IRC-Galleria

aina saa toivoa ja toiveet on hyvästä, sillä niitten eteen tekee töitäkin. :D

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi...

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.

Intoa intoa on mut pitää malttaa silti oottaa.

En jaksais oottaa enää hetkeekään mutta pakko

ne kaikki on ihan perseestä.

(Meillä vissiin kummittelee, kun kukaan ei uskalla käydä meillä.)

Eikä silleen enää kiinnosta paskan vertaa vaikka joku haluis tulla käymään mut ovet ei vaan aukene heille.


(ihanaa avautua ja angstata)

Hajotin tänään, äsken sellaisen esineen, jota en ois saanu missään nimessä hajottaa. Kyllä sen ehkä pystyy korjaamaan mutta ei se oo enää yhtä hyvä. En anna tätä itelleni anteeksi.

Lähin eilen iskän seuraksi mökille. Aluks sielä oli tylsää, kun ei ollu oikein tekemistä. Iskä hio ja lakkasi mökin laittioita ja mie istua kyyhötin pihalla tekemättä mitään. Kävin vähän pyörimässä ja löysin kaksi mökki asukasta, sisiliskoja. Näytin iskälle kuvia sisiliskoista ja iskä ihmetteli, että mistä mie ne löysin, kun hää ei oo nähny koko kesänä yhtään. Innostuin sitten myöhemmin tekemään meille kotia puulastoja, viisi tein ja neljä jää meille, yks menee iskälle. Niitä puulastoja pitää kyllä vielä hioo ja sivellä ruokaöljyllä ja sitten niitä voi ruveta käyttämään. Säästyy nyt muutama centti, kun ei tarvii käydä niitä mistään ostamassa. Noin puolen yhentoista aikaa illalla lähettiin vasta pois. Oli kyllä sillein kivaa käydä möksällä, kun sai maisemanvaihdosta ja on hienoo nähä, että miten hieno möksä meillä on ja iskä (ja kumppanit) ite rakentanu sen.

Etsin tietoa hulluna, sillä haluan tietää tarpeeksi ja tehdä kaiken oikein vaikka ensikertalainen olenkin.

Reima ja Lellu kävi kylässä. Miulla oli aika täys pollypussi nyt se on tyhjä ja tupakatkin hävis topasta hyvin. Reima taas tutki kaikki paikat, ihan kun joku utelias pikkulapsi.

Tulispa rahat mutta ei, vasta ens kuun puolella tulee ja sitten mie saan pikkusia<3


(ja pikkuveli pitää turpansa kiinni)