IRC-Galleria

Rasmus

s. Kevät 2004
k. 2.9.2009


Annoimme Rasmuksen ruveta nukkumaan ikiunta ettei sen tarvitse enää kärsiä enempää. Käytettiin sitä maanantaina siellä eläinlääkärissä, ja se patti poskessa oli kuin olikin sellainen mätäpaise mitä epäilin. Mutta se patti ei ollut ainoa muutos sen kehossa. Löysin sunnuntain-maanantain välisenä yönä siltä toisenlaisen, kovan ja ihon alla liikkuvan patin sen kiveksien välistä. Eläinlääkäri epäili aika varmuudella sen olevan kudoskasvain, joka olisi kehittynyt jonkinlaisesta rasvakasvaimesta. Ja siitä kudoskasvaimesta olisi voinut kehittyä vielä syöpä, joten..

Oli siis kaksi vaihtoehtoa: Joko nukuttaa marsu ja tyhjentää se poskessa oleva mätäpaise, tai sitten antaa marsun mennä pois kokonaan kärsimästä tästä maailmasta. Mutta siinä leikkauksessakin olis ollu se riski, ettei Rasmus olisi välttämättä edes herännyt enää siitä nukutuksesta, sillä marsuille käytetään kuulemma samaa nukutusainemäärää kuin esim. 30 kiloiselle koiralle. Ja sitten vielä se uusi löydös siellä alapäässä, se teki päätöksestä entistä vaikeemman, koska jos siitä olis kehittyny syöpäkasvain, nii se ois sitten kuitenki ollu menoa jossain vaiheessa.. Ja piti myös miettiä Rasmuksen viiden ja puolen vuoden ikää sen leikkauksen/toipumisen suhteen. Ei olisi välttämättä ollut mitään helppoa sille sekään. Rasmus oli nimittäin kerinnyt jo jonkin verran "kuivua", vaikka tukiruokittiinkin sitä sunnuntai-illasta tähän päivään asti. Se ei siis kyennyt syömään ite oikeastaan yhtään viikonlopusta lähtien, vaikkakin yritti kovasti. Omassa häkissään pahvikopissaan vaan kökötti yhdessä kohtaa melkein kokoajan eikä paljoa liikuskellutkaan. Joten parempi että sai nukkua rauhassa pois ja vielä Miran sylissä Miran silitellessä sitä.

Nyt on kyllä aika outo olo kun ei ole toisessa häkissä enää marsua eikä kuulu kahden marsun piipitystä. Saa nähä iskeekö minkälaisia itkunpuuskia vielä eessäpäin, tosin tänään itkin ihmeen vähäsen. Pariin kertaan meinas tulla kyyneleet silmiin tuossa päivällä ennen kuin lähettiin viemään Rasmusta sen viimeselle matkalle, kun kattelin Rasmusta ja Sussua samassa häkissä. Laitoin siis Sussun Rasmuksen häkkiin päivällä että saavat viettää Rasmuksen viimeset hetket yhessä. Ja vähän ennen lähtöä en sit pystyny enää piättelemään sitä itkua kun otin Rasmuksen ja Sussun lattialle ja Sussu haisteli Rasmusta ihmeissään kun Rasmus ei oikeastaan millään tavalla reagoinut Sussuun. Näytti ihan siltä kun Sussu ois ymmärtäny mistä on kyse ja hyvästelly Rasmuksen kun nuuhki sitä pitkään nenästä.

Elämässä voi olla välillä tämmöisiäkin vaikeita päätöksiä, mutta nyt ei tarvihe Rasmuksen enää ollenkaan tuntea minkäänlaista kipua missään.