IRC-Galleria

Luonto on kaunis. Huurteisissa puissa aamupäivän valo. Tulen koiran kanssa lenkiltä...

Orava ylitti tien. Päästin koiran irti, ei se kuitenkaan saisi oravaa kiinni, kurre juoksi puuhun ja koira perässä, yritti juosta runkoa pitkin, havaitsi yrityksensä toivottomuuden. Pysähtyi puun alle haukkumaan, komensi oravaa puusta alas. Laitoin hihnan kiinni. Olen yhdet sakot saanut vapaana olevasta koirasta ja on ihmisiä jotka pelkää tai inhoaa koiria, joten parempi pitää sitä kiinni kaupunkialueella. Jatkettiin aamulenkkiä...

Siinä muistui mieleen surullinen tapahtuma viime kesältä - vai oliko se toissakesä? Vuodet menevät niin nopeasti nykyään. Kyllä se oli viime kesä. Kävelimme Reposaaren rantakallioilla koiran kanssa, käännyimme menemään metsikön läpi kohti sitä rauhallista poukamaa, missä ei yleensä liiku ketään ja voimme uida rauhassa. Äkkiä koira syöksähti pensaikkoon, ja tuli kohta näkyviin, pieni orava suussa. Komensin sitä pudottamaan saaliin.

Oravan toinen etukäpälä oli poikki, luu törrötti pikkuruisesta, rikkoutuneesta raajasta ja veri pulpahteli hiekkaan. Naisystäväni alkoi itkeä. Pyysin häntä menemään koiran kanssa kauemmas. Edessäni oli ikävä tehtävä: loukkaantuneen luontokappaleen lopettaminen. Katsoin näkyisikö missään sopivaa kivenmurikkaa.

Ojensin käteni pienen, loukkaantuneen eläimen yli ja pyysin "rakas taivaallinen Isä, auta tätä pientä eläintä" kun en muutakaan osannut. Samassa oravan rinta lakkasi kohoilemasta, sydän pysähtyi, silmät lasittuivat ja niihin alkoi tulla kalvo. Elämän poistumisen saattoi nähdä ja välittömästi alkavan hajoamisen. Muurahaiset ilmestyivät paikalle.

Kumpaa Jumala auttoi, minua vai oravaa? Joka tapauksessa se olisi joutunut kitumaan vain hetken, korkeintaan puoli päivää, päivän, ei ikuisesti. Sitten lakannut olemasta. Eläinkunta ei ole syntinen - se kärsii kyllä ihmisen lankeemuksen ja syntien seurauksista, mutta ei omistaan - siksi se ei tarvitse sovitusta. Turhaa kärsimystä on kuitenkin vältettävä. Ihmisen velvollisuus on lopettaa kärsivä eläin, niin ikävältä kuin se tuntuukin. Jumala armahti minua, etten joutunut suorittamaan ikävää, vastenmieliseltä tuntuvaa velvollisuutta.

Se on luonnon kiertokulku. Orava oli saalistamassa linnunpoikasia ja koira oravaa...

Näitä miettien tulen koiran kanssa lenkiltä. L on vielä kotona mutta lähdössä töihin. Keitän teetä. Istahdan sohvalle lukemaan. Luen ensimmäisen luvun kirjasta Lancelin ja Lemonnier: Filosofit ja rakkaus.

Omalla kömpelöllä tai mahtailevalla, useimmiten riipaisevalla tavallaan kaikki filosofit ovat kiistatta puhuneet rakkaudesta... S.10.

Rakkausasioissa elämäkerran merkityksen kyseenalaistaminen on turhaa jo siksikin, että hyvin usein juuri tietty kohtaaminen tai päinvastoin sen puuttuminen on muodostunut ainutlaatuiseksi tai tuhoisaksi tapahtumaksi, jolla on ollut ratkaiseva vaikutus ajattelun suuntautumiseen. Montaignesta Kierkegaardiin Rousseauta tietenkään unohtamatta kaikki ajattelijat sekoittivat henkilökohtaiset iskunsa ja voittonsa elimelliseksi osaksi filosofiaansa, josta he tekivät täysin tietoisesti tietynlaista omaelämäkertaa. S.14.

Otan eilen kirjoittamani paperin, kopioin siitä blogiin kertomuksen Verneristä. Oikeaa nimeä en viitsi laittaa. Siltä varalta että myöhemmin jatkan kertomusta, lisään otsikkoon 1/3.

[Kirjoitettu blogiin 02 02 13 noin klo 11:00 - 11:17]

- - -

Kommentti 30 01 07 tehtyyn blogikirjoitukseen:
Jefferson A

Se on tietysti Jefferson Airplane, ei Aeroplane. Mutta mitäpä tuosta. Tultuani uskoon syksyllä 1989 myin kaikki levyni. Kymmeniä ulkomailta tilattuja alkuperäislevytyksiä ja kotimaista tuotantoa. Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan, Hassisen Koneen ja Sleepy Sleepersin ensimmäisten levyjen lisäksi sellaisia erikoisuuksia kuin Sperm. Kaikkia en enää edes muista. Osan levyistä tuhosin, esim. intialainen Khrisna-meditaatiolevy.

Vähän myöhemmin myös kirjat kokivat saman kohtalon. Vuosien aikana kerätty "hieno" kirjastoni meni divariin. Jos sama tilanne olisi edessä nyt, polttaisin suurimman osan kirjoista, en missään tapauksessa myisi enkä edes antaisi niitä eteenpäin muiden vahingoksi. Osa oli toki kohtalaisen harmitonta kaunokirjallisuutta, mutta osa ei. Krishnamurti ja Castaneda joitain mainitakseni.

Sittemmin olen uudelleen hankkinut levysoittimen ja kerännyt joitain vinyylejä, mutta hengellistä eli kristittyjen Jumalan kunniaksi tekemää, Hänestä kertovaa musiikkia. "Hengetöntä" musiikkia en viitsi kuunnella.

Osan hävittämistäni kirjoista olen hankkinut uudelleen ns. tutkimuskirjastooni.

[Koiran kanssa lenkillä muisteltua ja ajateltua aamupäivällä 02 02 13, kirjoitettu blogiin noin 12:10 - 12:21.]

Tässä iässä... vai pitäisikö sanoa elämäntilanteessa... sitä alkaa katsella taaksepäin. Kirjata tapahtumia. Ketä varten? Asioita joissa on ymmärtänyt jotakin merkittävää elämästä. Jumalan läsnäolon avulla kokenut näkevänsä asioita uskon kautta, saanut kosketuksen siihen todellisuuteen, jossa asiat ovat niin kuin ne Hänen näkökulmastaan ovat. Ja niin kuin ne ovat meille, jos näemme. Hetkiä joissa ja joiden kautta olen tullut ymmärtämään maailmaa jossa elän, ihmisen paikkaa suhteessa Häneen ja omaa paikkaani. Suhteessa itseen ja lähimmäisiin.

Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut. Jesaja 51:1.

[Kirjoitettu aamulla 01 02 13, lisätty blogiin 02 02 13 aamupäivällä.]

- - -

Verneri 1/3

Hän oli ystäväni. En muista että olisimme koskaan riidelleet. Yhteistä päihdetaustaakin oli. Minun päihdehistoriani tosin oli jäänyt lyhyeksi, olin tullut uskoon ja ollut irti aineista jo jonkin aikaa. Hän käytti edelleen mutta maltillisesti, enimmäkseen pössyttelyä ja bisseä. Niin vain kävi eräänä päivänä olohuoneessani, jutellessamme niitä näitä, että hän, ottaessaan puheenaiheeksi erään yhteisen tuttumme, en enää muista kenestä oli kyse, koki tarpeelliseksi havainnollistaa asiaa ja asetti kätensä kaulalleni: se on ihan hullu tyyppi, se kuristaa tyttöystäväänsä, tällä tavalla.

Tapahtui jotakin outoa. Vernerin kasvoille levisi ensin hämmentynyt, sitten jähmeä ilme, silmät muuttuivat kylmiksi ja mitäänsanomattomiksi, ikäänkuin hän itse olisi poistunut jonnekin etäälle, sumun taakse. Hän ei kyennyt ottamaan käsiään kaulaltani. Tunsin miten sormet yrittivät puristua kaulani ympärille, yrittivät puristaa henkitorveni umpeen, mutta eivät pystyneet. Tilanne oli enemmänkin kuin outo, se oli käsittämätön.

Hän ei kyennyt vetämään käsiään pois, ei hallinnut käyttäytymistään, mutta toisaalta hän (tai se voima, joka hänessä tuossa hetkessä vaikutti) ei myöskään kyennyt vahingoittamaan minua. Koska olin ollut jo muutaman vuoden uskossa minulla tietysti oli jonkin verran ymmärrystä ja kokemustakin henkimaailman toiminnasta, myös sielunvihollisen todellisuudesta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun jouduin suoran fyysisen hyökkäyksen, pahan hengen vallassa olevan ihmisen kautta, kohteeksi.

[Kirjoitettu 01 02 13 aamupäivällä, viimeistelty ja lisätty blogiin 02 02 13 aamupäivällä. Kertomuksen loppuosa tulee ehkä jossain kohtaa.]

Edellisestä kirjautumisesta kuusi vuotta. Sattumalta muistin salasanan. Toimintoja on tullut lisää. Blogimerkintäänkin voi näemmä lisätä kuvia, niin se vain kaikki kehittyy. Mutta ihmiset pysyvät ennallaan. Yleisesti ottaen. Pohjimmiltaan.

Täytyy vähän tsekata ympärille ja katsoa miten tätä foorumia käytetään. Kuva-albumiin vois lisätä jotain. Vaikka kesälomareissun kuvia.

Puolisen tuntia sitten ajattelin huvikseni, että jos joskus sattuisin julkaisemaan runokokoelman, nimi voisi olla vaikkapa Missä on kaunis sana. Mutta kokoelmassa pitäisi sitten olla runo, josta kokoelman nimi on? Niin kirjoitin sellaisen runon...




Missä on kaunis sana

Rintalastan alla
kaipaus

Huulilla hiljainen, toiveikas pyyntö
nähdä syvemmin, enemmän

Tämä päivä ja hetki




Siinä sinä olet lähellä

Pöydällä kädet
ja katse

Vastaanottajaa etsivä
vielä lähettämätön ja kuitenkin
löydettäväksi tarkoitettu

Kirje

Tuulessa leijuvina sanoina jotka
vain sydän kuulee

Sormenpäiden liikkeessä pöydällä
siirrellessäsi leivänmuruja,
sälekaihtimissa ja keittiötavaroiden pinnoilla

Minä kuulen

Sanat menevät sanojen lomaan,
sormenpäät

Ja yhdessä me rukoilemme
valoisaa huomista, hengityksen tyyntä kauneutta




Siinä missä on kaunis sana



[31 01 13 puolenpäivän aikaan]

Sääntöjen mukaan poliittinen ja uskonnollinen propaganda kielletty.
Kuuluuko uskonnolliseen propagandaan horoskoopit, islam, kristinusko, buddhalaisuus?
Propagandana ilmeisesti kyllä. Mutta keskustelunaiheina ei?
Hyvä niin. Missä menee propagandan ja keskustelun ero? Milloin esimerkiksi astrologiaa tai joogaa mainostavan innostuneet kertomukset omasta kiinnostuksen kohteesta voidaan luokitella propagandaksi?
Keskustelun tyyli ja asenne ilmeisesti ratkaisee...
Joten.

Olen kulkenut monivaiheisen tien...
Ateistista (ei ole mitään Jumalaa missään) agnostismin (kokemuksen ulkopuolisista asioista ei voida tietää: uskovan kokemus luo hänen Jumalansa) ja panteismin (kaikki on Jumalaa kaikkialla) kautta kristityksi.

Näistä mielelläni keskustelen.

Harrastukset on vuosien varrella olleet matkailu, retkeily, pyöräily, juoksu, avantouinti ja tietysti tietysti kirjallisuus. Äänilevyjäkin tuli nuorena kerättyä: Wig Wam, Sweet, Sex Pistols, Crass, Dead Kennedys, Bob Marley, Van Morrison, King Crimson, Doors, John Mayall, Jefferson Aeroplane, Love, Mamas & Papas, Grateful Dead, Yardbirds, Byrds... Huh huh...

Kirjojen keräilyä ja käytettyjen kirjojen myyntiä harrastan. Tällä hetkellä kokoelmissa noin 3000 kirjaa ja lisäksi myynnissä noin 3000 kirjaa. Välillä tuskastuttaa nämä valtavat kirjapinot, järjestelytyötä ja lajittelua riittää... Antikvariaattia pidin 2000-luvun alussa...

Joten myös kirjallisuudesta voimme keskustella.

Tänään on Porissa pientä pakkasta. Mutta meri on yhä avoin. Poikkeuksellisen leuto talvi.

Näin olen siis kirjautunut tälle foorumille...
Ystävällinen hymy kaikille päiväkirjani ensimmäistä sivua lukeville.