IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Närästyksen perkeleMaanantai 11.09.2006 06:10

Voi että voi taas närästää. Epäilen vähän, että paprikajauhe mitä pistin tekemään jauhelihakastikkeeseen tekee tämän helvetinmoisen närästyksen. On kyllä sellainen polte rinnan alla taas ettei ole aikoihin ollut. Yritän tässä vähän hiilihapollista lähdevettä juoda ja röyhtäillä, mutta eipä hirveästi toistaiseksi ole ollut apua.

Eipä taas nukuta sitten niin mitenkään. Viime yönä näin taas aika ikäviä painajaisia, eipä oikein huvittaisikaan ruveta nukkumaan. En edes viitsi kertoa unistani, en halua ajatellakaan niitä. Äkkiä vaan seuraavaan aiheeseen.

Olipas kyllä hyvä juttu kun Kimi Räikkönen teki kolmivuotisen sopimuksen Ferrarin kanssa. Ja ensi kaudella kun Heikki Kovalainen on Renaultilla, niin luulenpa maailmanmestaruustaistelun olevan näiden kahden kauppa. Schumacher vielä kun jatkaa Ferrarilla muissa kuin ajohommissa, niin olen ihan varma että tulee auttamaan Kimiä säätöjen löytämisessä, sillä Michael tuntee auton kuin oman leukansa. Tosin sääntömuutoksia tulee, ja systeemit saattavat kääntyä ihan päälaellekin huonon tuurin sattuessa. Ja voisinpa sanoa, että BMW tulee olemaan ensi kaudella kohtalaisen vahva. Varsinkin jos puolalainen Kubica jatkaa kisakuljettana. Siinä on nuori mutta loistava kuljettaja.

Pitääköhän sitä tässä katsella vaikka muutama jakso Simpsoneita. Eipä irkissäkään tapahdu oikein mitään tähän aikaan päivästä. Ja tänään ei tarvi mennä kouluunkaan, kun ei ole oppitunteja. Opintotuesta ei ole kuulunut vieläkään mitään. On vähän persaukinen olo.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.