Sitä huomaa välillä, että unia nähdessä alitajunta todella työskentelee. Liian usein näen nukkuessa painajaista. Se sama teema toistuu joka kerta. On normaali koulupäivä. Joku random tunti, joka vaihtelee aina unissa. Luokan oveen koputetaan tai miun nimi kuulutetaan ja miut haetaan luokasta. Joskus se on opettaja joskus e-p:n kaveri. Syy on aina sama. e-plle on sattun jotaa ja miun pitee viie se sairaalaan. Millo vien helikopteril millo polkupyöräl. Kuitenkin, joka kerta se kuolee miun sylii, vaik teen mitä. Joka kerta mie vaan piän sit sylis ja yritän pelastaa sen. Vaikka saisin sen sairaalaan asti, se ei selviäis.
Ahdistaa mokomakin uni. Ensinäkin se tapahtuu koulussa. Kun sen on jo nähnyt monta kertaa se tilanne syöpyy aivoihin. Joka kerta, kun tulee kuulutus kesken päivän ajattelen ensimmäiseksi, että nyt se sitten tapahtuu. Sama jos luokan oveen koputetaan. Ja miun on pakko nähä e-p koulus ees kerran, et tiien ettei mitään oo käyny. Jos en nää laitan sille viestiä.
Toisekseen kukaan ei taho et yks parhaimmista - ellei jopa parhain - kaveri kuole. Ainakaa, et se sattus lähiaikoina. Ja sit ku on viel sekin, et silleen saattaa käyä. Et on mahollisuus siihen. Tavallaan sitä tahtos mitä tahansa muuta. Tai ei mitenkään tahallaan vaan sitä tahtos. Ei kukaan taho elää pelos, et se voi tapahtua koska vaan. Mut tahon tietää koska se tapahtuu. Kuhan se ei tapahu pitkiin aikoihin. Pahimpiin pelkoihin kuuluu tuon toteutuminen. Ei se, että miun syliin, vaan se tapahtuma ylipäätään ja etten pysty tekemään mitään.
Sanotaan, et ainoa pelko on pelko itse. Tottahan se on. Enhä mie muuta pelkääkään. Mut sehän se pahin on. Pelkään, että pelottaa ja et pelot totetutuu. Miun tuuril viel käy niin :(
Sitä ei ees tahtos käyä nukkumaan, ku tietää mit unes oottaa..