IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 02.06.2006 13:55

Sain juuri tiedon, että tarinani Seikkailuleiri julkaistaan Sinä&Minän pokkarissa 15.6
Postissa tuli vain ilmoitus, kun piti täyttää vähän henk.tietoja palkkion maksamista varten.
Veri kivaa! Jo kolmas kerta - ensin julkaistiin itse Sinä&Minän lehdessä.
Sitten toisen kerran samaisessa pokkarissa ja nyt taas siellä. Hihhih.

Jotenka ostakaahan sitten se pokkari (Ei siis lehteä) ja lukekaa.
Itsellekin se tarina on mysteeri, koska minulla ei ole sitä tallessa :( Outoa.
Mutta nimi kuulostaa tutulta, joten kyllä se minun kirjoittamani on. Jee!

[Ei aihetta]Torstai 01.06.2006 19:43

Se on sitten kesäloman paikka. Että näin.
Oli haikeeta lähtä :( Oisin jääny sinne ihan mielellään vielä.
Sain semmosen hienon muistivihon - "läksiäislahjaksi". Ja nätin kynän.
Linda Howardin kirja ei ilmestynyt :/ Ehkä meen lauantaiaamuna kattoon joko on tullu.
En ehdi iltapäivällä, kun on tutun lakkiaiset. Toivottavasti se on tosi hyvä.

Jouduin meneen hammaslääkäriin tänään puol yhdentoista jälkeen.
Siä meni 2h ja olin puol yks vasta töissä taas. Tehtii juurihoitoo vähän.
Lääkepaikka vaihdettiin kun hammasta särki koko viikon syödessä.
No, siellä on kuulemma halkeama O_o ja se hammas ehkä joudutaan kokonaa poistaan!
EIIII! Mä inhoon hammaslääkäreitä. Toivottavasti toi paranis eikä tarttis poistaa sitä.
Kauhee riesa yhdestä isosta reiästä. Eka reikä ja tommonen paska homma. Ääh.
Onneks nyt ei oo enää sattunut toi poraaminen. Siinä mieles kiva hommeli.

Vähä huono olo on ... ei ois pitäny syyä mäkissä hampurilaista.
Mutta en ollu syöny mitään koko päivänä ja ruoka oli vähä menny huonoksi jo.
Vein sinne kirjakauppaan kiitokseksi suklaata ja kortin :) Tykkäs.

Jepjep. Olin laihtunut puoli kiloo - wuhuu! Siitä se lähtee hei. Vielä viis niin sit jees.
Menenpä jumppaamaan tuohon matolle. Kelly Clarksonia soimaan ja silleen.
Oon yksin kotona ja on niin rauhallista kun kukaan ei oo siivoomassa tai hääräämässä.

Pai pai

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 22:58

Tänään olin kovin väsy :/ teki mieli istahtaa yhteen isoon punaseen nojatuoliin ja jäädä siihen. Mutta en sitten kuitenkaan tehnyt sitä :D Pipsukin käväs ja sitä luultiin mun siskoksi ^^ Sanoin siihe vaa, et ollaan kavereita, ei sisaruksii. Ei ollu oikeestaan mitään erikoista tänään.

HUOMENNA VIKA PÄIVÄ! SUPERJEE!

Vaikka onkin surullista lähteä tuolta. Voisin syksyllä palata takaisin.
On taas tylsä mennä kouluun, kun stressi ja huoli alkaa. Blaah ja blööh.
Lauantaina kevätjuhla. Veri kiva.

[Ei aihetta]Lauantai 27.05.2006 22:23

Tänään en menny mihkään. Vietin kotipäivän, kun alavatta oli niin kipee :/
Tai no, kävin kaupas. Sit sain kassalta jonkun coca cola arvan ja voitin pääpalkinnon.
Haha. Semmosen coca cola coolerin. Aika kätsy, jos tarvis sitä johonkin.
Olin kuulemma eka joka voitti pääpalkinnon, niitä on jaettu jo kaksi päivää. Hihhi.
Ei yleensä käy tommonen tuuri xD

[Ei aihetta]Perjantai 26.05.2006 19:10

Tänään oli OIKEIN kiva päivä.
Aika hurahti kuin siivillä. Askoilin ja aakkostin löytöjä pöydän hyllyjä taas.
Pari opee meiän koulusta kävi kirjakaupassa - toinen niistä tuli jutteleen. Lempiope viä :D
Sit sain kaksi lahjaakin tänään - kevään kunniaksi luultavasti.
Ei mulla ole synttäreitä noin muuten. Me kaikki työntekijät siis saatiin.
Etten ollut ainoa :D

Ihanaa, viikonloppu! Saa taas nukkua pidempään.
Jään kyllä kaipaamaan tuota kirjakauppaa sitten kun loma alkaa :/
Voisin jäädäkin sinne. Toivottavasti pääsen kesällä ees muutamiksi päiviksi töihin.
Jos porukat olis paljo sairaslomilla niin ehkä sitten. Njäh.

Mitähän sitä tekis? Piti mennä kirjastoon, mut on niin kamala ilma, etten viitti.
Meen huomenna, jos ei jossain vaiheessa sataisi niin paljoo ...

[Ei aihetta]Torstai 25.05.2006 12:52

Tänää on vapaa. Jee jee.
Kohta eli puolentunnin päästä alkaa Hilary Duffin leffa, jota en oo vielä nähny <3
Olin superilonen, kun näin, että se tulee telkusta. Hihi.

Joo. Eilen oli muksa päivä töissä.
Sit Camilla lähetti mulle ruottista kaksi ihanaa Olsenin kaksosten leffaa, jotka oon tahtonut nähdä jo ajat sitten, mutta meillä ei myydä niitä missään. Kyseessä on leffat The Challenge ja When in Rome. Onneks tekstin sain enkuksikin, niin se helpotti vähän ymmärtämistä :) Molemmat oli hyviä!

Tänään mennään siskon ja sen kamun kans kattoon X-men kolmosta.
Ihan kivaa. On jotain tekemistä päiväksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 21:54

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on?
- Hilja

2. Missä asun?
- Pienessä punaisessa laatikossa, jossa asustaa pieniä punaisia möykkyjä.

3. Mikä olen?
- Olet se joka olet.

4. Millainen olen?
- Mä rakastan sua, tuu mulle mieheksi!

5. Kuka olen?
- Tiedän kuka olet, mutta tiedätkö sinä kuka sinä todella olet?

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
-Tiukka peppu. xD

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Rumuus

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Etkö sinä kuolematon muuta keksi? Onhan elämässä muutakin tärkeää!

9. Miltä näytän?
- Kakalta

10. Miltä tunnun?
- Lähdevedeltä

11. Miltä maistun?
- Kakalta

12. Miltä tuoksun?
- Sairaalan käytävältä

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Mosambikissa, lapsityövoimalla...

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Omaan nokkeluuteensa kompastuminen.

15. Mistä minut löytää?
- Talonmies Pikkaraisen luota, sillä joskushan tämä oli sinulle kerrottava.

16. Miten minut tavoittaa?
- Ihanaa, tulin just onkimasta.

17. Kuinka vanha olen?
- No ainakin 143-vuotias

18. Mitä sukupuolta edustan?
- Jos et tuota tiedä, niin sinusta ei ole mihinkään

19. Kuka on minulle tärkein?
- Se yks tyyppi jonka hiuksetki muistuttaa mikrofonin tuulisuojusta.

20. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
- Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa.

>> En haasta ketään


[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 21:45

Suomi sitten voitti. Halleluuja. Kattelin eilen loppuun asti Euroviisut, en voinu mennä nukkuun ennen tuloksia. Ei meinattu aluks ees uskoa sitä maholliseksi. Ihan kuin se ois ollut vaan joku vitsi xD Mutta ei se ollut. Hah.

Eilen olin töissä Koskarissa ja oli mukavaa.
Tytöt oli kivoja ja väkee riitti. Tekemistä siis oli mukavasti.

Tänää olin kattomassa Da Vinci koodin.
Petyin. Oli surkea. En suosittele.
Paitsi jos pitää uskonnosta ja takaa-ajosta, murhista ja semmosesta kivasta.

[Ei aihetta]Perjantai 19.05.2006 23:47

gialta nappasin.

KOKO NIMI: Hanna

LEMPINIMET: Ei varsinaisesti ole

SUKUPUOLI: nainen

SYNTYMÄPAIKKA: Tampere

ASUINPAIKKA: Tampere

OLETKO ASUNUT MISSÄÄN MUUALLA: blaah - en

HOROSKOOPPIMERKKI: skorpioni

SISARUKSET: Niina 19

KOULU: Tampereen kauppaoppilaitos

PARASTA KOULUSSASI: kaverit <3

HUONOINTA KOULUSSASI: matikka

VAHVIN AINEESI: äikkä, kielet

HEIKOIN AINEESI: matemaattiset aineet

TOIVEAMMATTI: kirjastoapulainen - mut on se myyjän ammattikin ihan jees

KIINNOSTUKSEN KOHTEET: kirjottaminen, lukeminen ...

SUURIN PELKOSI: läheisten kuolema

SUURIN HAAVEESI: kirjottaa kirja, joka julkastaisiin ja josta pidettäisiin

JUOTKO: En alkoholia

POLTATKO: en

MITÄ MERKKIÄ POLTAT:

ULKONÄKÖ: pätkä ja vaalee

HIUSTENVÄRI: vaalee edelleen

SILMIENVÄRI: jotkut typerän siniharmaat tai jotai

PITUUS: vähän - 154

PAINO: alle 50

PERSOONALLISUUS: ujo, hiljanen

PARAS SHOPPAUSPAIKKA: Tampere

PARAS CHAT-KANAVA: En chattaa

PIMEIN HARRASTUS: En tiiä

TYÖPAIKAT: Nyt oon harjottelijana Suomalaisessa kirjakaupassa

ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: kirjottaa, lukee, nukkua ...

ASIAT, JOITA KERÄÄT: Juttuja, lehtiä Harry Potter elokuvista III ja IV

SIVIILISÄÄTY: sinkku

PARAS JUOMA: coca cola, päärynä juissi

LEMPIVÄRI: turkoosi, punanen

LEMPILEFFAT: Liekehtivä pikari, Kesän sävelet, Vapautta etsimässä ...

PARAS SARJAKUVA/MANGA: En lue

MUSIIKKIMAKU: pop/rock

PARAS URHEILULAJI: kävely :D

LEMPIRUOKA: kanasalaatti, tortillat

LEMPIHEDELMÄ: omena

LEMPIMAA: Iso-Britannia, Australia - Suomen lisäksi :D

PARAS KIRJA: Monta hyvää on olemassa. Esim. Stephenie Meyerin Houkutus, koko Gabaldonin Muukalainen trilogia, Linda Howardin Täydellinen mies ja etenkin Harry Potterit

PARAS NÄYTTELIJÄ: Öh ... tota ... öh ... on niin monta hyvää. Benjamin McKenzie, Adam Brody, Rupert Grint, Oliver James, Matthew Fox, Emilie De Ravin ...

PARAS VUODENAIKA: kesä

LEMPIAINE KOULUSSA: en osaa sanoo

PARAS KAUPUNKI: TRE

PARAS TV-OHJELMA: Charmed, Lost

PARAS LÄTKÄJOUKKUE: En kato jääkiekkoo

IHANNEMIES: En tiiä

HARRASTUKSET: lukeminen, kirjottaminen ...

LEMMIKKIELÄIMET: ei oo.

MIETELAUSE: -

YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: öh xD No en tiiä

TYYLI: tavallinen kai

LUONNE: ujo

RAKKAUSELÄMÄ: ei semmosta oo

ONNI: Joillakin on onnea enemmän kuin toisilla

KÄNNYKKÄ: Samsungin joku SGH - E330N tai vastaava. Simpukkamalli, jos on kamera

MIKÄ ELÄIN OLISIT: Hmm .. perhoset on kauniita, joten perhonen kai

MIKÄ ELIN OLISIT: jaa-a

KORUT: korvikset ja kaksi sormusta + kaulaketju

KIELITAITO: suomi, enkku, ruotti ja vähän saksaa

LAULATKO SUIHKUSSA: En

KEITTOTAITO: huono

HYVEET: kirjottaminen kai ...

PAHEET: makeen syönti

MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: Mitäkö? Kaiken. Tosin lyhyenä ja sirona on aika kivaa ...

LEMPIKARKIT: tällä hetkellä Väri TV pussi (se uusi)

TULEVAISUUDEN KOULU: Toivottavasti vielä joskus pääsen Seinäjoelle opiskeleen kirjastoalaa. Muuten en kyllä kouluun enää mene, jos töitä saan tuolta päästyäni

KENGÄN KOKO: 37/38 - talvella joskus 39

MIHIN RYHMÄÄN TAI JOUKKOON LUKEUDUT KUULUVASI: Ujoihin - onko se ryhmä? :D

KIROILETKO: joskus lipsahtaa

OLETKO KOSKAAN UINUT ALASTI: Pienenä joo

TYÖSKENTELETKÖ: harjottelijana oon nyt, ja huomiseksi sain töitä Koskarin kirjakaupasta, mutta en vakituisesti työskentele niin, et saisin palkkaa

MONTA TYYNYÄ: Kaksi

VILLEIN KOKEMUKSESI: En tiedä

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: Jep

LEMPIJÄÄTELÖ: suklaavanilja pehmis tai magnum

ÄRSYTTÄVIN ASIA JOTA IHMINEN VOI TEHDÄ: valehdella

MIHIN USKONTOON KUULUT: Ev.Lut.

USKOTKO JUMALAAN: en

KÄYTKÖ KIRKOSSA: en - ennen pakosta kävin

MIKÄ ON LEMPPARI RUUMIINOSA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA: kasvoja usein katson ensin

USKOTKO KOHTALOON: En tiedä

PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: ?

KIVOIN POJAN/TYTÖN NIMI: Tytöistä Miia, Emma ja Jonna. Pojista Jesse, Miska ja Tommi

KUINKA MONTA LASTA HALUAT: En yhtään

HALUATKO MENNÄ NAIMISIIN: En

KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: Charmedia - katson sitä samalla sivusilmällä koneelta

AJATTELETKO ITSEMURHAA: En just nyt

LEMPIVAATTEET: jotkut mukavat

LEMPIVAATEMERKKI: ei mitään lempparii

ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: jep

OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: ei

USKOTKO UFOIHIN: En

MILLAISESSA TALOSSA ASUT: Kerrostalo

ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: Ei ikävä kyllä

OLETKO RAKASTUNUT: En

OLETKO KOSKAAN SEURUSTELLUT VAKAVASTI: en

EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: Trivial Pursuit

TYHMIN JUTTU, JONKA OLET KOSKAAN TEHNYT: En tiiä

SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: aurinko, lämpö, valoisuus - LOMA

SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Kauniit värit

SUOSIKKIASIAT TALVESSA: joulu, synttärit

SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: kesä lähestyy

TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT: Ei oo kauheesti mitää erikoista ...

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Jaa ... niitä on kyl monta :)

SUOSIKKILOMAKOHDE: En tiiä

SUOSIKKILOMA: Bläh, on niitä ollut pienenä ...

PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: TV ohjelmat :D

PARAS KAUPPA: Sokos

MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: sininen ja tylsä

HUONOIN FIILIS: outoja kysymyksiä

PARAS FIILIS: niitä on, en jaksa kirjottaa

ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA KUN HERÄÄT: väsyttää

MIKÄ ON SINULLE RAKKAINTA: perhe

TULETKO MERISAIRAAKSI: jos kovin myrskyää

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: siltä väliltä

KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: kuula

MONTA KERTAA PUHELIN SIO ENNEN KUIN VASTAAT: riippuu missä oon

PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: Kelly Clarksonin Because of youn aito soittari

TULEVAN POKASI/TYTTÖSI NIMI: Kuka sen tietää?

SUKLAA VAI VANILJAJÄTSKI: suklaa

TYKKÄÄTKÖ AJAA AUTOA: en

ENSIMMÄINEN AUTOSI: -

KENET HALUAISIT TAVATA: Rupert Grintin, J.K Rowlingin

PARAS ALKOHOLIJUOMA: en tyksi mistään

MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: punaseksi

MITÄ ON SEINILLÄSI: julisteita.

ONKO LASI PUOLIKS TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: puoliksi täys

PEPSI VAI COCA-COLA: cocis

VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikee

MITEN KIRJOITAT KONEELLA: nopeeta ja omalla järjestelmälläni

MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: vasara :D

MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: paljon laatikoita

ONNENLUKU: ei ole

MILLÄ NIMELLÄ LIIKUT NETISSÄ: Sun Lee, Leshith

NETTILINKKI: www.tarinamaa.com ^^

HUONOINTA MUSIIKKIA: rap, hevi - oikeestaan kaikki muut paitsi pop/rock

LEMPIKAPPALEESI: MONTA

LOUKKAAVINTA MITÄ SINULLE ON SANOTTU/TEHTY: En jaksa kirjottaa

HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: En

OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT RAKASTASI: En

ONKO SINUA PETETTY: Ei

MIKÄ SINÄ KOET OLEVASI: ihminen

TOIVOTKO KUOLEVASI: joskus vanhana

OLETKO KÄYNYT PSYKIATREILLA TAI VASTAAVILLA AMMATTIAUTTAJILLA: en

OLETKO TÄYSIN HETERO: juuh.

MITÄ SINULLA ON TÄLLÄHETKELLÄ YLLÄSI: toppi, housut, pitkähinen paita

MIKÄ SINUSTA ON KAUNISTA: moni asia

MILLOIN SINÄ ITKET: kun itkettää

PIDÄTKÖ RUNOISTA: en kauheasti

KERRO TÄRKEÄ ASIA: sain töitä huomiseksi xD

VIILTELETKÖ: En

MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: outo.

MITÄ ASIAA SINÄ VIHAAT: vähän kaikkea

ELÄMÄSI TARKOITUS: sen mäkin tahtosin tietää

ENITEN INHOAMASI RUOKA: kaalilaatikko, maksaruuat ...

LEMPISALAATTIKASTIKE: en muista sen nimee

LEMPISHAMPOO: en tiiä

ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: ei

MIKÄ ON NUKKUMAANMENO AIKA: ei ole aikaa, meen kun väsyttää

ICQ: -

OLETKO NS. NETTINÖRTTI: Hah, joo :D

OLETKO USKOLLINEN: Pyrin olemaan

USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ: En

MIHIN TUHLAAT RAHAA: kirjoihin, lehtiin, ruokaan ..

OLETKO HOMO/LESBO: en

OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: en.

HALUAISITKO: hmm ...

OLETKO HARRASTANUT SEKSIÄ SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAN KANSSA? En

JA HALUAISITKO: huoh

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: jaa-a

ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: ei.

KUKA MAKSAA LASKUSI: äiti/isä

NAURATKO TOISTEN KUSTANNUKSELLA: riippuu tilanteesta kai

ONKO SINULLA AJOKORTTI: ei

LEMPIKEKSI: domino

ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: isä

HÄMMENTÄVIN IHMINEN JONKA TUNNET: hmm ...

PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: päivä

IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: aamu

PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: lauantai

VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: maanantai

IKÄVIN KUUKAUSI: en tiiä

PARAS KUUKAUSI: kesä/heinäkuu

OLETKO KOSKAAN HALUNNUT TOISEN OMAA: joo

Kirjoita kommentti: Olipa pitkä kysely

[Ei aihetta]Perjantai 19.05.2006 19:57

Tänää oli ihqu kiva päivä. Aika suorastaan lensi.
Aamulla tuli kehuja ja se piristi.
Mummi poikkes tuomaan postimerkkejä ja rahaa.
Ja sit kummitäti ja äippä kävi päivällä poikkeemassa xD

Sit menin töitten jälkeen Stockalle ja lähettiin sokokselle.
Ostettiin mulle liivit ja toppi :)

Huomiseksi sain töitä Koskarin kirjakaupasta.
Ihanaa! Saan vähän rahaa. Kun sitä ei ole lainkaan :D
Oon niiiin ilonen. Palkasta ei ole hajuakaan. Kun en hölmö kysynyt.