jolloin et jaksaisi
jatkaa tätä yksinäistä,
mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea,
tuntuu tie,et
ehkä tiedä,
minne se vie. Ne,
jotka kulki sen
aikanaan,eivät
palaa takaisin
kertomaan miten
surujen metsässä
suunnistetaan, kuinka
ikävän portit avataan
tai koska ja
missä tavataan.
Se on paikka,
josta vaietaan...
Vai onko juuri tuo
oksa tässä rakas käsi
kättäsi etsimässä? Ja
kun tuulen hiuksillas
leikkivän luulet,
ole hiljaa,
kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaan huulet.
Hänen hymyään
luontokin hymyilee,puhu,
ystävä,kyllä hän kuuntelee.