IRC-Galleria

ss-ani

ss-ani

Olet tärkein päällä maan, sinua yli kaiken rakastan.♥H♥

[Ei aihetta]Perjantai 04.03.2011 00:04

Kokeile mihin olet riippuvainen.
Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht: 7
Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[x] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht: 5
Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht: 3
Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht: 2
Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[x] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista tms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[x] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[x] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht:6

Sosiaalinen elämä
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
yht:3

Alkoholi
[x] Olen juonut itseni sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen sammunut joskus
[x] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[x] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[x] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[x] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[x] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht:7

Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[½] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Teen kavereitteni kanssa tyhmiä juttuja toisinaan..
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[x] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[x] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
yht:5½

Pelit
[x] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[½] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[x] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht: 4½
Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radiosta unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[½] Omistan iPodin ja se on aina mukanani
yht:8½

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.02.2011 14:59

Tee tämä vitun piristävä galluppi niin ensiviikosta tulee elämäsi paras viikko ja se VITTU TOIMII!
Näät kadulla irtonaisen jalan :
[x] Hyi stna !!
[ ] Ei kun mysteeriä selvittämään!
[x] iu iu iu ! hyi siis D44
[x] Jollain kävi huonosti.. HAHAHAHAHHA. hehehe. KAMERA!
Jouluaattona piipusta alas tulee Britney Spears :
[ ] BRITNI ! wuhuu!
[x] siis wtf ?
[x] öö.. en oo ihan terve .
[ ] jyy wana piis of mii?!
Menet autolla vaatekaupan ohi, jossa kaikki vaatteet ovat alessa 70% :
[x] Isi! Käänny takas!
[ ] 70% !! kai nyt enemmänki voi tiputtaa ;O
[x] Iskä hei? Voiks lainaa vähä rahaa.. ..ja kääntyy!
[ ] No ihsma. Voin kulkee täs villapaidaski.
Vanhempasi pakottavat sinut karate-leirille :
[x] hojooowhai! hhaijaaa!! NINJAILLAAN
[x] Äiti iskä ! EIIII
[x] Jee karatee!
[ ] Ne nolaa mut jokakerta -.-
Saat synttärilahjaksi koiranpennun :
[x] Voiiii! kiittikiittikiitti !!
[ ] En mä tota toivonu!
[ ] No hyi! Mikä kurttu
[ ] ostan sille diamond kaulapannan, purulelun, vinkulelun, vien sen lenkille.. plaaplaaplaa !!
Kun heräät aamulla kyseinen koiranpentu järsii varpaitasi :
[x] Ihaana !
[x] AI SAATANA!!!!!11
[x] Onkohan sillä nälkä ??
[ ] Pure vaa. Koht saat turpaas!
Joku haukkuu sinua lissuksi :
[x] lollollol! Ittevaa on .
[ ] Kiitti! Tota mä vaan toivoinki :*
[x] Tosta saat *pum* ja tosta! *pam*
[ ] Älä viitti, oot vaan kateellinen!
Kaverisi on leikannut hiuksesi lähes kaljuksi, aamulla kun heräät :
[x] Noni tää riittää! Seuraava osottees on hautausmaa!!
[x] Osta mulle peruukki!
[x] yhyyhyhynyyyh!! Mun hiukset
[ ] aah! iiihana <3 kiitos.
Ihastuksesi kävelee alasti huoneeseesi :
[x] O________________________________________O
[x] tota.. öö.. moi ?
[ ] normii
[x] *kuolaa*
Saat kuulla että olet sukua Madonnalle :
[x] aijaa
[ ] UMZZZZ IHAKS OIKEESTI !!!???!!? IIIIKHHHHHHH
[x] joo nii varmaa
[ ] :O täst riittääki kerrottavaa kavereille !
Erehdys: Pamela Andersonille :
[ ] kuka se o ?
[x] no hyi helvetti !
[x] en usko
[ ] VIELÄ ENEMMÄN KERROTTAVAA KAVEREILLE !!!!
Voitat lotossa 4 000 000 € :
[x] oujee ! <3
[ ] normii
[x] OMG !
[ ] lahjotan ne hyväntekeväisyyteen
[x] NYT VOIN OSTAA SEN LAMBON JA UUDEN HIMAN MEREN RANNALT JA JA JA..
Kuolet tylsyyteen :
[ ] täh ?
[x] ainaha mä
[x] X__________X
[ ] joo nii varmaa
Vanhempasi päättävät ostaa sinulle oman ponin :
[x] AWWWWWWWWSS KIITOSSS ! tätä mä oon aina halunnu ! <33
[x] O______________o
[ ] myyn sen pois ja saan vitusti rahaa!
[ ] öö.. hetkonen.. mitäs vittua ?
Marilyn Manson tulee yöllä herättämään sinua :
[x] OO NY JO HILJAA STNA JA ANNA MUN NUKKUA !!
[x] O___________O M-MARILYN MANSON ??????
[ ] UI JUMALAUTA *halaa* tuu tähä viekkuu nukkuu
[x] painu helvettiin siitä.
Hän kertoo rakastavansa sinua :
[x] sori, en oo homo.
[x] wtf ??
[x] joo nii varmaa.
[ ] AWWWWWWWSSS MENNÄÄKS NAIMISIIN KULTA ??!
Hän tarjoaa sinulle 500 000 000 dollaria jos menet hänen kanssaan naimisiin :
[ ] oisin mä ilmatteekski suostunu..
[ ] NO KYLLÄHÄ MULLE RAHA KELEPAA
[x] ei sil nii paljoo rahaa oo
[x] sori, en suostu.
Olet unohtanut tehdä matikan läksyt :
[x] normii
[x] jaa-a
[ ] OMG OMG OMG MITÄ MÄÄ NYT TEEEEEEEEEENNN ??? SOMEONE HELP MEEEEEEEEEEE
[x] yhyyy ;<

[Ei aihetta]Lauantai 19.02.2011 12:22

SULLA ON 5,98254789487367389487 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄÄ,
JA SULLE TAPAHTUU ENSI VIIKOLLA JOTAIN TOSI HYVÄÄ.
Voisitko seurustella jonkun kanssa? - joooo
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - j vois
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - en ny kyllä
Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? - ei kai :D
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - kouluuun, kylälle
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - kai mä ihan
Kännykkäsi viides viesti? -en jjaksa kattooo
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? -omas
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - kaks
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - ööö. en muista
Mitä teit viime uutena vuotena? -oli BILEEEETTTTTTT
Luotatko helposti ihmisiin? - riippuu
Väsyttääkö? - palio
Onko joku ihastunut sinuun? - en usko..
Onko joku jota et koskaan unohda? - on
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - onn<3
Missä olet kahden tunnin päästä ? - vissii nukkumas
Oletko nyt ihastunut? - jii
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? -varmaa konun.
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - tuskin
Suutelisisitko sen henkilön kanssa jota viimeisimpänä ajattelit? -no jiii

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.02.2011 16:37

Koska näit TÄMÄN merkinnän, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta!

ÄLÄ RIKO KETJUA!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos tai jotain muuta käy. Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä ;)
Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 00:00 mennessä, tänä iltana, sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi.

BOOOOOOOORINGLauantai 12.02.2011 16:18

OLETKO
♥ ihastunut - hihi;)
♥ stripannut - no en :DD
♥ valehdellut? - jeboou
♥ vihainen - en oikeestaa..
♥ valokuvauksellinen - phyh
♥ lukiossa - enn:D
♥ surullinen - en oikeestaa :)
♥ onnellinen - semi.
♥ purevaa tyyppiä - jep;)
♥ veloissa - enn
♥ mustasukkainenen - terveellä tavalla toivottavasti:D
♥ omistushaluinen - joo..
♥ herkkä - riippuu
♥ kipeä - joo tosi:D
♥ valvonut koko yön - oon :)
♥ riippuvainen jostakin - ennn. ainakaa myönnä :D
♥ oksentanut tahallisesti - yrittäny:D
♥ ajanut traktoria - oon<3
♥ lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - joo :Dei temppu eikä mikää
♥ katunut tekojasi - jooo..
♥ ilkeä - välistä :D
ONKO?
♥ joku ihastunut sinuun - tuskin.
♥ joku särkenyt sydämesi - on
♥ joku kehunut ulkonäköäsi - on
♥ joku lyönyt sinua - on
♥ jääkaapissasi mitä - ruokaa nam<3
♥ suomalaisissa jokin vika - joissaki
♥ ulkomaalaisissa jokin vika - emt
♥ mielesi pinnallinen - hieman :D
♥ rusketus kaunista - jooo'!
♥ joku ahdistellut sinua - on
YLEISTÄ
♥ lempipaikka - oma sänky!
♥ mitä pelkäät - yksin jäämistä.
♥ haluatko mennä naimisiin - joo sitte joskus :)
♥ montako lasta haluat saada - enintää 3
♥ pitääkö kukaan sinusta - en usko
♥ oletko pitänyt henkilöstä joka on kohdellu sinua huonosti - valitettavasti
♥ kolme asiaa joita teet päivittäin - syön,nukun, facebookkaan :D
♥ oletko yksin juuri tällä hetkellä - juu
MITÄ JOS
♥ ihastuksesi pyytää sinua ulos huomenna - ei se pyydä
♥ joutuisit konkurssiin - öööööö?
♥ voittaisit lotossa miljoonan - shoppaileee!
♥ joku kosisi sinua - apua.
♥ kolmas maailmansota syttyisi - syttyny jo
♥ olisit kuolemanvakavasti sairas - haluun suklaata(:
♥ ystäväsi kuolisi - :"(
♥ kuollut sukulaisesi olisikin elossa - ;O
JOTAIN
♥ onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? - joskus :D
♥ onko sinulla ollut salaisuus jota et ole kertonut kellekkään? -on edellee
♥ oletko kiivennyt puuhun viimeisimmän puolen vuoden aikana? - en muistaakseni:D
♥ kuka viimeksi näki sinun itkevän? - emt?
♥ oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta, jotta saisit puhua hassulla äänellä? - oon:Dkaikkee pitää kokeilla.
♥ tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - en
♥ pidätkö ukkosmyrskyistä? - ihkuja.
KUMMAN VALITSEN
♥ kylmä vai kuuma kaakao? - kuumahhh
♥ maito-, tumma- vai valkosuklaa? -maito-ja valkosuklaa
♥ mansikka vai vadelma? - mansikka
♥ peruna, riisi vai pasta? - riisi
♥ auringonlasku vai -nousu? - lasku
♥ tähdet vai kuu? - sekä että
VOISITKO KOSKAAN
♥ syödä hyönteistä? - en
♥ tappaa ketään? - en
♥ kävellä tulisilla hiilillä? -en,tai no ehkä:D
♥ lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? - en :)
♥ olla kasvissyöjä? - kai mmä
♥ lyödä tuntematonta? - joo
♥ värjätä hiuksiasi sinisiksi? -no ehkä just raitoja.
♥ olla ilman meikkiä julkisesti? - en
MIKSI
♥ olit viimeksi surullinen - en kerro :D
♥ olet olemassa - "noku porukat käyny hommisa joskus vuonna 95" -tiia on viisas:D
♥ teet tätä testiä - boooringg
♥ taivas on sininen - kysy siltä
♥ et ole ulkona - ku siel on kylmä and i'm so sick..
MILLOIN
♥ viimeksi nauroit - torstaina
♥ olit viimeksi autossa - torstaina
♥ olet viimeksi syönyt leipää - torstaina
♥ olet viimeksi opiskellut - torstaina
♥ olet viimeksi pelännyt pimeää - en muista.
♥ oletko allerginen jollekin - koirille,kissoille ja heinälle.
♥ onko sinulla mitään sairautta - on
YSTÄVÄT
♥ onko sinulla paljon ystäviä/kavereita - tarpeeks
♥ onko sinulla parasta ystävää? - monta parasta <3
♥ onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus - on
♥ riiteletkö usein kavereidesi kanssa - en :)
♥ kenelle kerrot yleensä murheesi? - riippuu vähä :D
♥ kauanko olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi - 15 ja puol vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 08.02.2011 15:21

Jos luet TÄMÄN tekstin, tee seuraava lyhyt galluppi, niin jotain mukavaa tapahtuu tulevana viikonloppuna !
P E R U S
Mitä teet ensi perjantaina? -Luultavasti käyn kylillä:)
Kuinka pitkä olet? - 155
Onko syntymäpäiväsi juhlapäivänä? -joo äitien päivä...
Oletko iloinen?- emt
Odotatko jotain? - SUMMER!<3
R A K K A U S
Oletko ihastunut? - en kommentoi.
Seurusteletko? - juu
Jos et, haluaisitko? - juu
Tekisikö mieli kertoa jotain ihanaa jollekkin ihanalle ihmiselle ? - jjjjjjjjuuuuu.
Aiotko sanoa kyseisen asian? - maybe.
K A V E R I T
Onko sinulla paljon kavereita? - ei kai?
Onko sinulla parastakaveria? - muutama.
Oletko menettänyt jonkun todella tärkeän kaverin? - oon.
Kenen kanssa liikut koulussa? - Semmosten sekopäitten.

lollTiistai 08.02.2011 15:15

SULLA ON 5,98254789487367389487 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄÄ,
JA SULLE TAPAHTUU ENSI VIIKOLLA JOTAIN TOSI HYVÄÄ. (ELI HUOMENNA, JEE)
Voisitko seurustella jonkun kanssa? - Juuu.:)
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? -Juu:)
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - ;)
Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? - :)
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - ööö.Meen kouluun ja sit kylille:)
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - Semi.
Kännykkäsi viides viesti? -"No entä jos et mee?Nii et sit kerkee tai no oikeestaan pääse;(Hyi että mun puhelin sekos äsken:stäs jäi tää piippaus ääni soimaan ja värinähälytys päälle:ss":DD
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - Omassa.
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 2
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - Ikkuna.
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? -Oisko hietala tai elina:D
Mitä teit viime uutena vuotena? -Meillä oli "pienet" BILEET;D
Luotatko helposti ihmisiin? - Hmm.. En oikeestaa
Väsyttääkö? - ei yhtää.
Onko joku ihastunut sinuun? - Höpöhöpö.
Onko joku jota et koskaan unohda? - valitettavasti.
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - Kyl!
Missä olet kahden tunnin päästä ? - öö syömässä?tai ehkä saunassa:D
Oletko nyt ihastunut? - Plåp.
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - emt.
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - En usko.
Suutelisisitko sen henkilön kanssa jota viimeisimpänä ajattelit? - Jjoo.

TYLSÄÄMaanantai 07.02.2011 18:27

Kesälomasi kusee ellet tee tätä!
Kuka istuu takanasi englannin tunnilla?
- Sekopää elina(:
Mitä biisiä kuuntelet?
- @Junkmail - Välitän susta
Miten myöhään valvot arkisin?
- riippuu :))
Mikä oli viimeisin elokuva jonka katsoit elokuvateatterissa?
- ei mtn muistikuvaa.
Kenen kanssa katsoit sen?
- koulun.
Koska menet mieluumin suihkuun, aamulla vai illalla?
- illalla :)
Seuraava reissu?
-hiihtolomalla:)
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia?
- joo,hyvässä seurassa.
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin?
- juu.huuleen ja kulmaan.
Katso ulos ikkunasta, mitä näet?
- lunta ja rakennuksen.
Minkä värinen paita on päälläsi?
- punane
Oletko avoin tunneasioissa?
- joskus riippuu joo :D
Oletko tänään yksin kotona?
- en :)
Voisitko suudella jotakuta tehdäksesi tyttö-/poikaystäväsi
hulluksi/mustasukkaiseksi?
- en! en ees sen takia että ihastus tulis mustasukkaseks.
Oletko suudellut ketään jonka nimi alkaa N:llä?
- en.
Millainen olosi oli eilen illalla?
- iha normi
Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- tiialle!!;)
Onko suunnitelmia huomiseksi?
- noo ei.
Voitko soittaa/tekstata exällesi tuntematta oloasi oudoksi?
- joo?
Tykkäätkö viettää perheesi kanssa aikaa?
- en
Onko huoneesi ikinä siisti?
- usein.
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan?
- ei aina :D
Vihaatko ihmistä joka soitti sinulle viimeksi?
- en!
Kutsuuko joku sinua 'nimellä' "babe" tai "baby"?
- ei :D
Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan?
- muistan :)
Mitä odotat?
- parempaa;)
Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä?
- ei mitää ?
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi?
- en :D
Oletko mukava kaikille?
- emt:D
Millainen viime kesäsi oli?
- iha jees.
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa?
- en oikeestaa
Menetkö ikinä mihinkään meikkaamatta tai laittamatta hiuksiasi?
- en
Mistä ostit kenkäsi joita pidit viimeksi?
- honkalan kengästä.
Itketkö helposti?
- riippuu .
Miltä sinusta tuntuu nyt?
- normilta.
Vihaatko ihmistä jota viimeksi suutelit?
- en:DD
Käytkö usein kävelyllä?
- joo niinku tiiaki "lenkillä"!:D

Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta ?
-ei
Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
- melkein.
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla?
- emt?
Ikävöitkö ketään juuri tällä hetkellä?
- joo
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin?
- en usko;/
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen
hlö)?
- ei kai?
Satoiko/sataako tänään?
- ei kai en tiiä
Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu
ulkomailla)? -en
Voisitko seurustella huumeidenkäyttäjän kanssa?
- en
Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin?
- tappais.
miten kauan menisi kävelemisessä lähimpään McDonaldsiin?
- aika kaua. :D
Voisitko ottaa ikinä tatuointia jossa on jonkun tietyn nimi?
- voisin ehkä.
Tuletko toimeen tyttöjen kanssa?
- joo
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen?
- joo
Nukuitko viime yön yksin?
- joo;(((

TYLSÄÄMaanantai 07.02.2011 18:27

Kesälomasi kusee ellet tee tätä!
Kuka istuu takanasi englannin tunnilla?
- Sekopää elina(:
Mitä biisiä kuuntelet?
- @Junkmail - Välitän susta
Miten myöhään valvot arkisin?
- riippuu :))
Mikä oli viimeisin elokuva jonka katsoit elokuvateatterissa?
- ei mtn muistikuvaa.
Kenen kanssa katsoit sen?
- koulun.
Koska menet mieluumin suihkuun, aamulla vai illalla?
- illalla :)
Seuraava reissu?
-hiihtolomalla:)
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia?
- joo,hyvässä seurassa.
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin?
- juu.huuleen ja kulmaan.
Katso ulos ikkunasta, mitä näet?
- lunta ja rakennuksen.
Minkä värinen paita on päälläsi?
- punane
Oletko avoin tunneasioissa?
- joskus riippuu joo :D
Oletko tänään yksin kotona?
- en :)
Voisitko suudella jotakuta tehdäksesi tyttö-/poikaystäväsi
hulluksi/mustasukkaiseksi?
- en! en ees sen takia että ihastus tulis mustasukkaseks.
Oletko suudellut ketään jonka nimi alkaa N:llä?
- en.
Millainen olosi oli eilen illalla?
- iha normi
Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- tiialle!!;)
Onko suunnitelmia huomiseksi?
- noo ei.
Voitko soittaa/tekstata exällesi tuntematta oloasi oudoksi?
- joo?
Tykkäätkö viettää perheesi kanssa aikaa?
- en
Onko huoneesi ikinä siisti?
- usein.
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan?
- ei aina :D
Vihaatko ihmistä joka soitti sinulle viimeksi?
- en!
Kutsuuko joku sinua 'nimellä' "babe" tai "baby"?
- ei :D
Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan?
- muistan :)
Mitä odotat?
- parempaa;)
Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä?
- ei mitää ?
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi?
- en :D
Oletko mukava kaikille?
- emt:D
Millainen viime kesäsi oli?
- iha jees.
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa?
- en oikeestaa
Menetkö ikinä mihinkään meikkaamatta tai laittamatta hiuksiasi?
- en
Mistä ostit kenkäsi joita pidit viimeksi?
- honkalan kengästä.
Itketkö helposti?
- riippuu .
Miltä sinusta tuntuu nyt?
- normilta.
Vihaatko ihmistä jota viimeksi suutelit?
- en:DD
Käytkö usein kävelyllä?
- joo niinku tiiaki "lenkillä"!:D

Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta ?
-ei
Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
- melkein.
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla?
- emt?
Ikävöitkö ketään juuri tällä hetkellä?
- joo
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin?
- en usko;/
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen
hlö)?
- ei kai?
Satoiko/sataako tänään?
- ei kai en tiiä
Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu
ulkomailla)? -en
Voisitko seurustella huumeidenkäyttäjän kanssa?
- en
Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin?
- tappais.
miten kauan menisi kävelemisessä lähimpään McDonaldsiin?
- aika kaua. :D
Voisitko ottaa ikinä tatuointia jossa on jonkun tietyn nimi?
- voisin ehkä.
Tuletko toimeen tyttöjen kanssa?
- joo
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen?
- joo
Nukuitko viime yön yksin?
- joo;(((

JouGGis-Rakastan ♥ hieno biisi<:Sunnuntai 06.02.2011 22:34

Jea, Vaik tää maailma kaatuis meijän ympäriltä,
Vaik tapahtus mitä, ni pitäisin käsiä sun ympärilläs
Enkä antais tapahtua mitään pahaa vaa halaisin kovaa
Ja sanoisin kuinka paljon rakastan
Ja nää sanat tulee suoraa sydämest
Äänest tunteide kuulet sen kulta ku tunnet sen sun sydämel
En oo menos luotas ikinä mihinkää, mitä ikinä vaatiskaa
Ni pidän puolias ainiaan

Sä oot saanu uuden auringon nousemaa
Ja sun läheisyytes saanu mut uskoo elämään uudestaa
En ois uskonu et löydän tytön sun kaltasen,
Keneen rakastun näin paljon, haluun jakaa kanssas kaiken
Ja voit luottaa siihen et oon rehellinen, rakastan sua aidosti
Ja haluun kulkee kanssas loppuun asti
Pitää kädestäs kiinni, kävellä vierelläs,
Nukahtaa viekkuus ja herätä viereltäs

Jou mä rakastan sua enemmän ku mitää
Ja sun rakkautes on parast mitä mul on ollut ikinä
Mitä enemmän sua opin tuntemaa
Ni sitä enemmän mä rakastan ja sydän on sun kokonaa
Ja vaik kuolisin, ni sun lämmin kyynelees
Saa takas palaamaan mut uudelleen