Miks mul ei oo koskaan tarpeeks aikaa?
Se kuluu ja kuluu, enkä saa siitä kii.
Siks kaikist hyvist muistoist mä pidän kii.
Miks mul ei oo koskaan tarpeeks aikaa?
Ne sekunnit, minuutit, tunnit ei venaa.
Ja kaikki voi olla liian myöhäst huomenna.
Lapsi syntyy synnytysosaston puolella,
samal vanhus vetää vikan henkäyksen vuoteella.
Mä rakastan elämää, ja vihaan kuolemaa.
Ja liian moni lähtee täältä liian nuorena.
Mitä huomenna? Huominen ei oo luvattu.
Enkä huomen haluu kelaa, et eilinen oli hukattu.
Ei voida tietää paljo päivii jäljel,
siks mä ajattelen mun sydämel enkä järjel.
Koska sekunnis voit saada kaiken sun eteen,
mut yht nopeesti kaikki voi cräshää ku WTC.
Yks räjäys, yks silmänräpäys.
Yks elämä, yks tiimalasin puoli on täys.
Mä venaan hyvää, mut se saatta kestää.
Ja siks otan tiukasti kii täst hetkestä.
Jos se on vituillaan, yritän tehä siit parempaa.
Ja paremmat ajat visusti mun päähän jemmaa.
Niin paljon muistoi, paljon kaikkee rakast.