IRC-Galleria

ttayy`

ttayy`

Hyvästi selväpäivä

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 16:30

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
älä riko ketjua!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 14:15

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 00:50

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 00:36

Mitä eri alan ihmiset toteavat rakastelun tai sen yrityksen jälkeen:

MÄKIHYPPÄÄJÄ: Tiedän - tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän

JÄÄKIEKKOILIJA: No, minä vain roiskaisin sinnepäin ja tällä kertaa sattui menemään sisään. Sama kuka sen sinne laittaa, pääasia että se on siellä.

JÄÄKIEKKOSELOSTAJA: Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään!

JÄÄKIEKKOVALMENTAJA: Meidän pitää saada liikettä lisää. Tässä on vielä paljon opittavaa.

MIKA SALO: No, ei sille mahda mitään, jos vehkeet pettävät.

MATTI KYLLÖNEN: Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei kukaan ota meilta pois!

HIIHTÄJÄ: Väärä voitelu

JALKAPALLOILIJA: Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!

MAANVILJELIJÄ: Minähän sanoin ettei tämä onnistu ilman tukea.

PAAVO VÄYRYNEN: Minä en ole tehnyt mitään! Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä, tämä on mediapeliä!

RALLIKUSKI: Väärä kumivalinta pilasi kaiken.

ROKKARI: Okei, nyt kaikki mukaan!

GOLFFARI: Onko nyt minun vuoro?

INSINÖÖRI: En minä tätä kyllä näin suunnitellut.

LÄÄKÄRI: Voitte pukea.

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 00:05

Moro paskoille.

hahhaa kivaa kaupungis ! :D


pelattiin jotain vitun ralli pelii lindan kanssa ja sanni istu lindan ei toimivan käkkärin päällä :DDD


no mut joo kivaaa oli :D



<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.01.2009 16:52

"Meinaatteko te aikusenaki ollaa tollallailla jos meette ravontolaa? "

" no vittu katot tätä ! täää on ihan vitun kaukana ravintolasta !"


isssew<3

<3Keskiviikko 14.01.2009 00:39

jepäh<3

kulta rakastan sua <3


lupaatko että et ikinä lähde pois mun rinnalta ? <3

[Ei aihetta]Tiistai 13.01.2009 19:30

1. (1 p.) nähnyt minun nauravan?
2. (3 p.) nauranut kanssani?
3. (2 p.) nähnyt minun itkevän?
4. (4 p.) itkenyt kanssani?
5. (2 p.) halannut minua?
6. (5 p.) pussannut minua?
7. (1 p.) tavannut minut?
8. (3 p.) käynyt luonani?
9. (2 p.) nähnyt sisarukseni?
10. (4 p.) ollut kanssani lomalla?
11. (5 p.) kertonut minulle salaisuuden?
12. (1 p.) riidellyt kanssani?
13. (4 p.) ollut luonani yötä?
14. (2 p.) kuullut minun laulavan?
15. (4 p.) nähnyt minun nukkuvan?
16. (2 p.) tuntenut minut kauan?
17. (2 p.) nähnyt vanhempani?
18. (3 p.) iloinnut puolestani?
19. (4 p.) itkenyt puolestani?
20. (4 p.) lohduttanut minua?
21. (3 p.) rohkaissut minua?
22. (4 p.) ollut mukanani jossakin tärkeässä jutussa?
23. (2 p.) pitänyt kivaa kanssani?
24. (3 p.) nähnyt kun syön?
25. (6 p.) sanonut että rakastat minua ja tarkoittanut sitä?


linuuu(täydet)<3
-nneäw [melkein täydet] <3
ssnn(täydet)<3

[Ei aihetta]Tiistai 13.01.2009 01:37

Linuuu sanoo:
mitäs meinaat vkl ?
Tiia sanoo:
markolel
Linuuu sanoo:
?
Linuuu sanoo:
eiku nii
Linuuu sanoo:
aa joo mm
Tiia sanoo:
kaveri on vähän "pii paa auton apua tarvimassa ?
Linuuu sanoo:
pumpuli auto tulee tööt tööt tuff tuff tsuku tsuku tsuku
Tiia sanoo:
öö linda auto ei pidä ääntä tsuku tsuku ?
Tiia sanoo:
tuutuu D;
Tiia sanoo:
kuole vitun valopää homo<3
Linuuu sanoo:
no voi pitää
Linuuu sanoo:
öö tiia homoil ei oo valoo pääs<3
Tiia sanoo:
no sulla kyllä on tai ei oo kun se on sammunu jo sillon kun synnyit
Linuuu sanoo:
ööööö
Linuuu sanoo:
nyt menin sanattomaks
Tiia sanoo:
jep KARMEA TOTUUS LINUUU GALLERIASTA PALJASTUI ! HUII

sellata miellä yleensä :''DTiistai 13.01.2009 01:30

Tiia sanoo:
päivää homo<3
Linuuu sanoo:
päivää lesbo <3
Tiia sanoo:
mitä äijä ? (:
Linuuu sanoo:
http://kuvake.net/user/4w4?image_id=4403242
Linuuu sanoo:
ei mitn ,mitä ukko
Linuuu sanoo:
lueppa se kuvateksti hyi vittu
Tiia sanoo:
en nää en oo käyttäjä
Linuuu sanoo:
viddu
Tiia sanoo:
vaddu
Tiia sanoo:
hei moi onko kivaa joo vittu mullakin kuolen tylsyyteen syön ITTENI VITTU APUA AUTA !
Linuuu sanoo:
joo mäki kuolen tylsyytee !!!!!!!
Tiia sanoo:
mennää pikapanolle se auttaa aina meijän tilannetta
Linuuu sanoo:
ou, tuo ei käynyt kyllä heti mielessä
Linuuu sanoo:
mutta.. mikäs siinä.. jos se siis todella auttaa ?
Tiia sanoo:
onhan se terttu aina auttanut terttu hei herää
Linuuu sanoo:
joo venaa
Tiia sanoo:
oliko hyvät unet
Linuuu sanoo:
ui näin hirveet painajaist.. se oli sellai et sä halusit mennä pikapanolle
Linuuu sanoo:
sit itkin ku heräsin
Linuuu sanoo:
ja olin iha panic
Tiia sanoo:
HAHAH
Tiia sanoo:
hei no oikeestaan ei se ollut unta terttuseni mulkkuseni ? (: se oli ihan totta <3
Linuuu sanoo:
no voi vittu _D
Tiia sanoo:

Tiia sanoo:
no mut vai mitä et me mennään
Linuuu sanoo:
joo.. EI
Tiia sanoo:
ai ei .
Linuuu sanoo:
eivaa tottakai <3
Tiia sanoo:
no nii tiesin n´ton
Linuuu sanoo:
rakastan sun kyrpääs
Linuuu sanoo:
en pystyny valehtelemaan sulle
Tiia sanoo:
joo mäki se on vaan vähän niiQ olematon ! kun olin sen yhen kanssa siel sukupuolileikkaukses ja mennää finkinon eteen kuoppaan ja kaikkee
Linuuu sanoo:

Linuuu sanoo:
vittu hajosin
Linuuu sanoo:
nauran tääl yksinäni
Tiia sanoo:
joo ,mäki äskö
Linuuu sanoo:

Linuuu sanoo:
finnikino