IRC-Galleria

tooooooooooooooo!Lauantai 13.01.2007 01:31

Makuuhuonegolfin säännöt:

1. Pelaaja saa käyttää vain omia välineitä pelissä, tavallisesti yhtä mailaa ja kahta palloa. Välineet on puhdistettava ennen peliä ja kentän omistajan tulee tarkastaa ja hyväksyä välineet.

2. Toisin kun tavallisessa golfissa, pelin tarkoituksena on saada maila reikään ja pitää pallot sen ulkopuolella. Kentän omistaja pidättää oikeuden säädellä varren pituutta, jottei kentälle aiheutuisi vahinkoa.

3. Pelitehon lisäämiseksi tulee mailan varren olla jäykkä. Kentän omistajan tulee tarkistaa mailan jäykkyys ennen pelin alkamista.

4. Pelin tarkoituksena on käyttää niin monta lyöntiä kuin on mahdollista, kunnes kentän omistaja on tyytyväinen. Pelaajia muistutetaan pelaamaan oikeata reikää, jonka kentän omistaja osoittaa.

5. Pidetään huonona tapana pelata reikää heti kentälle saavuttua. Kokeneet pelaajat ihailevat ensin kenttää, kiinnittäen erikoisesti huomiota hyvin muodostuneisiin bunkkereihin. Poikkeuksellisen hyvänä tapana pidetään reiän pelaamista useampaan kertaan ottelun aikana.

6. Pelaajia kielletään mainitsemasta muita kenttiä, missä he ovat viime aikoina pelanneet.

7. Mikäli kenttä on väliaikaisesti kunnostettava, on pelaajien etsittävä muita pelitapoja.

8. Pidetään pelin etiikan vastaisena paljastaa pelin tulos muille pelaajille.

9. Kentän omistaja on ottelutuomarina valittaessa parasta peliä. Kentän omistaja määrää myös pelimaksun.

10. Pelaajan, joka ei tunne kenttää, on syytä pitää suojaa mailansa päällä kentällä liikkuessaan.

11. Kentällä pelaa korkeintaan yksi pelaaja kerrallaan. Mikäli kysymyksessä on joukkuepeli, kukin joukkueen jäsenistä pelaa kentän läpi vuorotellen.

12. Jos kentän omistaja antaa luvan, voi pelaaja myös harjoitella erikseen bunkkeripeliä.

13. Jos bunkkerit tuntuvat pieniltä, voi niitä kasvattaa kenttämestarin avustuksella.

14. Pelin jälkeen on syytä puhdistaa pelivälineet ja kenttä seuraavaa peliä varten

koulussa on kiva olla lallalallaaa...Tiistai 02.01.2007 14:34

Pidätkö musiikista?
kyllähän minä juu.

Kuinka pitkä olet?
vähä liian pitkä..meinaa aina huimata ku nousen seisoon.

Harrastatko musiikkia, miten?
no laulan aina ihan hulluna vaikka kukaan ei haluais kuunnella. hahaa!

Omistatko vinyyleitä?
en kyllä.

Mitä radiokanavaa kuuntelet?
sitä tulee harvemmin kuunneltua..

Mitä mieltä olet emopojista?
niiniitota.

Entäpä fruittareista?
hedelmäistä porukkaa.. ehe

Kuunteletko massabändejä?
en kyllä.

Omistatko helmiä?
jeps.

Omistatko pantaa?
toki.

Omistatko korkosaappaita?
jup.

Oletko koskaan halunnut olla karhu?
no aina öisin haaveilen siitä..ei se vaan taida onnistua.

Syötkö marjoja kesäisin?
joo aina jennyn kans mennään puolukoita poimiin ja kyykitään metässä posket
täynnä marjoja. =)

Oletko ollut kirpparilla myymässä?
enpä kyllä oo.

Oletko ostanut jotain kirpparilta ja jos olet, niin mitä?
joskus pikkusena aina äipän ja isän kans käytii ostelee
leluja sun muuta.

Ärsyttävätkö kaikki ropet sinua?
ainaki semmonen ku rope1986..

Pelaatko itse?
tokitoki!

Kuunteletko Iron Maidenia?
joka päivä!

Minkä lehden ostit viimeksi?
hmm. en oo kyllä ostellu aikoihin mitään lehteä.

Minkä levyn ostit viimeksi?
ei oo levyäkään tullu ostettua.

Onko koneellasi klassista musiikkia?
ei kyllä oo.. pitäs hankkia ja nopiaa!

Oletko ihastunut?
juu.

Jopa rakastunut?
jep.

Pidätkö rastigallupeista?
en tykkää.

Oletko usein masentunut?
enpä kyllä.

Onko sinun mielestäsi maailmassa myös kauniita miehiä?
on. :)

Vakoiletko naapureitasi?
joka päivä urkin verhojen välistä porukkaa. ja ovisilmästäki kyllä
katon aina ku kuulen jonku kävelevän ohi. ja yleensä myös makaan korva
kiinni lattiassa että kuulen mitä alakerrassa tapahtuu. että en kyllä kovin paljo vakoile. :)

Oletko usein juttujen ulkopuolella?
aina. no en ees oo. hahahaa!

Oletko koskaan ihastunut ystäväpoikaan?
enpä kyllä.

Tuliko siitä mitään?
ei kai :D

Missä olit viime perjantaina?
hmm. hihhuloin vähä joka paikassa.

Oletko tyytyväinen itseesi?
en.

Pidätkö omenoista?
joo, niistä voi tehä piirakoita! =)

Omistatko kasettisoitinta?
en. tai no on mun vehkeissä vissiin semmonenki. =)

Milloin viimeksi lauloit mikrofoniin?
hmm. mikrofoniin en oo aikoihin laulanu mutta muuten kyllä koko ajan :D

Oletko koskaan syönyt mikroateroita?
jep. lihapullat ja muusi on maailman herkullisin mikroateria.

Kun olit viimeksi koulussa, söitkö kouluruokaa?
joo just mässäsin.

Vakoiletko jotakuta?
haha ;D

Yritätkö juoda paljon vettä?
kyllähän sitä tulee juotua.mutta en mää kyllä yritä.

Vastailetko useisiin galluppeihin?
sillon ku on tylsää. eli yleensä koulusa. :D

Pidätkö kissoista?
juu. omistan ite tappajakissan. :)

Mikä on lempipurkkamakusi?
enpä oo aatellu.

Mitä tekisit, jos saisit tietää sinulla olevan päivän elinaikaa?
paniikki!

Idolisi?
äiti. :)

Omistatko mustat pillifarkut?
en.

Entäpä valkoiset?
en.

Löytyykö kaapistasi punosvyö?
ei kaapista mutta löytyy kyllä.

Mikä on ihanin vaate minkä omistat?
en omista semmosia. :D

Entä kauhein vaate?
kattoo mun kaappiin niin sieltä niitä löytyy. :)

Olitko tänään koulussa?
koko ajan.

Kuka on lempiopettajasi?
ilkka pieni pesusieni. =)

Oletko Japanifani?
en.

Pidätkö marjakiisseleistä?
riippuu kiisselin laadusta.

Mikä on paras jälkiruoka?
hmm. joku hyvä.

Mikä on paras illanviettotapa?
keheh. ryybs. eh

Oletko raitis nuori?
olen ja ylpeä siitä.

Onko sinulle tehty aborttia?
ei.

Onko abortti mielestäsi murha?
on.

Mitä pelkäät?
kaikkia öppiäisiä..

Onko sinulle tässä maailmassa juuri sitä yhtä ja oikeaa?
toivottavasti. =)

Odottaako hän sinua jossain?
en tiiä :D

Mitä elokuvaa viimeksi katsoit, muttet loppuun saakka?
saw 3 :D

Syötkö jätskiä?
joskus.

Inhoatko galluppeja?
jos on liian pitkiä nii hermot lähtee niinku nyt rupiaa tapahtuun..

Pidätkö kurkkupastilleista?
joo.

Suklaa vai sipsit?
suklaa.

Seuraatko usein opetusta tunneilla vai häiriköitkö?
seuraan aina. :)

Vai oletko enää koulussa?
jooooo.

Mitä shampoota käytät?
gliss.

Käytkö mielummin aamulla vai illalla suihkussa?
aamulla. ja joskus myös illalla.

Harrastatko mitään liikuntaa?
en. :)

Jos olisit mies, olisitko homo?
en osaa sanoa.

Luokitteletko ihmisiä?
en.

Omistatko niittivyön?
en.

Omistatko palestiinahuivin?
joo useammanki, niitä on kiva pitää aina helteellä ja talvella ne myös suojaa pakkaselta
ja niihin on hyvä piiloutua jos on tarve.

Onko sinulla nyt päälläsi korviksia?
joo. heippa!

[Ei aihetta]Maanantai 01.01.2007 22:21

niihän se vuosiki sitte vaihtu. tämä tyttönen pitää kyllä tipattoman tammikuun!
mahtaa kyllä olla vaikiaa ku rankkikujalla asuu. :D

mutta pistän vaikka aina iltasin ne korvatulpat korviin mitkä alakerran miekkoset mulle
lupas, ja otan rennosti. mutta eipä tässä muuta,
hyvät uudet vuodet kaikille!

[Ei aihetta]Maanantai 25.12.2006 20:39

1. Monelta heräsit tänään?
- hmm. 4 aikoihin pääsin sängystä ylös.
2. Olitko iloinen kun heräsit?
- olin.. :)
3. Omistatko lemmikkejä?
- kissan.
4. Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- verkkarit ja toppi. :D
5. Mitä teit eilen?
- vietin joulua.
6. Mikä on viimeisin ostamasi asia?
- kissanruoka.
7. Paljonko se/ne maksoi?
- 3e
8. Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla?
- 25e
9. Milloin viimeksi kävit leffassa?
- viime kuussa.
10. Kenen kanssa?
- kavereitten.
11. Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa?
- se oli se niiniitota..niii.
12. Mitä sanoit viimeksi?
- älä.
13. Kenelle puhuit?
- kissalle. :D
14. Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään?
- en.
15. Onko kukaan soittanut sinulle?
- jeps.
16. Ovatko isovanhempasi elossa?
- äidin äiti & isän äiti.
17. Minkä väriset alushousut sinulla on?
- mustat.
18. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
- äskettäin.
19. Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- jep.
20. Mitä teet huomenna?
- vois äitillä mennä käymään. :)
21. Seurusteletko?
- jeps. <3
22. Mitä aijot tehdä kesälomalla?
- meen karibialle. =)
23. Minkä ikäinen olet?
- 17
24. Oletko tyttö vai poika?
- sen ku tietäis..
25. Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- ei.
26. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
- jeps.
27. Onko sinulla lävistyksiä?
- onhan nuita.
28. Entä tatuointeja?
- eipä kyl.
29. Minkä merkkistä deodoranttia käytät?
- dove.
30. Missä kaupungissa olet syntynyt?
- braaahe.
31. Oletko täysin suomalainen?
- oonhan minä.
32. Missä ulkomaanmatkalla kävit viimeksi?
- ruotsi.
33. Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi?
- juup.
34. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
- hmm... ei oo ketään kelle jäädä kiinni :D
35. Poltatko?
- jep.
36. Mainitse kolme asiaa, mitä rakastat?
- perhe, ystävät, atso.
37. Mainitse kolme asiaa, mitä vihaat?
- valehteleminen, väkivalta ja kaikkia ällöttäviä öppiäisiä tietenki.
38. Lempiruokasi?
- muusi&lihapullat. =)
39. Kuinka usein käyt ravintolassa ?
- en kyllä kauhian usein.
40. Osaatko lasketella?
- ennen ainaki osasin. :D
41. Minkä merkkinen tulostin sinulla on?
- en omista.
42. Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- hmm. enpä kyllä muista.
43. Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- järvessä.
44. Päärynä vai porkkana?
- päärynä.
45. Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa?
- tavallaan joo.
46. Oletko uinut avannossa?
- en.
47. Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä?
- en osaa sanoa..
48. Uskotko enkeleihin?
- jep. :)
49. Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt?
- italia.
50. Ketä julkisuuden henkilöä muistutat?
- enpä osaa sanoa.
51. Jos olisit eläin, mikä olisit?
- mangusti.
52. Elätkö syödäksesi vai syötkö elääksesi?
- elän syödäkseni :D
53. Oletko maalaisjuntti vai kaupunkilaisjuntti?
- juntti vaan.
54. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
- ei tuu nyt mieleen..
55. Mikä sinusta tulee isona?
- äiti.
56. Onko sinua koulukiusattu?
- en muista ainakaan.
57. Missä kiusaajasi ovat nyt?
-
58. Oletko itse kiusannut?
- en.
59. Pidätkö moottoripyöristä?
- niiniitota..
60. Haluatko naimisiin?
- haluan.
61. Tekikö hovimestari sen?
- ei.
62. Milloin suutelit viimeksi?
- tänään.
63. Mielummin liian kylmä vai liian kuuma?
- kuuma.
64. Ketä haluaisit suudella, muttet ole vielä kertaakaan?
- en halua suudella ketään muuta ku kultaa. :)
65. Oletko tehnyt Testimaan testejä?
- joskus joo.
66. Jos olet, kuinka moni prosenttinen friikki olit?
- enpä kyllä muista.
67. Entä massateini?
- en muista.
68. Valitse: disco vai baari?
- baari.
69. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut?
- jaa-a..
71. Mitä tärkeää olisi jäänyt tekemättä?
- hmm.
72. Onko kuolema kaiken loppu vai alku?
- enpä osaa sanoa..
73. Omistatko autoa?
- en. vielä. :D
74. Entä jotain muuta ajopeliä?
- ultrahieno pyke!
75. Paras vuodenaika?
- kesä.
76. Luisteletko?
- en pysty enään.
77. Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- en kyllä kovin mielellään..
78. Käytkö lenkillä?
- joskus tulee käytyä.
79. Hankitko pitkän koulutuksen?
- en kyllä kovin pitkää.
80. Näetkö useammin painajaisia kuin hyviä unia?
- hyviä unia kyllä näkee enemmän.
81. Ovatko vanhempasi eronneet?
- jeps.
82. Asutko yksin?
- kissan kans.
83. Jos et, haluaisitko?
-
84. Kuka maksaa puhelinlaskusi?
- äiti.
85. Kuinka paljon se yleensä on?
- en osaa sanoa...
86. Jos sinulla olisi 10 000€ mihin käyttäisit sen?
- oishan sille käyttöä monessakin asiassa. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.12.2006 18:13

pukki oli käyny viime yönä meijän kotona enkä saanukkaan risuja vaikka niin luulin. mikä helpotus!

lähen syömään kinkkua, heippa!

hihheiPerjantai 24.11.2006 12:30

KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan kerkeä edes tekemään mielipidettään tästä rasittavasti vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa kuulet sen vittumaisimman ja
kovaäänisimmän nauruäänen, siellä on kaksonen. Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään eikä edes huomaa, että kukaan muu ei naura. Mikäli haluat seurustella kaksosen kanssa,
muista laittaa hänet sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä
palatessasi et löydä häntä mistään.
MOTTO: "Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahdollisimman meluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin

[Ei aihetta]Perjantai 24.11.2006 12:08

ja se vielä mumisee itekseen tuosa samalla.

[Ei aihetta]Perjantai 24.11.2006 12:07

jenny on ihan tylsä ku se vaan tekkee nuita kysymystsydeemejä vaikka sen pitäs viihdyttää mua kolmen vapaatunnin ajan. voi tätä nykynuorisoa..

tervePerjantai 24.11.2006 12:02

Millaiset pikkujoulut tänä vuonna vietät?

Nils Gustafsson -pikkujoulu:
Et muista mitään, mutta teltta ei näytä kuitenkaan enää olevan pystyssä.

Taru Sormusten Herrasta -pikkujoulu:
Muistat eronneesi ystävistäsi, tavanneesi kääpiöitä, tapelleesi kauheasti,
puhuneesi puille, kävelleesi aivan helvetin pitkiä matkoja ja hävitit
sormuksesikin heittämällä sen Tuomiokapitulin takana viemäriin.

Nils Holgersson - pikkujoulu:
Huomaat lentäneesi etelään jonkun hanhen kanssa..

Kristoffer Kolumbus -pikkujoulut:
Et tiedä mihin olit menossa, etkä perille päästyäsi tiedä missä mahdat olla,
mutta koko reissu menee valtion piikkiin.

Tuhkimo-pikkujoulut:
Tulet kotiin ilman toista(kin) kenkää ja haiset epämääräisesti
kurpitsalle.

Prinsessa Ruusunen-pikkujoulut:
Sammut sadaksi vuodeksi. Saatat herätä, kun joku suutelee sinua, mutta
prinssi se ei takuuvarmasti ole.

Pieni Merenneito -pikkujoulut:
Jalat eivät aamulla irtoa toisistaan ja haisevat silakalle. Peilistä sinua
tuijottaa eilisillan Arielin sijasta tämän aamun Ursula-merennoita.

Lumikki-pikkujoulut:
Heräät aamulla seitsemän miehen keskeltä.

Punahilkka-pikkujoulut:
Heräät isoäidin kanssa samasta vuoteesta. Lisäpojoja, jos kyseessä on
jonkun toisen isoäiti.

Keisarin uudet vaatteet -pikkujoulut:
Heräät aamulla alasti kadulla, koska kukaan ei ole illalla
uskaltanut/viitsinyt/kehdannut mainita sinulle, ettei sinulla ole vaatteita
päällä. Ohitsesi päiväkotiin kulkeva pikkulapsi taas pitää asiaa erittäin
huvittavana ja ilmoittaa äidilleen kovaan ääneen, että "sedän pili on ihan
sininen".

Ruma ankanpoikanen - pikkujoulut:
Aamulla vieressäsi on väärät munat.

Nalle Puh -pikkujoulut:
Aamukankeudessa et saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia kuin
olisit pessyt ne hunajalla. Tilannetta pahentaa ylipirteä kaverisi, joka on
herännyt täysin ilman krapulaa ja pomppii nyt maanisesti ympäri asuntoasi.

Roope Ankka -pikkujoulut:
Olet hommannut ison kasan rahaa ilman housuja. Äänesi on muuttunut
kummalliseksi vaakkumiseksi, ja jostain kummasta syystä sinulle on
iskostunut skottilaisaksentti.

Mikki Hiiri -pikkujoulut:
Korvasi ovat turvonnet palloiksi ja käsissäsi on valkoiset käsineet, mutta
frakista ei ole tietoakaan.

Iso Paha Susi -pikkujoulut:
Henki haisee niin pahalle, että voit puhaltamalla kaataa ladon.Ympärillesi
laonneet ihmiset eivät siis ole sammuneita vaan...

Hannu ja Kerttu -pikkujoulut:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä laatoitettua vanaa
seuraillen.

Peppi Pitkätossu -pikkujoulut:
Heräät aamulla hevosen ja apinan välistä.

Kultakutri-pikkujoulut:
Heräät partnerisi "Kuka on nukkunut minun sängyssäni?"-kysymykseen.

Joona ja valas -pikkujoulut:
Jokin hakkaa sisuskalujasi ja tahtoo ulos.

Perinteinen Suomalainen pikkujoulu:
Lompakko on tyhjä, kännykkä on hukassa, päässä soi tango delirium etkä
uskalla edes vilkaista kuka vieressäsi kuorsaa.

[Ei aihetta]Maanantai 13.11.2006 13:21

Aamutoimet

1. ENGLANTILAINEN JOHN
- hän herää vaimonsa vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia ja pekonia, paistaa ne ja lähtee töihin.

2. RUOTSALAINEN Ã…KE

- hän herää poikaystävänsä vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia ja pekonia, paistaa ne ja lähtee töihin.

3. RANSKALAINEN JEAN-PIERRE

- hän herää rakastajattarensa vierestä, menee jääkaapille, ottaa sieltä munia, paistaa ne, syö ne patongin kera ja lähtee töihin.

4. VENÄLÄINEN IGOR

- hän herää vaimonsa, siskonsa, mumminsa, veljensä, serkkunsa, kaimansa, tätinsä ja setänsä vierestä, menee sinne missä jääkaapin pitäisi olla, raapii muniaan ja lähtee töihin.

5. KIINALAINEN CHI JONG

- hän herää syntyvyydensäännöstelijän vierestä, menee sinne missä jääkaapin pitäisi olla, raapii itseään sieltä, missä munien pitäisi olla, ja lähtee töihin.

6. SUOMALAINEN JORMA

- hän herää käyttämättömien muniensa vierestä, toteaa, että vaimo on vienyt jääkaapin ja pekonit, ja jättää menemättä töihin, koska on kannattavampaa nykyään pysyä kotona.