IRC-Galleria

tanjal

tanjal

sssairrraanhyvä koirankouluttaja,nih! :D

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Kilsoja keräämässäMaanantai 11.02.2008 08:54

Perjantai-lauantai yöllä lähdin ajelemaan hesaan ja kylläpä oli suuria vaikeuksia pysyä hereillä. Pennun takia jouduin pysähtymään kaksi kertaa. Tapaamispaikka löytyi helposti ja olin siellä puolisen tuntia ennen kuin innokkaimmat jo ryntäsivät paikalle :) Edina näki veljensä ja kaksi pentustaan ja lälläteistä 2 oli paikalla. Oli kyllä hirmu mukava nähdä pitkästä aikaan Edin veljeä ja Edin lapsia :)) Luukin koirapuisto miitissä vierähti pari tuntia ja siitä osa porukasta siirtyi vielä hetkeksi kahvittelemaan. Hieman haikein mielin jätin pennun sinne omalle omistajalleen. Miitistä suuntasin Malmille mutta sinne sovittu juttu sitten harmillisesti kumminkin peruuntui. Sunnuntaina ajoin yhdistyksen majalle ja Ruudun hampaat tarkistettiin. Todistus tulee sitten joskus postissa. Vaikka olin tarkistanut useaan otteeseen kartasta miten sieltä pääse pois käymättä hesan keskustassa, meinasi kieltämättä tuskan hiki nousta otsalle kun keskusta läheni eikä kaivattua kylttiä näkynyt. Lopulta tuli oikea kyltti vastaan ja hätäpäissäni ajoin siitä kumminkin ohi :D
Päästyäni mutkan kautta turvallisesti Tampereen motarille, uskalsin jo hengittääkin. Hyvinkäällä kävin morjestamassa yhtä Edinan lasta joka ei päässy väärinkäsityksen vuoksi miittiin. Hölötettiin kahvittelun merkeissä muutaman tunti ja sitten lähdin ajelemaan Lapinjärvelle. Extemporena tehty vierailu kaverin luo ja tällä kertaa Ruutukin pääsi juoksemaan ja vielä veljensä kanssa. Tarkoitus oli että olisin jäänyt sinne yöksi mutta virkistyin ulkona olemisesta sen verran että päätin ajaa sitten vielä yötä myöten kotio. Sumua riitti ja viimeiset 120km oli aika taitoajoa kun yritin tihrustaa että joten kuten niiden olemattominen (heikosti näkyvien) viivojen sisällä pysyisin. Hengissä kumminkin kotona :)










Moon ihastunu ;))
Yhel tyypil tulee silloin tällöin laitettua meiliä, joo ei siinä vielä mitään.
Ekaa kertaa jouduin soittaan sille ja uuh miten upeen miellyttävän miehinen ääni sillä on!, en ois ikin uskonu ;))




[Ei aihetta]Perjantai 08.02.2008 18:19

Nui nih Ruudun lonkat edelleen A:t ;))

Lissu ee:n kanssaTiistai 05.02.2008 14:20

On rauhallinen tua pentu ja vielä muutaman päivän yhdessä saavat olla :)

jaa kiirettäSunnuntai 03.02.2008 21:00

Juna oli sitten 45min myöhässä ja takaisin päin piti seur junaan keretä. Aikaa kahvilla käyntiin ja paprujen kirjoitteluun jäi vajaa puoli tuntia. Junaan kerkesivät viimeisellä minuutilla
ja niin se vaal pun tyty sitten lähti :-/

Viimeistä viedään,, pun tyty jäi vielä Edin seuraksi kunnes sekin omaan kotiinsa sit perjantaina lähtee :'(


Meinaa kiirettä pitääSunnuntai 03.02.2008 14:36

Toki mulla oli herätyskello soimassa mut enhän mä siihen heränny. Kaveri soitti 20 yli 8, et ootko tulossa nlyyn.. Juu äkkiä koirat pihal, takas ja pennuille ruokakippo naaman eteen. Autoo en tietenkään ollu tankannu, joten pikkuisen pelko persiissä ajelin Enoon. Rahaakaan ei ollu mukana, joten käytin sitte hyväksi kaveria, joka sattui olemaan parkkiksella. Makso mut sinne ja äkkiä etsimään toopekehää. Pinkkipoika oli taas liian isopäinen tuomarin makuun ja kakkonen napsahti. Veli pärjäsi paremmin. Yhdeltä toiselta kaverilta pummasin nlykahvin ja sitten soittikin vaal pun pennun om että tuleekin jo tänään hakemaan pentunsa, hyvä hyvä.
Sain tulostettua pentuohjeita ja nyt pidän pentuja hereillä, jotta Leidi-Lilianille tulee sitten rauhallinen junamatka omaan kotiin :)


FIN MVA JK2 TK2 BH AD Däsy's Fiasko-Acca,
astutetaan marras/joulukuun -08 kiimasta terveellä laadukkaalla uroksella.
Sulhot julkistetaan myöhemmin ;))
Alustavia varauksia vastaanotetaan!
tanjal&album_id=1079399

VahvistaminenTorstai 31.01.2008 15:10

Pienet, sievät ja hiljaiset:

http://s155.photobucket.com/albums/s293/dasys/ala%20koske%20L/?action=view&current=MVI_7103.flv
Leidi-Lilian pääsi itse rottinkituoliin ja siitähän ei lähdetä :P

http://s155.photobucket.com/albums/s293/dasys/ala%20koske%20L/?action=view&current=MVI_7104.flv


Upea 9vkoinen pentu :))))

ReissuTiistai 29.01.2008 01:13

Lähdin keskiviikko aamusta tooodella aikaisin kohti Outokumpua, jätin sinne kaverin kyseenalaiseksi iloksi 2pentua ;)) Sieltä köröttelin Jyväskylään, siellä parin tunnin stoppi ja kaverin luo kahveelle Tampereen kupeeseen. Iltasella olin Porissa. Seur. päivänä kahviteltiin eloisan kanssa ja käytettiin piskejä koira-aitauksessa. Lepoa muutama päivä ja tänään Outokummun kautta takas kotio.
Meiliä oli taas tullut urakalla mut taidan jättää vastaamiset huomiselle.


[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 23:50

Pennut olivat tänään lääkärisedän tarkistuksella, silmäpeilissä ja mikrosirun laitossa. Hyvin käyttäytyivät.. :))

Mua jänskättää!!!!,
Mä tein alustavia suunnitelmia (tuossa jo joku aika takaperin) Ruudun koeuralle tälle vuodelle ja nyt näyttää ettei kaikki mene ihan niinkuin toivoin, damn.
Toivoa ei ole vielä heitetty mutta aika paljon vaikeammaksi meni.
Asia ratkeaa nyt parin viikon sisään, jummi!



Se paras Tiistai 15.01.2008 12:30

vetolelu on tietenkin omin nenin makkarin kätköistä löydetty näyttely hihna:

http://s155.photobucket.com/albums/s293/dasys/Vetoa%20L/
Lällätiläät vauhdissa :))