IRC-Galleria

lopultakin sä pääsit pois. toivottavasti nyt on parempi. ikävä on hirvee, mut helpottaa, kun ajattelee sun kannalta. sä olit ihan liian hyvä ihminen joutuakses kärsimään niin paljon, mut niin se vaan menee..
kun mä olin pieni, muistan et jaksoit kutittaa mua niin kauan ku halusin (ja siihen ei kukaan muu pystyny). sä et suuttunu vaikka heitettiin ne ainoat omenat mereen. jaksoit vaan aina leikkiä meidän kanssa ja opettaa kaikkea kivaa.
sitten tuli aika, kun koko muu suku ei voinut edes katsoa mua silmiin tai sit edes halata, kun sitä olis tarvinnu, mut sä olit aina hyvä. et lässyttäny mitään turhaa paskaa tms mut olit siinä ja sulle voisi jutella tai olla vaan ihan hiljaa.
tästä ei nyt tuu mitään, mut muista et kaipaan ja rakastan sua aina<3
johnusi

en oikein tiedä, miten aloittaisin. tuntuu, että mä viljelen pahaa ympärilleni. yritys kuitenkin aivan päinvastainen. liikaa kuolemaa(en siis ole kuit tappanut ketään.), pahaa oloa henkisesti ja fyysisesti, voisin ehkä äidin mieltä parantaa, mutta sekään ei ole varmaa.. liikaa salaisuuksia. edes tässä tekstissä ei ole mitään järkeä, mut yritän nyt jotenkin saada hieman puretuksi itseäni. en vaan jaksa maata sängyssä ja itkeä tuhatta eri asiaa samaan ja eri aikaan. ei ihminen voi olla päästään näin jäässä, tai oikeastaan ihan päinvastaista; aivot taitavatkin sulaa..? sulaneet jo, koska tämä kirjoitelma on hyvin hämärä. jos jatkan, siitä tulee vielä oudompi, mutta haitanneeko tuo enää? haluaisin niin kovasti antaa äidille yhden hyvän asian edes, mutta voinko luottaa siihen, että pitää sitä pelkästään hyvänä, eikä ala/jatka vanhojen mietintää? vastaa, joku viisas!
ja mitä teen sen yhden paholaisen kanssa? puhuin moneen pvään puhelimessa, haluaisi huomenna nähdä, mutta itse en ole asiasta ollenkaan varma... en osaa enää luottaa, edes niissä asioissa, missä ennen. mutta kuinka kauan on enää aikaa yleensäkään? pelottaa niin paljon, että tekisi mieli antaa periksi liian monissa asioissa. mutta johonkinhan se raja on vedettävä, vai? yrittäisinkö puhua järkevästi? ei tod näk onnistu, liian itsekeskeinen, ettei ymmärrä. mutta en halua mitään typerää 'sotaakaan'. ei vittu oikeesti. pää menee ja lujaa kohti kupittaata, jos vielä mietin paljon näitä, mutta kun ei osaa olla miettimättäkään. voisiko joskus tulla vielä sellainen aika, ettei koko ajan tarvitse miettiä niin paljon ja vaikeita asioita?? jos sellainen on tulossa, tule kiitos pian! kiitokset taas rakkaille, jotka jaksatte kuunnella ja katsoa mua, rakastan teitä ehkä vähän liikaakin<3

tylsää. heräsin neljältä siihen, että räkää vaan tulee. ja töihin täytyy mennä, ei kivaa! kai mä nyt kuitenkin jaksan hiukan pedata ja jtn? pakko. sit vaan heti nukkuu, ku mahdollista. eli toiv mahd pian.. mitä muuta? eipä tässä kummempaa, töitä vaan ja ihan pian alkaa koulu, huuui!

siis siellähän oli ihan mukavaa. varsinkin eilen, kun arska helotti koko pvän. rötväsin vaan veneen kannella ja kävin jopa oikein kunnolla uimassa! ja joo, sain nukkua veneessä, mikä oli varsin mukavaa. pientä keinuntaa koko ajan ja köydet narisi. tuttua ja turvallista. eilen näin 3 tai 4 pientä piisamivauvaa, jotka tulivat kovin uteliaina katsomaan mua. heidät olisin voinut ottaa mukaan vaikka kotiin asti. söpöliinejä! eli kaiken kaikkiaan mökkiretki sujui oikein hyvin, yllätys yllätys!
jatkanpas hieman, kun ei muutakaan tekemistä oo. oon ollu ihan ylireipas tänään. aloitin ensin vaan ihan lakanoiden vaihdolla, sit tulin siihen tulokseen, että taitais olla aika imuroinnille. no kun sitten kunnolla imuroin, huomasin, et lattiaakin pitäis ehkä hieman pestä.. sitä jynssätessäni huomasin keittiön ovessa jtn klähmää, joten eikun sitä pyyhkimään. siitä sit seuras, et lopulta huomasin peseväni kaikki ovet, paljon paljon seiniä jne! eli kyllä nyt on puhdas koti taas. huomaa, et pitäis päästä taas töihin, ettei kotona tarttis niin paljoo huhkia! no eihän tässä montaa päivää enää ole. sit voin taas manailla, et paska ku taas täytyy mennä töihin! ristiriitaista? ei kai mun touhut koskaan =)
hitsi, kun haluisin laittaa uusia kuvia tänne. kaikki mun kuvat on ihan ikivanhoja! ois muuten pitänyt ottaa sinne mökille kamera mukaan, ni oisin voinut ikuistaa vaikka ne pikkupiisamit! he olivat oikeasti niin suloisia, että voivoi sentään! olis vaan pitänyt ottaa pari sellaista mukaan.. niille ois kyl varmaan tullut ikävä äitiä ja sinne kaislojen ym keskelle ne kuuluvat!
ei mulla taas muuta, eli heihei sitten!

joo, oon sit tosiaan lähdössä tänään mökille. ja siellä pitäis kai olla kauemmin ku yks pvä. miten mä selviin??? no joo, eiköhän se siitä, mut en kyl rupee oleilee siellä koko loppuviikkoa! jos perjantaina pääsis kotiin. eiköhän se onnistu, isä voi olla kohtuu kyllästynyt muhun siinä vaiheessa, koska nyt on sit pakko kysellä sitä rahallista kouluavustusta. jaiks!!! mut pakko mikä pakko! ja mä haluun mennä sinne kouluun kuitenkin, ja ilman isää ei onnistu.. no joo, mut eniten mua pelottaa siellä ne kärmekset. todnäk makoilen vaan koko ajan veneellä arskaa palvomassa (jos siis ilma sellainen), toivottavasti saisin nukkuukin siellä! sitä mul on ollu ikävä! no kerron kun palaan, kuinka maalaiselämä hurisi surisi!

siis ovatko loma ja unettomuus jotain kavereita, jotka eivät voi olla hetkeäkään erossa toisistaan? ihmetyttää kovasti, koska ei mun loma kuitenkaan ole edes alkanut vielä ihan kunnolla. no vitut siitä, valvotaan sit taas koko loma! ja kuka pirun tampio on keksinyt, et loman pitäis piristää?? on tää niin outoa, että jopa mun aivokapasiteetillä menee yli hilseen =D

tää on ihan perseestä. ei voi kommmentoida, menee hemro. ja töihinkin pitäis lähtee, onneks viimeistä kertaa ennen lomaa! en mä jaksa enää tännekään kirjotella mtään huuhaata.

tää on ihan perseestä. ei voi kommmentoida, menee hemro. ja töihinkin pitäis lähtee, onneks viimeistä kertaa ennen lomaa! en mä jaksa enää tännekään kirjotella mtään huuhaata.

mua rikotaan taas koko ajan lisää.. sattuu niin paljon, ettei sanat riitä. miksei asiat voi koskaan mennä niin, että edes sekunnin kaikki olisi hyvin? aina näkee, kuulee uutta pelottavaa, satuttavaa, kirvelevää. eikä se edes ole uutta. olisikohan helpompaa olla joku muu? vai onko kaikkien elämä tällaista tunnehäslää? se on niin paljon liikaa mun päälleni, että tuntuu kuin se poksahtaisi hetkellä millä hyvänsä. pitäisikö yrittää jättää suurimmat rakkaudet, jotka olen kokenut ja jatkaa eteenpäin? en mä voi. se vasta hajottaisikin, koko mennyt elämä pirstaleiksi ja pitäis unohtaa? en mä pysty. mutta kyllä mä silti jaksan. koska on pakko...

mahdoinkohan pelotella kaikki uudet töissä, kun kerrankin tuuraan.. uhkailin jaella oikein urakalla varoituksia kaikille, jotka juhannuksen aikana pois. huom, en siis edes sanonu luvattomasti pois! mahtaakohan jussin jälkeen olla enää yhtään uusia jäljellä, kun aiheutan niille kauheita traumoja heti? mut toisaalta, noin 20 uutta kävi sanomassa, et ku mä en ihan oikeesti pääse töihin silloin ja silloin, ni eiks sitä nyt vois saada vapaaks? no ei, kun muutenkin hiukan naftisti immmeisiä, mutku mutku... yllättävän asiallisesti osasin kuitenkin käyttäytyä, enkä räyhännyt ollenkaan kovasti. mut sit ku menin bussiin, koko pirun bussi oli täysin hiljaa. uskomatonta, et meidän ihmiset edes osaa olla niin hiljaa. se oli pelottavaa, hui!