IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ei näin :)Perjantai 09.10.2009 02:32

BB oli huippu <33 :D::DD repeilinkö ees koko kusetuksest :D

Mutta joo hmm. Täs menny moni juttu uusiks ja en tiedä, mutta ehkä hieman pelottaa se missä tilanteessa tällä hetkellä olen. kenellekkään en haluaisi ilkeä olla, tehdä paskasti tai yms. Mutta kaikki ei aina voi voittaa ja tässä vaiheessa on enää turha lähteä perääntymään. Toisaalta ainakin itse tiedän mitä haluan ja se varmasti se tärkein asia loppuen lopuksi onkin. itseä ei ainakaan pysty huijaaman vaikka muita onnistuisikin. Pelkään vain että, no pelkään kuiteskin. Asiat edenneet aika nopeasti, ehkä liiankin. Mutta tehtyä ei enää tekemättömäksi saa joten turha alkaa parkumaan.

Kuitenkin loppuen lopuksi olen tyytyväinen tähän päätöksen jonka itse olen tehnyt. Muilla sitten ei sen väliä olekkaan. Toivonpa vaan etten joudu tähän päätökseen pettymään ja etttei jo sovitut asiat jonkun turhan väärinkäsityksen/pettymyksen taki peruunnu. Tai siis no taidan olla taas liian öö unohdin sen sanan? Siis varautunu. Tuskin niin käy, mutta aina pelkään pahinta.

Kummallista miten näin vain yhtäkkiä voi löytää jotain sellaista mitä on jo jostain aivan muusta yrittänyt hieman pidemmän aikaa löytää.

Galleria avautumiset moi. ois kiva kirjottaa asioista niitten oikeilla nimillä, mutta asia ei kaikille kuulu niin joo. pakko jotain silti oli säheltää tänne :D

ps. :) :)

hyi hittoTorstai 08.10.2009 23:49

galleria on ruma mut ihansama moi.
oon nyt espoos ja tää kone lagaa aika paljon :D ja paljon muutaki tekis mieli kirjottqa mut en jaks akoska tää on niiiiiin vitun ruma :D::D:D:D:DD huomen kai meil tai tääl mun mutsin luon jotai :D heti bileet ku meizi talos XD mut nää on privat ;>;>;;>

ja öööööööööööööööööööööööö moi haluisin kyl jo ny tkotiiin :D ooon tosi koti nysvä! :D

ja öööööö höm unohdin tosissaa taas sen et piti käydä siwas kertoo et jotai koska mun takki siel ja nyt en saa sitä koskak se on kerenny lähtee sielt ennen ku oon takas turus ja sit ku ei ollu rahaa hakee sitä nii noooooou :D

ps. möllykkä
ja kiitti toni et veit mun kirjaston kirjat :D:D: XD

harrastan kirjastossa oleskelua mmmoiKeskiviikko 23.09.2009 20:17

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI 5MIN. SISÄLLÄ NIIN SINULLE TAPAHTUU TÄNÄÄN JOTAIN HYVÄÄ

Voisitko seurustella jonkun kanssa? - jaaaa-a emt
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - hmmm joo kait
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - voi vittu nä'ä kysysmykset joo kyllä niin teen
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - emt kuolen tylsyyteeeee. syön tarun lahjottamii leipii XD<3
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - siiis ihan joo oon, mut vihaan sitä aina tulee näit mutkii vaa koko aika lisääääääää
Kännykkäsi viides viesti? - Jenny hei onks sul autoo turus?:) ja mitä tänää?
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - NO ONKO?
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omal patjal, omal lattial XD
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yksi, kaksi
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkunamoi
Mitä teit viime uutena vuotena? - jennin bileet kännis olin mmoi
Onko joku ihastunut sinuun? - jos o ni pullol päähä. noei. emt
Onko joku jota et koskaan unohda? - juu kai niit o
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - no joo, mut silti emt XD
Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka? - en tiiä, silmät ja kaikki mmoi
Oletko nyt ihastunut? - voi vittu joo
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - no en kenenkää
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - no tuskin, tääl tuulee liikaa ja mmoi
Kuka viimeksi soitti sinulle? - Jiha3
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - Kasu
Luonne vai ulkonäkö? - mielummin luonne, mut en mitää rotan näköst miest kyl haluu

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 16:23

joo oikeesti miksi. nioeoeiehioa
joo kivaaa on kaiiiii tänää kai jotain kai emt sfhaogfasuigas
huoomen kauhee joku tarkastu juttu jihalta voi smen roskiksee nukkuu ko ne jotku tulee jo 9 aamul sin hyyyi
ja jihan kissa voi vittu. se vaa hyppii mun naamal ainaku yritän nukkuu ei oo kivaaa
ja sit tungin ton 20 mm toho vasempaa korvaa ja se on aika vitun kuollu XDDDD ahahhahahah joo moikka

ejsioafijaji BÖÖÖKeskiviikko 06.05.2009 01:03

välil toi kissa on nii vitun ärsyttävä pelleeeeee

[Ei aihetta]Lauantai 28.03.2009 19:42

hyi vittu et o hyvä olo :D

[Ei aihetta]Lauantai 10.01.2009 05:03

Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! Toni on paras! jei!

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.11.2008 22:54

joo jeejee sunnuntai pikkukänni ku raastaa nää yhet keharit tääl nii pakko :D:D::DDD tai no toi henkkakehari ei jere ny nii oikeestaa :D:DDD no joo vissiii lähetää käymää baariski viel ku ei jaksa noit enääääää no måråmårå :D

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 21:45

joo jotenki taas vituttaa. toni näköjää sammunu jonnekki ku ei enää vastaa puhelimee. vitun kiva. ei viiti men nukkuu enne ku tietäää et mitä hä joten voi vittu. väsyttää muutenki jo iha tarpeeeeks :<

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 17:05

hei tää enite perseest ikin ku ei oo puhelint ! ja inhottaa istuu tääl vaa dataamas ja miettimäs et mis hitos se toniki täl hetkel luuraa ja koht räjähdän ku alkaa olee ni vihane olo! argh, ja löysin tänää nii ihanan hupparin , mut salee jollai o sellanen ja sit e haluu ostaa seollast xD joo mut mmmm... tarviin uudet kengätki, ku noi mitkä just 2 kk si ostin alkaa jo hajoo, iha paskat. juu ja mm, vois täs joku päivä ehk taas värjää hiukset. joo ja vittu koht loppuu vessapaperi eikä oo rahaa ostaa lisää :<