IRC-Galleria

Mercury sanoo:
Oh fuck it, en todellakaa jaksa herätä kuudelta että kihartaisin tukan

Melissa sanoo:
: <

Melissa sanoo:
Sit kun mulla on oma kämppä, voit tulla sinne yöksi aina silloin kun tiiät, että haluat kihartaa tukan.

Mul ois nyt hirvee viba kuunnella klassista.

tää ei enää innosta pätkääkään

luckily friends are cool ♥

oon ollu kotona päivän ja tuun seinähulluksi esim

+ ja nyt mun huoneessa on kärpänen : <

Se on vähän muotopuoli ja sen pää on niin painava että se ei oikeastaan voi tehdä mitään muuta kun makailla tai angstata mut IRL se on oikeesti ihan söpö ;;___;; ♥ Sen vartalo oli tosiaan tehty joskus 2004 - 2006(en oo oikeest noin huono enää XD) , ja noi pääpalat oli jo kiinni siinä että ei sitten tarvinnu ku "tikata" se ja tehdä silmät ja se on nii lutune nyt.

Mulla on pienestä pitäen ollut ällöromanttisia taipumuksia. Sellaisia sarjakuva-/leffamaisia taipumuksia säästää hienoja suklaakonvehteja ja söpönmuotoisia karkkeja jollekulle erityiselle, kirjoittaa kirjeitä vanhoille kirjepapereille ja senkus lähdet nimeämään.
Isä toi joskus Kiinasta yksittäinpakattuja suklaakonvehteja, jotka oli erityisesti tarkoitettu häitä varten. Mä säästin kaksi semmoista siihen asti, että ne ei ollut enää hyviä, kun ajattelin, että "jonain päivänä. . . " Siinä vaiheessa kun ne syötiin, ne oli aika karmeita itseasiassa. Olin kuitenkin tosi kärsivällinen niiden suhteen.
Sitten toisen kerran isä toi Belgialaisen suklaalevyn, jossa oli jotain ihme marsipaania ja se oli muotoiltu sanaksi "love" (mulla oli siitä joskus kuvakin). Säilöin sitäkin ties kuinka kauan, ennenkuin maistoin sitä yhden palan ja totesin että se on pahaa. Se siitä sitten.
Syy säilöä näitä juttuja oli se että halusin syödä ne jonkun erityisen kanssa tai siinävaiheessa kun mulla olisi jotain erityisiä fiiliksiä jotakuta kohtaan. HA. Onnee vaan.

Mulla on myös taipumus joskus harvoin antaa pieniä omatehtyjä lahjoja erityisille ihmisille ilman mitään pätevää syytä. Löysin nyt kaapinpohjalta yhden keskeneräisen lahjan, jonka halusin joskus antaa yhdelle tietylle henkilölle, mutta en sitten koskaan saanut sitä valmiiksi.

Päätin ommella sen loppuun nyt.

Sen lisäksi päätin että mä lakkaan haikailemasta ihmisten perään, ja keskityn sen sijaan muihin asioihin. Päätin myös, että huomenna kavennan parit housut ja ompelen mahdollisesti hupparinkin, jos innostun.
Todennäköisyys, ettei mitään tästä tapahdu, on hyvin suuri.
Eipä silläkään niin suurta väliä ole, sillä mä sain tänään siivottua ja katoin Nanan ja Nana 2:n.

Sanoin hänelle, että sydämessäni oli ontto kolo.
Hän kysyi hymyillen, voisiko sitä täyttää.
En sanonut mitään. En tiennyt.