IRC-Galleria

taigaa

taigaa

on pieni metsänhengetär

Loppu lähellä?...liian!Tiistai 06.01.2009 01:00

Ökö on linkuttanut jalkaansa jo viikon ja saatiin lopulta sille aika lääkäriin. Olin ihan herrrmona ja porasin aika paljon. Oli suoranainen ihme että se oli kunnossa, 5 päivää antipiottia ja kaikki ohi. Taas on todistettu että kissoilla ON 9 elämää. =^_._^=

Taas kotona.Maanantai 29.12.2008 20:45

Olin kaungilla tänään ekaa kertaa matkan jälkeen. Oli ihanaa kävellä ja tuntea kuinka pakkanen jäädyttää jalkoja, paleltaa kasvoja, pistelee sormia....Ja on lunta. Talven ainoa ilo. Muuten olisi liian pimeää, mutta olen itse ainakin iloisempi kun on lunta...ja kylmä...liian kylmä?

Paluu kotiin!!!!XDMaanantai 29.12.2008 20:06

Olin 2 viikkoa thaimaassa ja palasin 25.12 sieltä. Jouluaatto lentokoneessa oli aika tuskaa. Jouluateriani oli: makaroonia,leipä,vettä ja suklaata. Hieman normaalista poikkeava. Enkä esimerkiksi saanut lahjoja.../_\ nyyyh! Mutta matka kokonaisuudessaan oli kiva ja sehän on tärkeintä!!!

Ongelmia nimen kanssa =(Sunnuntai 30.11.2008 15:53

Mulla oli aluksi ongelmia nimen kanssa. Etin kaikkialta! Jossain vaiheessa sain idean että 30.3 (mun syntymäpäivänä) on uskon nimipäivä. Myöhemmin menin (epätoivoisena) osoitteeseen :

http://www.ortodoksi.net/tietopankki/nimet/ortodoksinen_kalenteri.htm

Siellä oli nimiä ja niiden alkuperiä. Sillä ennen vanhaan joka päivä oli jonkun pyhimyksen juhla päivä. Näistä nimistä ovat lähes kaikki nimet saaneet alkunsa. Poikien puolelta löytyi nimi usko, josta löysin seuraavaa informaatiota:

Pistis, Elpis ja Agape, joilla on slaavilaisessa traditiossa nimet Veera, Nadežda ja Ljubov ja suomeksi Usko, Toivo ja Lempi (Rakkaus)!

Täydellistä!!!!! Usko=Pistin=Veera=Usko!!!!

Näin pupu sai nimekseen... Veera!!! XDDD

Tervetuloa uuteen kotiin!!!Sunnuntai 30.11.2008 15:34

Meille on tullut uusi lemmikki:
laji: Kani
rotu: Leijonanharjakääpiökani
rodun alkuperä: Englanti
väri: Musta, mutta vaalea vatsa
silmät: Ruskeat
nimi: Veera
ikä: noin 5 kk
vihollinen: Kissa
Ystävä: Minä

Kanin lempi..

ruoka: Pupun herkut
juoma: vesi
paikka: Vanha persialaismatto
puu: Vaahtera ja Omenapuu
harrastus: Häkin sotkeminen, maton syöminen ja löhöily
huonekalu: Pikku pöytä

=DMaanantai 24.11.2008 20:02

.....................................................................................
...................................tytöt...........................................
.........................ovat kuin omenoita..............................
....................Parhaimmat ovat puun ylä........................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.................
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät............
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan.........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole......
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat...........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ............
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa............
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ................
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,...............
.............................joka on tarpeeksi............................
.....................................rohkea ...................................
......................................kiipeä- ...................................
.......................................mään ...................................
.....................................ylös asti..................................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .............

Hyvää isän päivää!!!Sunnuntai 09.11.2008 14:57

Näin isänpäivän kunniaksi päätin järjestaa Indica maratonin! XD Kävin kaivamassa huoneestani kaikkia juttuja mitkä liittyy indicaan, kuten nimmareita. Tulin laskeneeksi että olen nähnyt indican esiintyvän yhteensä 4 kertaa ja ollut nimmari tilaisuuksissa 2 kertaa. Päätin aloittaa menemällä nettiin www.voice.fi ja kävin kuuntelemassa ja katsomassa niiden ideaparkin keikan.(Olin siellä) Sitten kuuntelin (ja lauloin) kaikki levyni läpi ja kävin surffaamassa tietoa indicasta. Olen ihan fiiliksissä ja odottelen seuraavaa mahdollista keikkaa innolla. Suosittelen teidänkin kokeilevan sellaista, meinaan omalle lempi bändille!!! 8)

Miten tämä on mahdollista???Keskiviikko 05.11.2008 17:50

Näin tänään jotakin tosi järkyttävää! Kun tulin kotiin ennen muita.Tevehdin tietysti rakasta ökö kultaani, kuten aina ja huomasin että ökö arasti silittää sen päätä. Huomasin että joku oli repinyt sen oikeaa korvaa. Siihen oli alkanut jo tulla pienen pientä arpea. Olin aivan ällikällä lyöty. Ensinnäkin: Enkä tosiaan ollut huomannut sitä aikaisemmin? Ja toiseksi: Kuka raapa ökön korvaa? Oliko se ollut tappelussa? Mutta sehän oli leikattu? Mikä se oli ollut? Kamalaa!!! Sen korvaan jää ikiajoiksi syvä jälki. )=( Mutta sitten mieleeni tuli kun heräsin joskus yöllä ja näin ökön istumasta maassa ja siinäoli joku toinenkin kissa. Voisiko olla että joku yritti isotella ökölle? Olen ihan sekaisin ja toivon että mitään pahaa ei enää tapahtuisi. Varsinkaan sen viime kesäisen katoamisen jälkeen. Minua pelottaa että jotain kamalaa, kamalaa, kamalaa tapahtuu.

Oma herätyskello!!!Perjantai 17.10.2008 00:10

Aamulla kun herätyskelloni alkoi soida olin totaalisen kuollut. Olisin halunnut nukkua vielä tunnin tai kaksi, mutta olisi pakko nousta. Jäin sängylleni vielä makoilemaan, mutta yhtäkkiä oveni narisi ja aukesi. Pikku kultani tuli sieltä ja alkoi naukua moittivaan sävyyn. Se tuli lähemmäs ja hyppäsi sängylleni. Sanoin väsyneenä että haluan nukkua, mutta se vain jatkoi. En jaksanut sen käskyttelyä ja menin suihkuun. Kun tulin takaisin valmiina lähtemään kaupunkiin se nukkui paikallani ja kehräsi äänekkäästi.Minua suututti. Se sai jäädä vielä nukkumaan ja minun piti lähteä. Olisin voinut nostaa sen alas sängyltä ja kantaa alas, mutta toisaanta...Se oli herättänyt minut ajoissa ja ehdin ajoissa kouluun. Jätin sen nukkumaan. Se ansaitsi sen. Myöhemmin päivällä menin kuolun jälkeen mummuni luo ja odottelin että kello tulisi 17.00,sillä minulla olisi tapaaminen. Ajattelin nukkua hetken ja laitoin puhelimen kellon soittamaan ja nukahdin. Havahduin klo 17.25 ja olin kamalan myöhässä. Kumpa ökö olisi ollut siellä. Se olisi herättänyt minut ajoissa. Taas on todistettu ystävä on aarre.(ja herätyskello)

Paljon puuhaa yhelle lauantaille!!!Lauantai 27.09.2008 17:06

Tää on varmaa mun elämäni top 10 mun raskaissa lauantaissa. Aamulla mut usutettiin hakeen posti.(Postilaatikolle on noin 650 metriä meno-paluu!!!) Sitte hetken lepo ja puutarhaa kitkemään. Tienaan näin kesän lopussa vähä rahnaa. Sitten ruoka tauko ja pakkaamaan kamoja uintia varte. Maikkalassa on lämpimän veden viikko ja sinne oon menossa. Sieltä bollywoodiin ja kotiin lukeen kokeita! Huh...O__O Sunnuntaista en uskalla haaveilla?!

Vähän infoo meen kisusta:
Olin perkaamassa kukka maata kun meen ökö tuli kehrää ruokaa. Se nauku ja komensi että tulisin, mutta ei kuitenkaan astunu jaloillaan mullalle. Se helus varmaan pysyy syystinä. Kauhee hienohelma! =^__^=