. voinko suoraan myöntää että kaipaan jotain suurempaa,
ilman että sen jälkeen ihmiset kattovat mua kun jotain hullua?
. enkö saisi suoraan sanoa että ikävöin Jumalaa,
vaikka tiedän että Hän kulkee vierellä kokoajan?
. miksi sitä pitää peittää, miksen uskalla puhua ääneen,
edes niille tärkeimmille ihmisille?
. häpeänkö minä, olenko tekopyhä?
. en minä sitä peitä, uskoa,..
en kirkossa, en koulussa, en sinun seurassassi ..
mutta jollain tavalla kuitenkin yritän katsoa ohi rististä.
. ehkä omat silmäni on vielä sokeat
armolle ja rakkaudelle,
anteeksiannolle ja toivolle?
. koska näen vain synnin
mitä teen itseäni ja muita kohtaan ja samalla Jumalaa kohtaan!
en uskalla antaa itselleni anteeksi vaikka jokin minua paljon suurempi sen tekee.
eilen multa kysyttiin, "usko on varmaan vahvistunut näiden kuukausien aikana?" .
onhan se, . nyt se on vaan kateissa taas.
sitten sanottiin, "tää ei ole mun puhetta mutta Jumalan rakkaus koskettaa sinua suuremmin tänä vuonna. .." .. niinkö? koska? miksei nyt? .. en jaksa yksin, en tän heikon olon kanssa, .. ei muut jaksa enää, ..eivät tahdo ahdistua enempää. ja minä tiedän sen! ja se tekee kipeää.
en halua menettää ketään, en nyt.
mutta. .
helppo on tehdä väärin ja ahdistaa toista,
ikävöidä ja toivoa parempaa ...
tahtomattaankin.
vaan koska itsellä on paha olla, ...
tuntuu itsekkäältä.
minä yritän parhaani,
ja toivon että se riittää.
mut oonko ansainnu sen?
vaikea uskoa että kaikki annetaan anteeksi
kun ite ei voi katsoa itteään peiliin itkemättä
mietin joskus,
"älä katso itseäsi silmiin,
ennenkuin tiedät olevasi varmasti sokea."
. ja kuka meistä haluis sokea olla ...
uudestaan ja uudestaan mun korviin kaikuu sanoja
joita en ymmärrä .. "mon ame se repose" .
ne laulaa Jumalasta, sen tiedän.
onko tätä helpompi kuunnella kun en tiedä mitä se tarkoittaa?
paleltaa ja tuntuu kummalta,
siellä sinäkin jossain olet, mahdollisimman kaukana minusta,
.. tietoisesti. olen pahoillani.
the rain/kiitos.
the rain/anteeksi.