IRC-Galleria

Tässä minä taas olen. Istun koneella ja mietin, mitä teen. Elämässäni päättyi juuri yksi vaihe ja minusta tuli ylioppilas. Nyt katson ulos ikkunasta alkavaan kesään, se näyttää harmaalta… Minne lie aurinko kadonnut maisemista… pilven taakse.. siellähän kaikki muukin kaunis ja lämmin on. Mummo, ukki, eno, koira ja marsu.. Niin monta rakasta asiaa, jotka ovat poistuneet luotani vuosien aikana.. ja minä jäin tänne… no, kaikella on tarkoituksensa.
Tein kolme vuotta töitä lakkini eteen. Monta kertaa tunsin, ettei elämässäni ole muuta kuin koulu ja nyt kun sekin on lopulta ohi, on niin tyhjä olo. Mitä tein, olisin voinut tehdä paremmin. Mitä saavutin, en uskoisi todeksi, mutta selvitin sen kuitenkin. En minä niin tyhmä olekaan, mitä kuvittelin… jos vain tahtoa löytyy tarpeeksi, pystyn minäkin melkein mihin vain, vaikka aina en itseeni uskokaan.
Minulla on tyhjä olo. Lakki jäi käteen ja muutamia muistoja…Kolmen vuoden aikana olen kasvanut henkisesti niin paljon, että naurattaa ajatella, kuinka ”isoksi” tunsin itseni silloin kun yläaste päättyi… Arvonimi ”peruskoulun vanhin” johtaa harhaan meitä pieniä…
Vaikka olen nyt jo näin monta vuotta vanhempi ja viisastuneempi, vieläkään en ole kasvanut riittävän isoksi. Vielä minulla on jäljellä lapsen uteliaisuus ja into tutustua maailmaan. Vaikka alankin tuntea itseni melkoisen vanhaksi tulevan kahdenkympin kriisin lähestyessä elämääni, olen silti liian pieni ymmärtämään liian isoja asioita.
Istun kuitenkin edelleen tässä ja näyttääpä elämä taaksepäin miltä tahansa, tehtyjä ei saa tekemättömäksi ja niitä hetkiä ei voi elää uudelleen. Onkin aika kääntää elämässä uusi tyhjä lehti ja alkaa rakentaa siihen uusia jälkiä. Lähiaikoina elämässäni on tapahtunut ihmeellisiä asioita ja uteliaisuus tulevaan antaa minulle uskoa ja tahtoa astua sen uuden askeleen eteenpäin. Lennän sopivaan tuuleen ja annan virran kannatella minua kohti avaria maisemia.. Minun täytyy vain luottaa itseeni, siipeni kantavat kyllä.