IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kaikki möhliiLauantai 13.06.2009 22:22

Katoin juuri mitä kiuaslähetys sisältää. Muuten ihan oikein mutta kiuaskiviä olikin vain yksi laatikko (myös lähetteen mukaan) vaikka tilausvahvistus kertoo että tilasin kaksi. Puuuhh...

Saunafirmasta hakivat lauteet korjattavaksi. Eivät edes selitelleet mitään.

Putkimies kävi korjaamassa vuotavan putken ja myönsi että voishan se pannuhuoneen viritys olla paremminkin tehty.

Tän päivän olen puuhastellut viimeisiä eristyksiä ja koolauksia löylyhuoneeseen. Alkaa olla valmista panelointia varten. Ensin tosin suoritetaan laatoitus joka vaatii valmisteluja. Betoniseinä pitää tasottaa.

PutkiviritysTorstai 11.06.2009 17:43

Putkimiehet olivat tosiaan olleet aika kekseliäitä. Pitäisi aina olla varmuuden vuoksi kyttäämässä minkälaista jälkeä syntyy.

Kuvan putket tulevat katosta alas melkein 40 senttiä. Yli minuutin miettimisellä noi olisi saanut ihan katonrajaan ja laskettua alas seinää pitkin.

Pitää sitte tehdä reklamaatioTorstai 11.06.2009 04:10

Ovat tehneet lauteiden vinon osuuden pokkana 45 asteen kulmaan vaikka tilausvahvistuksessa liitteenä olleissa piirustuksissa on ihan muuta.

Täytyy myös antaa putkifirmalle kitkerää palautetta. Pari junioriputkimiestä olivat tehneet pannuhuoneeseen ihan kosmisen putkivirityksen. Lisäksi yksi putkiliitos vuotaa ja yks keskeinen homma "tais jäädä".

Ikkunat paikoillaanLauantai 06.06.2009 20:54

Ikkunoiden kiinnittämisessä paikoilleen oli jonkin verran puuhaa. Appiukon kanssa ihmeteltiin niitä melkein puoli päivää. Vielä enemmän puuhaa olikin verhomuurauksessa olevan ikkuna-aukon siistimisessä ja aukon ylityksessä.

Ratkaisua tohon ikkunaväsäilyongelmaan on tullut mietittyä jo pidemmän aikaa. Olin hommannut puukiukaan taakse lämpöeristeeksi kuitusementtilevyä - vastaavaa millä jotku hullut verhoilivat 60-luvulta lähtien talojaan (Mineriittilevy). Mietittiin broidin kanssa että sehän voisi olla passelia tavaraa. Saneereauslaastilla kiinnitetyistä levyistä tuli ihan passeli lopputulos! Täytyy vielä jyystää nurkat tasaiseksi ja laittaa vesieriste ja kuituvahvikekangas. Oheisessa pikkukuvassa näkyy pukuhuoneen ikkuna paikoilleen laitettuna, kuitusementtilevyt puuttuvat.

Btw, kuvassa suihkunurkka näyttää vähän pieneltä, mutta on se oikeasti ihan iso (standardin mukainen 90 cm). Aattelin vetästä suihkunurkan takaseinään mustaa kaakelia: http://www.pukkila.com/referenssikuvat_iso.php?tuotesarja=Ashanti&nimi=ashanti9 ... trendikkäät mosaiikkikaakelit tai pystysuorat raidat ei oikein inspaa.

Pesuhuoneen seinissä on 1-2 kerrosta vesieristettä. Pian on kaakeloinnin aika.

Tuloilma kiukaiden yläpuolelleKeskiviikko 03.06.2009 23:17

Viime päivinä tapahtunutta:
* Pesuhuoneen seinät on tasoteltu. Seuraavaksi ne käsitellään ns. primerillä joka toimii tartuntapintana vesieristeelle.
* Eristetty tuloilmakanava on asennettu kiukaiden yläpuolelle.
* Löyly- ja pesuhuoneen katon koolaukset ja lämpöeristeet on käytännössä valmiit.

Tuloilmakanava vaatii erikoismaininnan, sillä se on erittäin tärkeä lämpöeristää kondenssin varalta. Etenkin kostean saunaosaston katossa oleva pakkasen puolelle jäähtyvä peltiputki kastuisi todella märäksi ellei sitä ole suojattu kunnolla. Tuloksena olisi pidemmän päälle laho ja/tai homeinen kattopaneeli.

Peltisen kanavan ympärillä on reilu sentin kerros solumuovia (Armaflex TM). Tuollasen hökötyksen työntäminen katonrajaan (vähän liian pienestä) piikatusta reiästä oli melkosta vääntöä. Raa'alla voimalla solumuovi olisi raapiutunut tuusannuuskaksi, joten piti kehitellä luovia ratkaisuja. puolen tunnin ihmettelyn päätteeksi piikatun aukon ylä- ja alapuolelle leikeltiin vanhasta muoviämpäristä muoviliuskat. Reikä oli tiukka ja kitka valtava, joten mötkö valeltiin rypsiöljyllä ja ahdettiin reiästä läpi!

Seuraavana ohjelmassa tosiaan seinien vesieristämistä, ikkuna- ja oviaukkojen ylitysten arpomista ja koolausten ja eristeiden asentamista löylyhuoneen seiniin. Ai niin ja pitäähän ne pohjamaalatut ikkunan karmitkin asentaa paikoilleen...

Btw. Tuntuu vahvasti siltä että saunaosasto ei vaan ole löylykunnossa määräpäivään mennessä :.(

Niin ja kuvasta vielä - tohon nurkkaan siis tulee puukiuas. Seinässä oleva pimeä luola on reikä hormiin. Yläpuolella on lämmitysputkia jotka ajattelin maalata mustaksi. Kiukaan ympärille tullee jotain todella tummaa laattaa. Sellanen "kiviseinä" näkyy olevan saunoissa tosi trendikäs tällä hetkellä ... vähän liiankin.

Uutta ja vanhaaMaanantai 01.06.2009 03:14

Tuli ajankohtaiseksi tehdä ikkunoille jotain (tai jättää tekemättä), sillä piakkoin on seinien tasoittelun vuoro ja ikkunat jäävät loukkoon niin ettei niitä saa irti ulos eikä sisään päin. No pitikö niillekin sitten tehdä jotain - joo, sillä karmit on kiinnitetty paikalleen puukiiloilla ja hamppu- tai pellavatilkkeellä. Karmit heiluivat ikävästi hivenen ja lisäksi tilke ei välttämättä ole aivan tiivis. Korvaan vanhan tilkkeen modernilla polyuretaanivaahdolla.

Ikkunat itsessään ovat todella hienot. En ole hankkimassa uusia ikkunoita vaikka noiden eristävyys on kaukana nykyisistä rakennusmääräyksistä. Kuumailmapuhallinta apuna käyttäen raappasin irroitetusta karmista varmaan kolme maalikerrosta irti. Huomenna täytyy tarjota karmille vielä hiomakonetta, pakkelia ja pohjamaalia. Sama rumba täytyy tehdä jossain vaiheessa myös pukuhuoneen karmille ja joskus vielä myöhemmin myös ikkunan pokille.

P.S. Kuvan yläreunassa oleva laudoitus näyttää melko rokatulta kun on tullut kokeiltua erilaisia metodeja lateksimaalin poistoon.

Reikä seinässäMaanantai 01.06.2009 00:20

Ens viikko on lomaa (duunista). Maanantai alkaa puutavaran hakemisella. Tarvitaan nimittäin koolinkia. Samalla voisi ehkä hankkia tavaraa jalkalistoja varten.

Tuntuu että aika menee kaikkeen pieneen nysväykseen ja näkyvää syntyy aika vähän. Eilen sain sentään aikaseksi reiän seinään. Kyseessä on löylyhuoneen tuloilmakanava. Ilma johdetaan tulevan kodinhoitohuoneen kautta 10 cm paksua putkea pitkin löylyhuoneeseen kiukaiden yläpuolelle. Puukiuas saa aikaan melkosen alipaineen ja raikas ilma imeytyy kanavaa pitkin ja sekoittuu kiukaasta nousevaan kuumaan ilmaan. Jotku ohjaavat tuloilman kiukaan viereen lattianrajaan, mutta kylmä ilma on painavampaa ja jää sinne lattialle. Varpaat vaan jäätyy...

Tuloilmareiän ritilä on lähes samanlainen kuin talossa ennestään olevat yli 50 vuotta vanhat valurautaritilät. Täytyy vaan maalata se ja tietysti pakkeloida seinä.

Mahtuu mahtuuSunnuntai 31.05.2009 00:53

On tullut tässä pari iltaa porattua ja jyystettyä siporexiin reikiä ja uria jotta valokatkaisimet, pistorasiat ja suihkun hanan saa tehtyä tyylikkäästi uppoasennuksena - ilman näkyviä piuhoja ja putkia. Hommassa muuten tulee ihan hiton kuuma. Urien tekemiseen on kehitetty jotain ihan oikeita työkalujakin, mutta ei sellasia jaksa näin pieneen projektiin hommata. Tollanen pieni "sorkkarauta" ajaa asian.

Huomenna tai ylihuomenna olisi aika täyttää kolot laastilla tai juotosbetonilla. Täytyy vähän testailla mikä on paras ratkaisu. Jahka roilotukset on saatu täytettyä, on vuorossa seinien tasoittelu.

Loppuviikosta tulee sähkömiestä ja putkimiestä vaihteeksi kylään. Piuhat jää kattoon tulevien eristelevyjen yläpuollelle, joten sähköjen kanssa on melko kiire. Putkimies kytkee lattialämmityksen lämmitysjärjestelmään ja tekee jokusen muunkin nakkihomman.
Sahaaminen tapahtuu klo. 23:50 aikaan kovalla kiukulla. Kuvassa työstetään viimeistä väliseinälaattaa.

Materiaalin menekki tuli arvioitua kohtuullisen hyvin. Eilen vielä jännitti että täytyykö käydä hakemassa Starkista yksi tai kaksi laattaa lisää, mutta niitä jäikin jäljelle yksi! Kokonaisuudessaan niitä oli jotain 80 kpl.

Seuraavana vuorossa on sähkö- ja vesiputkien roilottaminen seinän sisään. Tulevat pääsääntöisesti uppoasennuksena. Sen jälkeen onkin vuorossa seinien tasoittelu.

Vähän jännittää että kerkeääkö betonilaatta kuivua tarpeeksi ennen suunniteltuja bailuja. Viimeistään parin viikon päästä täytyisi suorittaa lattialle vesieristys ja laatoitus.