IRC-Galleria

sosiaaliongelma

sosiaaliongelma

The Devil made me do it.

Blogi

- Vanhemmat »

DiagnoosiTiistai 17.04.2007 15:24

Jos olet ihmetellyt, miksi en saa mitään aikaiseksi, niin vastaus tulee tässä: Vähän aikaa sitten minulla havaittiin ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus -Häiriö


Näin se ilmenee:

Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä.

Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsukortit.

Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla.

Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.

Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa.

Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua.

Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun.

Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan.

Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.

Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen, kunhan vain ensin kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten, laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden.

Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.

Päivän lopuksi:
autoa ei ole pesty,
kutsuja ei ole postitettu,
roskista ei ole tyhjennetty,
lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,
kukkia ei ole kasteltu,
postimerkkejä on edelleen vain yksi,
en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani,
enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän. Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua.

Hehe.Perjantai 06.04.2007 20:46

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.

1. Siiri on varsin roteva kun vertaa Juliaan tai Berttaan.
2. Siiri on alkanut kovasti mietiskellä asioiden syy-seuraus-suhteita.
3. Siiri on jo pitkään ollut oikein luonteva.
4. Siiri on näytellyt osansa hyvin.
5. ...että mitäköhän se Siiri on duunannut täällä.
6. Siiri on meistä kolmesta pienin ja palelevaisin.
7. Siiri on mammantyttö vailla vertaa.
8. Siiri on terve... paitsi että sillä on järjetön karvanlähtö.
9. Sinussa, Siiri, on se herttainen piirre, että uskot aina ihmisistä hyvää.
10. Siiri on utelias pieni neiti, se seuraa joka paikkaan ja tutkii tarkkaan kaikki kolot.


Hyvä tietää :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.03.2006 15:15

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana. ja tämän jälkeen taas ahdistellaan ihmisiä ja pyydetään niitä tekemään sama! :D

EIKÄ SAA HUIJATA!!

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: I'm Too Sexy
artisti: Alvin & The Chipmunks
kommenttisi: "Don't hate me because I'm beautiful" :D En ymmärrä.

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Tyhmä Ihminen
artisti: Goon
kommenttisi: Ei kai sitte.. Sanat kyllä ei miusta kerro, mutta nimi ehkä. :) "Tyhmä ihminen, miten sä voit ollakaan noin ahdasmielinen, etkö sä ymmärrä että elämä on täynnä rikkautta mut sä katot sitä mustavalkosena kapeasta putkesta."

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Kaksoishuiput
artisti: Apulanta
kommenttisi: "Kun hengittää, se on totuus." Menipä filosofiseks.

(Huijasin ihan pikkusen tässä välissä kun tuli joku soittoääni.)

Mistä muut ihmiset kadehtii mua?
laulu: Villains
artisti: Mad Caddies
kommenttis: "I hear the rumor mill is turning.. in this little town" Hmm..

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Valhe
artisti: Tyrävyö
kommenttis: "Viimeinen tippa valuu nyt vain tuhkakuppiin". Ei mikään.

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: For My Loneliness I Pay
artisti: Velcra
kommenttis: Öh.. Kuunnelkaa.

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Thank You For The Venom
artisti: My Chemical Romance
kommenttis: "So give me all your poison and give me all your pills and give me all your hopeless hearts and make me ill" Miekin oon katkera vanhus..

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Tragedy
artisti: Hanoi Rocks
kommenttis: Noh tuota, niin kai sitten.

Elämän tarkoitus?
laulu: MY BOY LOLLIPOP
artisti: Millie Small
kommenttisi: Ei oo mahollista.. :D

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: I'm So Excited
artisti: The Pointer Sisters
kommenttis: "I want to love you, feel you, wrap myself around you, I want to squeeze you, please you, I just can't get enough" Ei tuo onnistu yksin.
- Vanhemmat »