istuttiin yhessä siinä kuluneella sohvalla,
puhuttii unista ja siitä mitä me ollaan,
mitä me oltiin ja mitä tullaan olemaan.
kumpikaan ei tiennyt mitä sanoa,
mut silti kaikki meni vaan niin oikein.
näitä hetkiä oon kaivannu,
näitä hymyjä ja kyyneleitä,
jotka tekee meistä paljon vahvempia.
tätä tunnetta oon kaivannu,
ikävöinu ja odottanu,
että maailma hymyilee taas meille.
Nene, <3