IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Panin kiinalaista suuhunTorstai 08.06.2006 14:57

Pääsinpä nyt ensimmäistä kertaa elämässäni panemaan kiinalaista suuhun. Ja täytyy kyllä sanoa, että kohtalaisen tiukkaa tavaraa oli! Ja samalla rahalla sain ensimmäistä kertaa panna ankkaakin suuhun, ni ei se ollenkaan huono diili ollut. :D Aikaisemmin en ollutkaan kiinalaista maistanut. Eli siis kävin syömässä tuossa läheisessä kiinalaisessa ravintolassa, kun te perverssit kuitenkin jotain muuta ajattelitte aluksi! Kuusi ja puoli euroa maksoi seisovasta pöydästä syödä niin paljon kuin vain jaksoi. Aluksi siinä otin jotain friteerattuja kanasipulirenkaita, salaattia, riisiä, jotain kääryleitä ja sipulia. Ne kun siitä huitasin hetulaan niin otinkin riisiä, lohkoperunoita ja kana- ja ankkakastikkeita. Niistä löytyi kaikenlaista seasta, yksi oli ihan hemmetin tulinen ja sitten siellä oli jotain bambua ja kaikkea jännää. Ja ehkä parempi kun ei kaikkea tiedäkään mitä siellä oli. :D Ja sitten vielä toinen satsi piti syödä päälle. Voi jumalauta että olen täynnä, kolme isohkoa lautasellista kun safkaa vedin niin huhhuh! Ja vielä kohtalaisen nopeasti söin. Päälle sitten vielä mukillinen kiinalaista teetä ja olikin aika kävellä takaisin kaupungintalolle, johon ei ole kuin joku 200 metriä matkaa. Mutta voin sanoa että hieman tässä meinaa olla ähky. Ja vielä kun söi tollasia ruokia mitä ei ole koskaan aikaisemmin syönyt, niin voin sanoa että myöhemmin perästä kuuluu! Pitää kyllä joskus myöhemminkin käydä tuolla syömässä. Ja jonkun naisen kanssahan tuo olisi oikein mainio paikka romanttiselle lounaalle. :D Pitänee joku tahtoa, kun omaa eukkoa ei kuulu eikä näy täällä!

Jopas on boreaTorstai 08.06.2006 13:18

Juuh, niin minä vähän arvelinkin. Ei täällä mitään töitä ole tälle päivälle tiedossa. Huomiseksi tuli ihan hirveä homma, pitää käydä jossain parista koneesta irrottamassa kovalevyt. Siinäpä nekin työt sitten taitaa huomiselle olla. Olen tässä yrittänyt kovasti saada jotenkin aikaa tapettua, mutta hemmetin hitaasti kyllä tuo kello tuntuu kulkevan. Serkkutytöllekin tuossa pistin mailia, kun hän oli käynyt kotisivullani kirjoittamassa vieraskirjaan. Voi kun oliskin jotain mailikavereita niin kuin ennenvanhaan, joskus vajaa kymmenen vuotta sitten. Sais kirjotella ja näpytellä, mutta nykyään tuo sähköposti on huomattavasti vähentynyt Messengerien ja muiden pikaviestimien viedessä voiton.

Melkein vois käydä tuossa Päiviönsaaressa jossain syömässä, jos tuolta lompakosta kolikoita sen verran löytyy. Joku "uusi" pizzeriahan siellä oli, mitä en ole vielä testannut. Vois käydä katsomassa onko millainen hintataso ja onko hyvää safkaa. Voisin tähän väliin mainostaa ja käydä samalla katsomassa kaverin sivustolla onko sinne lisätty tätä uutta paikkaa: http://www.vapaa-aikavirasto.com/ :)

Siitähän onkin melkein vuorokausi kun olen viimeksi syönyt, en syönyt muuta eilen kuin sen annoksen minkä Pizza-Postissa huitasin hetulaani. Tosin menin aika aikaisin nukkumaankin, että eipä sitä viitsinyt tunkea mahaa täyteen ruokaa ennen unia. Eikä kyllä ollut nälkäkään. Katselin siinä alkuillasta elokuvan "Children of the Corn V: Fields of Terror". Olihan se ihan katottava leffa. Pitäis vielä nelonen, kuudes ja seitsemäs osa saada jostain kyseistä sarjaa DVD:nä.

Töessä taasenTorstai 08.06.2006 10:53

Nyt sitä sitten köpöteltiin tänne ATK-keskukselle taas. Toivottavasti tänään ei ole mitään tekemistä, nyt voisi pitää ihan mielellään sellaisen surffailupäivän töissä kun kolme edellistä päivää on ollut puurtamista niska limassa.

Tuossa kun käveleskelin Relanderinkatua niin poliisimaija kurvasi suoramyyntileipomon pihalle. Ilmeisesti tietävät mistä saa parhaat pullat ja donitsit, kun siitä sitten lähtivät Teboilille ja hakivat kahvin sieltä. Eli Teboilin pullat eivät kelvanneet. :D Kyllä ne sinivuokat taitaa Suomessakin olla samanlaisia herkkuperseitä mitä jenkkilässä.

Työmatkalla pistää aina yksi juttu hymyilyttämään. Joku sama blondityttö tulee pyörällä vastaan melkein aina samassa kohdassa. Varmaankin aika pitkälti aina samaan aikaan lähdetään liikkeelle. Minä seitsemältä lähden kävelemään ja sitten kohdataan tuossa Kauppakadun alkupäässä. :D

Kuuntelin Radio Novaa kännykästä kävelymatkalla tänne töihin, niin radiokisassa oli varkautelainen osallistuja, joku nimeltään Jenni. En tunne, mutta hän vastasi kysymykseen väärin, oli jalkapalloaiheinen kysymys. Kysyivät että montako maata osallistuu jalkapallon MM-kisoihin tänä vuonna. Radiojuontajat sitten sanoivat vastaukseksi 30. Vähän myöhemmin ilmoittivat, että oikea vastaus onkin 32 ja Jenni saa sitten huomenna uuden mahdollisuuden päästä tavoittelemaan tuhannen euron palkintoa. :)

Tämän päivän kun saisi äkkiä menemään niin sitten olisikin enää neljä varsinaista työpäivää. Ainakin minun laskujen mukaan, pitää vielä varmistaa tuolta meidän rouva isorouvalta.

KöhiköhiKeskiviikko 07.06.2006 15:21

Tässä sitä vaan köhitään. Äsken oli ruokapaussi ja käväsin Pizza-Postissa syömässä. Ihan hyvänkokoisen annoksen huitasin hetulaani. "Oriental Kebab", siinä oli riisiä, lohkoperunoita, salaattia, kebabia ja tietenkin päälle tulinen kastike. Ja lisäksi vielä ruikin tabascoa, että oikein varmasti saa kohta hypätä vessassa lorisuttamassa.

Täällä on ollut taas näitä asennushommia ihan kivasti. Ja jonkin ajan päästä lähdetään jonkun toisen koulun kautta kolmannelle koululle irrottelemaan vähän kovalevyjä vanhoista tietokoneista. Ja sitten ei kai pitäisi hirveästi olla tälle päivälle enää tekemistä.

Siivoojat olivat leiponeet pullaa tänne meille. Korvapuusteja tuolla lautasella on, yhden siitä jo kerkesin heittää huiviini. Toisen syön tuossa jonkin ajan päästä, kunhan vaan kepsuttimet mahassa vähän laskisi. Kahvia en taida uskaltaa juoda. Kun kerran sitä tulista söin niin se vaan nopeuttaisi sitä millon sitä päräytetään posliinipuhelimelle.

Jahas, tuolla pihalla ois joku teini-ikänen lapsenvahtityttö leikkimässä lasten kanssa. Jospa siirryn ikkunaan. :D

Pahaa huomenta!, sanoi saatananpalvojaKeskiviikko 07.06.2006 07:53

Olipa sitten eilen siellä koululla ihan hillitön päivitysrumba. Päivityksiä pistettiin Windowseihin ihan urakalla. Tottakai se paikalla oleva opettaja käyttää meitä siellä, kun ATK-keskukselle aina vaan soittaa ja sanoo että tarvii apua. Sen muuten pitäisi itse tehdä työnsä, eihän sellainen nyt sovi! :) Ja tänään vielä jatkuu asentelupuuhat siellä. Toivottavasti ei vaan tarvi enää mihinkään XP:ihin asennella Service Pack 2:sta, niissä nimittäin menee aikaa ja paljon.

Pian pitäisi mennä käväsemään suihkussa. Että kerkeää hiukset kuivua siihen mennessä että pitää lähteä köpöttelemään kaupungintalolle. Sieltä sitten Raimon kyydissä mennään sinne koululle, joka sijaitsee tuolla huitsin nevadassa.

Perhana kun meinaa olla kurkkukin kipeä. Joutuu varmaan särkylääkettä ottaa kun ei minulla täällä mitään muutakaan ole. Yskittää ihan perhanasti, ei haluais kyllä tulla tämän enempää sairaaksi.

Ja sitten loppuun kerrotaan vanha vitsi viitaten otsikkoon: Miksi saatananpalvoja pistää sinappia kahviinsa? - No koska se on PAHAA!!!

Jalat ihan paskanaMaanantai 05.06.2006 19:26

Voi pyhä perse että on jalat kipeenä. Koko aamupäivä ja päivä tuolla sitten Lehtoniemen koululla asenneltiin koneita ja raahailtiin niitä paikasta a paikkaan b. Ja siinä kun piti rappusia hypätä niiden koneiden kanssa niin voi kuvitella miten menee jalat hiukka väsyneiksi kun tällai yhtäkkiä lähtee tuommosta urakkaa tekemään. Ku normaalisti jalat ei hirveämmin ole jännityksessä muuta kuin onanian aikana. :DD Mutta siellä koululla sitten hirveät piuhoitukset vedettiin kattojen kautta, huomenna vielä jatkuu. Pitää virtapiuhat saada vielä jotenkin etteivät ne mene lattialla. Nimittäin siivoojat eivät kuulemma tykkää jos niitä lattialla menee. Jonkinlainen systeemi on keksittävä että ne eivät ole lattialla eivätkä sitten niin että kersat vahingossa repivät koneet alas. Nimittäin ala-asteelaisten käytössä on koneet. Ja ne kun eivät aina ihan sieltä rauhallisimmasta päästä ole.

Onneksi sain kyydin sieltä koululta tuohon Prismaan. Jos ois pitänyt kaupungintalolle mennä vielä ja sieltä kävellä niin ei perhana ois yksinkertaisesti jaksanut. Prismaltakin kun käveli niin se oli yhtä irvistelyä. Nyt kun vaan jalat levähtäis tarpeeksi että huomenna aamulla jaksaa kävellä kaupungintalolle niin hyvä olis.

Syömässä oli pakko käydä päivällä. En muuten olisi jaksanut siellä olla näinkin myöhään. Käväsin Pizza Postissa syömässä Iskender-kebabin. Ei ollut hirveän iso annos mutta viisi euroa se vaan maksoi. Joutuu illalla vielä jotain pistää suuhun. Ostin makkaraa ja kananmunaa että jos jotain munakasta pikkusen paistaisi ni eipä sitä sen enempää tarvikaan. Tarvis kyllä jonkun nyt hieromaan jalkoja. Itse ei oikein pysty noita pohkeita kunnolla hieroa. Noniin naiset, vapaaehtoiset tulkaa oven taakse heti!

Kohta hommiinMaanantai 05.06.2006 11:22

Pian pitäisi lähteä oikein töitäkin tekemään. Lehtoniemen koululle mennään asentelemaan koneita, siellä on vissiinkin upouudet tietokoneet ja ne pitäisi sinne järjestellä ja pistää verkkoon. Ja hubeja on pari kappaletta, piuhoitetaan koneet. Tuossa yhdeksän maissa lähdetään hommiin. Dataenterin kautta pitää mennä, sieltä haetaan parit piuhat että saadaan asenneltua. Siellä voikin sitten mennä koko päivä, niitä koneita oli sen verran paljon siellä.

Voi pyhä perse että osaakin olla nälkä. Sitä kun viimeksi syönyt lauantaina illalla Jaskalla makkaraa niin voitte uskoa että mahassa ei kyllä hirveästi ole täytettä. Menis nyt vaan päivä äkkiä että pääsis kaupasta jotain pientä ostamaan. Vois ostaa jauhelihaa ja sitä syödä spagetin kanssa, kyllä sillä nälkä lähtee. Vähän kun kepsuttia plöräyttää päälle niin sehän on vallan hyvää. Jotain suolakurkkuja vois ehkä kans ostaa.

Pistinpä tuossa ennen kuin lähdin töihin niin kämpällä valumaan toisen tuotantokauden MacGyverista. Oijoi, klassikkosarja... :)

Hillittömät unetMaanantai 05.06.2006 06:54

Kun lauantaina oli Jaskalla grillailtu ja syöty ja juotu, lähdettiin siitä sitten Harrisoniina istumaan iltaa. Tai seisoahan siellä piti, oli nimittäin sen verran täynnä ihmisiä ja isolla osalla oli sellainen teurastajanhattu päässä. Siellä sitten oltiin hetken ja suunnistettiin Rock Cafe:n puolelle, jossa ei onneksi ihan niin hirveästi ollut ihmisiä. Joitakin tuttuja siellä näki, kuten Anun ja Paten. Juakkima oli meille kuskina, niin sitten kun Rokkarissa oli valomerkki tullut niin pääsin sitten ihan kyydillä kämpälle. Ja täällä kun nukkumaan menin niin sitten tulikin nukuttua aika paljon. Joskus eilen päivällä olin noin tunnin hereillä mutta sitten jatkoin unia ja tuossa vähän aikaa sitten vasta heräsin. Eli melkein vuorokausi tuli koisattua. :DD Ja ihan selvästi huomaa että liikaa tuli nukuttua, kun meinaa vähän väsyttää silti. Ja kolmen tunnin päästä pitäisi lähteä töihin, tosi kivaa väsyneenä mennä asentelemaan koneita.

Perhana, mullahan ei tietenkään täällä ole maitua. Enpä sitten keitä edes kahvia.

Tänää rillataanLauantai 03.06.2006 17:03

Tänään olisi tarkoitus mennä Teemun kanssa Jaskalle ja Annelle vähän grillailemaan ja olutta maistelemaan. Teemu kun pääsee töistä niin varmaankin siinä katsotaan elokuva "Saw 2" ensin. Joudutaan ehkä kävelemään Jaskalle kun ei mitään kyytiä ole löytynyt. Toivottavasti löytyisi sellainen rako ettei vettä tule, tuolla nimittäin sataa vähän väliä ja välillä oikein reippaastikin. Mutta ihan kiva ilta varmaankin odotettavissa.

HohhoijakkaaPerjantai 02.06.2006 16:06

Istuttu on. Ja vielä istuttu lisää. Ja senkin päälle vielä istuttu. Ei hyvänen aika, meinaa hieman tässä turhautua. Noi muutkin väkisin jotain hommia yrittävät keksiä, ovat käyneet autolla jossain taas asentamassa jonkun virtapiuhan kiinni. Vaikeaa työtä, täytyy sanoa. Minä tässä vaan passissa olen ollut, mutta ei mitään ole ilmoitettu että tarvittaisiin apua.

Melkein vois tässä vaikka flipperiä pelata aikansa kuluksi. Kun vielä pitäisi kaksi tuntia saada aikaa tapettuakin.