IRC-Galleria

Olipa kerran erikoinen kirahvi
Se pilvenpiirtäjän hississä majaili
Väriltään se oli violetti
Päällään oli saketti

Herra kirahvilla oli yhä darra
Ei auttanut siihen kaunis tarra
Vaikka herra kirahvi tosin keräili tarroja
Ei tarroilla parannettu darroja

Lampaatkin nauravat näille teoksille
Siispä, meilaa ne ufoille

Kunnon kirahvit juovat maitoa
Lehmästä tullut maito on aitoa
Kerran eräs kirahvi hyppelehti juotuaan maitoa
Kas vain, maidosta kirahvin mahassa tuli juustoa

Herra kirahvi lenkkeilee usein
Siinä hän on valitettavasti surkein
Ei auta herran ostamat lenkkitossut
Herran tietä hidastavat vaaleanpunaiset possut

Salaatti ei syö sinua kuunvalossa
Kasvata sitä siis maatalossa

Herra kirahvi soitteli viuluaan
Ajoi sillä entisen vaimonsa hourulaan
Sangen kamalaltahan se kuulosti
Luuli herra soittavansa hienosti

Vauvakirahvit uneksivat sylintereistä
Ne eivät ollenkaan välitä helistimistä
Unissa kerrotaan sateenkaaresta
Jonka päästä löytyy kaikkein parasta
Sylinteri monivärinen
Vieläpä kotitekoinen

Suksi kuuseen, tämä on taidetta
Ei tästä löydä yhtään moitetta

Muovipajunkissat kuolevat keväällä
Niistä kannattaa pysyä etäällä
Kirahvi söi sellaisen kerran kesällä
Luuletko että se pysyi sisällä

Herra kirahvi ei saanut kahvia koskaan
Kohtalon takia hän sai tyytyä toscaan
Edes etelänlomalla ei saanut hän kahviaan
Loppuikänsä jyrsi pahviaan

Lumiukot kuolevat malariaan
Älä päästä niitä Afrikkaan

Tieto lisää tuskaa
Ethän fuskaa
Kirahvit ovat aina rehellisiä
Niiltä puuttuu valehteluelimiä

Sitten kun taivaasta sataa kiviä
Kirahvien päistä kasvaa sieniä
Pieniä sieniä, silmäkkäitä
Suuria kiviä, kulmikkaita

Kuu on juustoa
Siellä ei ole puustoa

Herra kirahvi meni kotiinsa
Maailmalla ihmiset kuolivat sotiinsa
Kahvia, mietti herra kirahvi, kahvia
Kaikki mitä herra sai oli pahvia

Tee se, pahoita mielesi
Kissa vei kielesi
Kirahvin kieli on tallella
Toisin kuin Kallella

Pallokala poksahtaa, poks vain
Neulalla puhkaistu, pois vain

Savu leijailee piipusta
Kirahvi putosi kiikusta
Maa oli pehmiä
Siinä oli lehtiä
Kirahville tuli vain mustelma
Se voi yhä kiikkua

Osaako kirahvi puhua
Ei kai, se herättäisi kohua
Kaikki kirahvit lentäisivät sateenvarjoillaan pilviin
Potkisivat ihmisiä silmiin

Kesällä sataa rakeita
Kirahvista ne ovat makeita

Kirahvi katkaisi kaulasi
Omenapuuhun sinut naulasi
Se oli sinulle kuolemaksi
Mutta kirahvilla kävi flaksi

Meri kimalsi kauniina
Näki kirahvi sen ruokana
Joten päätti vettä nuolaista
Lopullinen tuomio oli suolaista

Tukehdu purkkaan
Kuole nurkkaan

Kirahvi, jos olisit kirahvi
Parempi, olisitko parempi
Et kai, muka vai
Parempi, voit olla parempi
Jos et ole kirahvi

Herra kirahvi katsoi luoteeseen
Oli jättänyt vaimonsa vuoteeseen
Kovin synkkä oli sää
Eikä kirahvilla selvänä pää
Eilen oli tullut otettua väkeviä
Tänään ei puhuta henkeviä

Darrainen kirahvi
Aamulla kilahti

Mää en ole täydellinen, ja se on ihan tajuttoman turhauttavaa. Niin mää taidan elää mun elämän, turhaantuneena epätäydellisyydestäni. Kuolen vielä siihen, niin teen. Kaikki kuolee joskus. Ajattele. Teen jotain mielestäni oikein, ja joku tuleekin sanomaan, että se on väärin. Uskonko itseäni vai tätä toista? Entä sitten kun moni muu ihminen tulee sanomaan, että se on väärin? Onko se silloin väärin? Ei välttämättä. Kukaan ei tiedä musta kaikkea. En edes mää itse. Sekin on turhauttavaa. Hyvin turhauttavaa. Ihmisten tyhmyys. Onko se oikeasti edes tyhmyyttä? Vai onko se vain yhteisymmärtämättömyyttä? Sitä se taitaa olla. Yhteisymmärtämättömyyttä. On niin vaikea nähdä esittääkö joku ihminen. Monet vanhemmat esittävät lapsilleen. Ehkä niin on hyvä, ehkä lapsen ei pidä tietää kaikkea vielä. Sitä voi katsoa monelta kantilta, eikä yksikään niistä ole täysin oikein. Mikään ei ole täysin oikein, kaikki on joltain osin väärin. Jonkun mielestä. Aivan kuten rakas uskonnonopettajamme sanoi, aina löytyy joku, jonka mielestä tappaminen on ihan okei. Se on viisaus, ihan oikeasti. Se opettaja oli viisas. Kuvittele, että sinulla olisi yksi ainoa ystävä. Luottaisit häneen enemmän kuin kehenkään muuhun, luulisit tuntevasi hänet läpikotaisin. Sitten, joku päivä, hän kääntyisikin sinua vastaan. Hän olisi valehdellut sinulle koko tämän ajan. Ystävyytenne oli valhetta, näytelmää. Mää en oikeasti enää tiedä mitä mää kirjoitan tänne. Ehkä se on vaan hyvä asia, koska sitten en edes jaksa katua. Välillä musta tuntuu että joku ymmärtää mua täydellisesti. Ja välillä taas että kukaan ei ymmärrä mua ollenkaan. Anteeksi. Pyytelen liikaa anteeksi, mutta oikeastaan vain sellaisia asioita, joista itse loukkaantuisin, ja haluaisin itseltäni pyydettävän anteeksi. Miettikää sitä. Kaikkein eniten mua ärsyttää se, että kukaan ei osaa lohduttaa mua oikein. Vaikka sanoin sen jo tuossa edellisessä merkinnäsää, mutta mää haluan että joku oikeasti nyt huomioi tämän asian. Sen voi oppia, mutta mää teen sen tosi vaikeaksi. Toinen asia joka myös ärsyttää on se, että joskus, aika monesti oikeastaan, tunnen että mää olen se kakkosvaihtoehto. Miksi kaikki pitää aina hyväksyä, niellä? Miksei voi vain sanoa että, ei, tämä ei nyt käy. Kukaan ei uskalla, koska se loukkaa aina jonkun tunteita. Ihmiset pelkäävät toisten tunteiden loukkaamista. Enpä osaa sanoa kannattaako sitä pelätä. En osaa. Erehtyminen on inhimmillistä. Mutta se on silti noloa ja kiusallista. Haluaisin hyväksyä sen, että erehdyn vähän väliä. Mutta se on vaikeaa. Ihan kauhean vaikeaa. Kukaan ei ole täydellinen. Ajatukset hyppii. Supermiehet eivät itke. Eivätkö muka? Ihan varmasti itkevät.