IRC-Galleria

ttannia

ttannia

As wicked as you are, you're beautiful to me

[Ei aihetta]Maanantai 10.08.2009 14:38

Lisää tämä merkintä päiväkirjaasi niin tulevasta syksystä tulee LOISTAVA!
hmm.. jos taas et lisää tätä merkintää niin kouluvudestasi tulee katastrofi!

;SLauantai 08.08.2009 16:23

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta.


[Ei aihetta]Lauantai 01.08.2009 02:26

Jos et tee tätä kuolet huomenna.

Oletko ihastunut juuri nyt ? - Olleenn<3
Seurusteletko juuri nyt ? - Kyllä
Jos et , haluaisitko ? -
Onko sydämesi särkynyt joskus ? - on
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ? - kyllä varmaa ?
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ? - jookaip
Koska hän särki sydämesi ? - viimmevuonna
Koska sinä teit jotain ? - öö ?
Rakastatko ketään tällä hetkellä ? - Valtteria<3
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon ? - jep
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ? - oon :'D

1.Pituus?
- 173

2.Oletko ikinä värjännyt hiuksiasi punaiseksi?
- jap!

3.Tykkäätkö kesästä?
- jjuh

4.Millä menet kouluun?
- linkal. :p

5.Oletko käynyt Ruotsissa?
- juujuu

* Kiihottavatko homot sinua? - Hä?
* Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - En varsinaisesti
* Käytösnumerosi? - 9 ;)
* Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä? - 7
* Juotko kahvia? - KHYL<3
* Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä? - On ja sillee kimaltavaksi
* Missä kuussa oot syntynyt? - kesäkesä
* Osaatko mielestäsi laulaa? - se vähä riippuu mistä se roikkuu yleensä se roikkuuu haaroista ja vasemmasta lahkeesta
* Monelta heräsit tänään? - ööw.. puoll 10 ?
* Syötkö yleensä aamupalaa? - eheeen
* Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - 3 :D
* Monelta menet yleensä nukkumaan? - sit ku väsyttää
* Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - aina joskus :p
* Asutko kotona? - tiettyyy
* Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut? - ratsastuksen, kuoron
* Milloin olet ollut viimeksi laivalla? - en jaksa muistella
* Oletko koskaan tehnyt mitään mitä perheesi ei voi antaa sinulle anteeksi? - en usko :o
* Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - enoo
* Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - eeenn nyt yhtäää
* Kenelle annoit viimeksi numerosi? - Topiakselle
* Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata? - oon nam<3
* Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat? - ainasillo tällö ^^
* Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita? - emmäusko
* Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - noen :D
* Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - ennnn..se on kuollu.:(
* Oletko hiljainen vai äänekäs? - sekäettä ;)
* Seuraatko BB:tä? - eheeennnn
* Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin? - ei ikinä :D
* Haluaisitko että olisi jo kesä? - nythän on, mut iha pia ohi :(
* Voisitko osallistua idolsiin? - nojuu (;
* Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - enn
* Oletko uinut alastomana? - oon! :DDDDD
* Onko sinulla Nokian kännykkä? - KAINY!
* Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - NO EN!

TUO JULKI KAIKKI PUHELIMESTASI!

Taustakuvasi? - ei mtn
Miksi sinulla on juuri se taustakuva? - ei mtn

SAAPUNEET VIESTIT

Mitä lukee 1. viestissä? - Okeii
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - Sonjaaa♥
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä - Kummitäti<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.06.2009 15:31


.---.

.-.-.-.

.---.---.

.
.

.---.

.-.

.
♥__♥__♥__♥__♥

[Ei aihetta]Tiistai 09.06.2009 02:29

Meille on annettu
• 2 kättä jolla pidämme kiinni
• 2 jalkaa joilla kävelemme
• 2 silmää joilla näemme
• 2 korvaa joilla kuulemme
mutta miksi vain 1 sydän?
♥ koska toinen annettiin ihmiselle joka meidän täytyy löytää

Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin tämän kuun aikana löydät sen jolle toinen sydän kuuluu.

-

kopioi tämä 20 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi

[Ei aihetta]Tiistai 09.06.2009 00:32

Arvatkaas kenellä on synttärit 16.6.09? (::

♥Robert Pattinson♥Lauantai 06.06.2009 20:16

Mä katon hetken aikaaa sitä elokuvaa misssä tää on Twilihgt♥ EN ees aluks huomannut kui komaa se on.!
Mut sitte ku olin kattonut sitä niii olin aiva et voi että♥Ei noin komeeeta olla.!!! Annakin oli iha sillei et aaaawww<3333
Vitsi jjos tommmosen poikaystävän sais!♥♥

[Ei aihetta]Lauantai 06.06.2009 02:30



POIKA JOKA RAKASTAA SINUA, TEKEE NÄIN;

• Jos poika on jättänyt vastaamatta viesteihisi, hän kertoo syyn ja pyytää anteeksi.
• Jos poika on hiljainen, hän kertoo sinulle syyn, eikä ole vain hiljaa.
• Jos poika on perunut tapaamisen, hänellä on oltava siihen todella hyvä syy; jonka hän kertoo sinulle.
• Jos poika on rakastunut sinuun, hän kehuu sinua ja kertoo että olet hänelle tärkeä.
• Jos poika on rakastunut sinuun, hän ei ikinä pettäisi sinua.
• Jos poika on rakastunut sinuun, hän laittaa sinut kavereidensa edelle.
• Jos poika on rakastunut sinuun aidosti, hän ei ikinä unohda sinua.

JOS ET KOPIOI TÄTÄ 30 SEKUNNIN KULUESSA PÄIVÄKIRJAASI,
NIIN RAKKAASI KUOLEE JA ET TULE IKINÄ SAAMAAN ONNEA.

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 14:39



Tyhmyys-testi
1. [x] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [ ] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [x] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [ ] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [x] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [x] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [ ] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [ ] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [ ] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

Kerro viidellä rastit ja saat tietää kuinka tyhmä olet prosentteina.
60% Oujjeee..!!!

[Ei aihetta]Perjantai 22.05.2009 20:26

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä! NO EN!