IRC-Galleria

kertokaas ketkä jaksaaMaanantai 18.12.2006 20:32

01. Kerro kauanko olemme tunteneet, miten tutustuimme ja mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
02. Kerro mitä ajattelet minusta nyt? Mikä on kuvasi minusta?
03. Mikä on se asia, josta pidät minussa eniten?
04. Mikä on se asia, josta et pidä minussa?
05. Jos voisit tehdä kanssani yhden asian, mikä se olisi?
06. Jos voisit viedä minut yhteen paikkaan, mikä se olisi?
07. Mainitse kolme eri asiaa, joista tulen mieleesi?
08. Mikä on nykyinen asenteesi minua kohtaan? Mitä tunnet minua kohtaan?
09. Olenko vaikuttanut elämääsi millään tavalla?
10. Jos voisit sanoa minulle yhden asian ennenkuin tiemme erkanisivat lopullisesti, mikä se olisi?

JälleenMaanantai 18.12.2006 17:30

Minä totean sen, että haluan tulla erityislastenohjaajaksi.
Se vaan on kutsumukseni.
Katsoimme er.pedan tunnilla videon erityislapsista ja se kosketti minua.
Erityisapua tarvitsevat lapsetkin ovat ihmisiä.
Haluan auttaa heitä.

xDSunnuntai 17.12.2006 23:52

Vaikka meidän suku hullu onkin niin ei vaari niin hullu ole, että menisi pakastimeen.

TotuusSunnuntai 17.12.2006 19:12

Minä tiedän mitä ilman minä elän mutta ei se ole minua tappanut.

:/Sunnuntai 17.12.2006 04:23



tämmöstä

Valmistaudu pitkään kärsimykseen. Oletko valmis?
*En mutta eipä tässä oo muutakaan tekemistä.

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
*kyllä, itseäni.

Paras ystäväsi?
* se hiton sikapossupoika.

Mitä teet v.loppuisin?
*Hihhuloin eri paikoissa.

Oletko hyvä koulussa?
* kuulema.

Lempiaineesi koulussa?
* onhan noita. esim. Draama

Mitä kouluaineita vihaat?
* seurakunta juttuja.

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
* En.

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
* eipä ole toiminut.

Onko sinua koskaan petetty?
*kyllä

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
* tää on miun sosiaalinen elämä (siis jos olen kotona)

Onko sinulla kuvia ii2?
*toistaiseksi ainankin

Jos on niin nick?
*tuscha

Onko sinulla webkamera?
*ei
Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
* yläaste ajoilta.

Kuinka pitkä olet?
* noin 161cm

Mitää vihaat itsessäsi?
* pömppömasua

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
* kummassakin. kaupungin ja maalaisalueen välimaasto ois aika jees.

Lempieläimesi?
* en luokittele.

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
* liskoa (gekko) kuulema.

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
*toki.

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
* yömyöhään.

Kirjotatko runoja?
*yritän.. kyllä tuloksia tulee mutta ei niitä kai runoksi voi sanoa.

Lempivärisi?
* riippuu päivästä ja mielialasta. jokaista väriä tarvitaan joskus.

Oletko matkustanut laivalla/minne?
*ruotsiin ainankin.

Horoskooppisi?
*Kaunis ei ku siis Kauris.

Oletko koskaan liftannu?
* hmm.. en tosissani.

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
* pyörän ja läpimätä auton.

Onko sinulla saldo puhelimessa?
*noup, pies kyllä varmaan olla.

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
* 117e

Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
* Kiitos ja kumarrus! :-) terveisiä takas teidän isukille! :-D (ja toisessa puhlissa): Heips, mitä meinasit tehä tänään?

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
* on niitä vieläkin vaikka olen poistellu niitä paljon mutta niitä ilmestyy aina jostain.

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
*alusvaatteet, pitkikset, t-paita,huppari,farkut.

Mitä kaikkea yleensä teet, kun oot koneella?
*tylsistelen, kiroan koneen, juttelen ja muuta yleistä paskaa.

Onko sinulla meseä?
* en ole aivan varma xD

Paljonko kello on juuri nyt?
*00:33

Kuka soitti sinulle viimeksi?
* tais olla palas kameli

Kenelle soitit viimeksi?
* Palhaalle kamelille (sikapossu poijalle)

Viimeisin vastaamaton puhelusi?
* kummasta puhlista? laitan molemmat. 1. palas kameli 2. tarmo


5 juttua joista pidän:

1. Ystävät <3
2. Hassu <3
3. Perhe <3 (äitiä ei lasketa mukaan)
4. vkl
5. nukkuminen

5 elokuvaa joista pidän:

1.tanssii susien kanssa
2.crow
3.cry baby
4.American history x
5. Thelma&Louise

Yhdeksän ystävääni:

Liikaa ystäviä tälläseen. en luokittele rakkaitani <3

Kuusi asiaa jotka ärsyttävät sinua tällä hetkellä:

1. rahan puutteellisuus
2. koulutehtävät
3. Minä itse
4. Nälkä mahassani
5. äiti (se ärsyttää aina)
6. kipeät niskat/hartiat

Kolme paikkaa joista minut löytää:

1. Kotoa
2. Baarista
3. maalta

Kolme lempikirjaani:

1. Kurt Cbain päiväkirjat
2. Tiikerilapsi<3
3. Harry Potterit

Olen..

[ ]Ala-asteella
[ ]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[x]Jossain muussa

[/ ]Blondi
[]Brunette
[ ]Punapää
[/-] Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

Omistan:

[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x ]Jonkin muun kännykän

[ ]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[X]pikkuveljen (kuvastosta tilattu homolapsi mongoliasta)
[]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[x]Isosiskon
[x]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]bestiksen ( en pidä bestis sanasta)
[]Oman asunnon
[]Oman tietokoneen
[]Oman teeveen

Mielestäni:

[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö -joskus tykkäsin
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[/]Suomessa on ihana asua
[ ]Ranska on kaunis maa ja kieli
[/ ]Lontoo on mahtava kaupunki (punk)
[/ ]Englannin kieli on helppoa (ymmärtää muttei puhua)
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[ ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ /]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:

[x]Kauris (edelleenkin, johan tuota kysyttiin)
[ ]Vesimies
[ ] Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[]Skorpioni
[ ]Jousimies

Tällä hetkellä olen:

[ ]Ihastunut
[]Rakastunut
[ x]Sinkku
[]Varattu

Helvetti vai Taivas?
* molemmat xD

Paljonkos kello on?
01:46

Onkos sinulla lemmikkiä?
*on.

Ajattelepa vaaleanpunaista, mikä sinulle tulee mieleen?
* pikkulapset (tytöt)

Syötkö lihaa?
* kyllä.

Oletko valehdellut tähän asti vielä kertaakaan?
*en.. miksi olisin?

Oletko varattu vai vapaa?
*vapaa kuin taivaan lintu

Missä asut (kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa)?
*Omakotitalossa

Mitä piirsit viimeksi?
*hmm....... oisko ollu possun pää.

Onko sinulla paljon ystäviä?
* tarpeeksi muttei liikaa.

Oletko koskaan piirtänyt pilakuvaa/pilakuvia?
*toki.

Pidätkö kissoista?
* aina

Entä koirista?
* totta maar

Mitäs tekisit jos yhtäkkiä koneesi menisi pois päältä?
* menisin nukkumaan

Osaatko luistella?
*en

Onko sinulla sisaruksia?
*on..

Oletko nettiriippuvainen?
* kyllä.

Mistä keksit nettinimesi?
* apulannan yhdestä kappaleesta.

Elokuva, jonka aikana itkit?
* Romeo ja Julia <3 ja monia muita.

Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
* höm.. joku mikä kuului kamelin autossa.

Pidätkö itsestäsi?
*en juurikaan.

Oletko tehnyt mitään laitonta?
* ei puhuta siitä.

Epämiellyttävin kotiaskare?
* jokaisessa on huonoja puolia mutta no.. biojätteiden vienti ja kissojen paskalaarin tyhjentäminen ja siivous.

Viilaatko kynsiäsi?
*en.

Oletko koskaan laulanut karaokea?
* räkäkännissä ja kotona kyllä

Ikä ja sukupuoli?
* muutaman päivän vielä 19 tyttö. mutta en kovinkaan tyttömäinen.

Oletko koskaan halunnut malliksi?
* No en tasan ole!

Jos voittaisit 1000 e, mitä tekisit sillä?
* on miulla suunnitelmia mutta niistä en puhu.

Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä?
* mansikkasiiderin ja valkovenäläisen.

Mitä kieliä osaat puhua?
* suomi, hiukan: espanjaa, venäjää, ruotsia, englantia

Jos tulisit nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
* en tiedä.

Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
* vanhempi. ikäloppu paska xD

Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
*En. meinasin mutta jäi.

Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
* Nukkumisesta jotain.

Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
* Halunnut jo pitkään.

Pidätkö huoneestasi?
*en. liian pieni.

Edes yksi hyvä puoli koulussa?
* ystävät ja muutama mukava kouluaine, ruoka.

Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
* vaikka mitä.

Janottaako sinua tällä hetkellä?
*hiukan.

Mitä tahtoisit juoda?
* xD hyst.

Minkälaista musiikkia kuuntelet mieluiten?
* melko laijastalaitaan.

Paras maku jäätelölle on?
* sitruunalakritsi<3

Jos et saisi asua Suomessa, mihin maahan muuttaisit?
* islanti tai espanja <3

VASTAAN VAI PUOLESTA?

Hyväksikäyttö: vastaan
Ihmisten tappaminen: vastaan
Teinitupakointi: vastaan
Rattijuopumus: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta

OLETKO...

Koskaan itkenyt tytön vuoksi? en ole töissä mutta työharjottelu: kyllä
Koskaan itkenyt pojan vuoksi? juu
Koskaan ollut nyrkkitappelussa? pienessä.

KUINKA MONTA...

...kertaa olet ollut rakastunut? yhden
....kertaa sydämesi on särkynyt? kaksi
...sydäntä olet särkenyt? muutaman (kuulema)
...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? Muutaman
...arpea on kehossasi? useita. Liian monia.
...asiaa kadut menneisyydessäsi? onhan noita. vaikka että synnyin.
...kertaa olet kadottanut rahojasi? muutamia
...kertaa olet ollut onnettomuudessa? "onnettomuudessa" muutaman.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi? minä ite.
Näki sinun itkevän? varmaan palas kameli. (tai anni)
Sai sinut itkemään? väsymys kai, riita
Vei sinut ostoksille? periaattessa katja vei minut baariin ostoksille xD
Huusi sinulle? Kaveri
Lähetti sinulle sähköpostia? Reija?
Antoi sinulle poskisuudelman? yks ihme hihhuli tuolta jostain maalta.
Lainasi jotain vaatekappalettasi? jaa.. Heli?
Halasi sinua? Teme
Läimäytti sinua? Palas kameli kai.

OLETKO KOSKAAN...

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? Olen.
Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? Olen xD
Pitänyt jonkun salaisuuden? olen
Itkenyt elokuvan aikana? olen.
Suunnitellut murhaa? Murhaa ja itsemurhaa? Kyllähän sitä kaikkea päässä liikkuu mutta mitään en myönnä.
Ollut esiintymislavalla? monesti.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? sitäkin.

Paljonko kello on? 02:03
Omenat vai banaanit? Omenat
Sininen vai punainen? Sininen
Kevät vai syksy? molemmat.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? varmaan mennä nukkumaan.
Lukio vai yliopisto? ei aio tappaa itseäni kummassakaan.
Minkä äänen kuulit viimeksi? isäni yskinnän.
Mistä haaveilet tällä hetkellä? että koulutehtäväni ja päättötyö valmistuisi itsestään.
Paljonko kello on? 02:05

RASTI KAIKKI HENKILÖT, JOIDEN KANSSA OLET JUTELLUT VIIMEISTEN KAHDEN VIIKON SISÄLLÄ. JOS SAAT YLI 30 NIIN OLET SOSIAALISUUDEN HUIPENTUMA.

[x ]Anna
[ ]Antti
[ ]Anu
[x ]Arttu
[]Atte
[ ]Birgitta
[ ]Eila
[ ]Enya
[ ]Erkki
[ ]Essi
[ ]Evita
[x]Hanna
[ ]Henna
[ ]Hanne
[ x]Heidi
[ ]Heikki
[]Helena
[x]Heli
[ ]I(i)da
[ x]Jaakko
[]Jaana
[ ]Janne
[ ]Jani
[ ]Jenna
[ x]Jenni
[ ]Janette
[x ]Janita
[ ]Janna
[x]Jere
[ x]Jesse
[]Johanna
[ ]Joonas
[ ]Juuso
[ ]Juho
[ ]Kaisla
[]Kaisa
[x ]Kari
[x ]Kati
[x ]Laura
[ ]Leila
[ ]Lotta
[x ]Markku
[ ]Marko
[ ]Meri
[ ]Mia
[ ]Miia
[ ]Miika
[x ]Mira
[ ]Niki
[ ]Ninni
[]Niina
[ ]Niti
[ ]Nina
[ ]Nuutti
[ ]Petri
[ ]Pete
[ ]Pia
[ ]Piia
[x ]Riikka
[x]Riina
[x ]Riku
[ ]Saara
[ ]Sofia
[ ]Sara
[ ]Sanna
[x ]Sari
[ ]Sini
[ ]Taina
[x ]Taru
[ ]Terhi
[]Tiina
[x ]Timo
[x]Timppa
[]Tomi
[x ]Toni
[x ]Tuomo
[ ]Tuukka
[ ]Uki
[x ]Vesa
[ ]Viivi
[x ]Ville
[ x]Joni
[ x]Matti
[ x]Mikko
[x ]Teemu
[ ]Eveliina
[ ]Tuula
Jos oikein laskin niin 29

OLEN..

[x] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x ] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[ /] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[/] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[x]Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[x ] Nukkunut tunnilla
[ /] Käyttänyt huumeita (nyt riippuu mitkä lasketaan huumeiks)
[x ]Ollut lentokoneessa
[x]Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[/] Saanut turpiinsa
[X ] Soittanut kitaraa(rämpytellyt)
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x ] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x ] Pelannut Harry Potteria
[x ] Vittuillut vanhemmille
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x ] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[/ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[x ] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonut housuihin yli 10v.
[x] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[ ] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[x] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[x] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[/] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[/ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[x ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[ x] Vaihtanut vauvan vaipat
[ x] Imenyt verta
[/] Pyörtynyt
[x ] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[x ] Ollut vesirokossa
[ ] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ /] Tanssinut napatanssia
[x ] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Koskettanut käärmettä
[ x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ x] Laskenut pulkalla katolta
[] Pelannut kännykällä kirkossa
[/ ] Nähnyt kaupassa julkkiksen (se oli ravintola ei kauppa)
[] Ollut puolukassa (en mie mahdu sinne)
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[/ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta


Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? olen ja myös väärältä sohvalta.
Mikä saa sinut raivostumaan? niitäkin asioita on monia.
Oletko mustasukkainen? toisinaan
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika? sama se.
Mistä elämässäsi pidät vähiten? tällä hetkellä varmaan koulunkäynti ja kotona asuminen.
Mistä elämässäsi pidät eniten? ystävistä ja perheestä.

Montako...

a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisen viikon aikana? en yhtään.
b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? harvinaisen vähän.. varmaan jotain neljä.
c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? ainankin kolmesti
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? en kertaakaan


Käytkö suihkussa joka päivä? en
Onko sinulla tatuointeja? ei vielä mutta keskiviikon jälkeen on.
Lävistyksiä? kyl (korvissa) huulessa 3 ja kulmassa 1
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? toisinaan.

Jes ja nyt tää menee nukkumaan <3

:'<Sunnuntai 17.12.2006 03:11

Palasin taas muistoihin tuhansiin ja kaipaus tuli jälleen luokseni.
Kaipaan teistä jokaista:

Ukki &lt;sydän&gt;
Diana Rose &lt;sydän&gt;
Jouko (Jokkeri) &lt;sydän&gt;
Elmeri &lt;sydän&gt;


Jokaisella oli osuutensa elämässäni ja jokaisella teistä on paikka sydämessäni.
Meitä molempia ehkä sattuu
mutta meistä kumpakaan
ei menettäny toista
*********
Nopeasti alkanut ystävyys
ei kestä kauaan vaan kuolee
pois sanakaan sanomatta.
*********

Joskus elämä on niin
sumeata,
aivan kuin lasin läpi
katsoisin.
********

Kaiken pitäisi antaa
mennä omalla painollaan,
ehkä silloin jotain
takaisinkin saan.
*********


Minä vihaan huomista,
niinkuin vihasin
tätä päivää eilen.
********
Negatiivinen paskiainen
********

me omituiset otukset
*******

oli kerran peikkotyttä
joka oli unohtanut
miten hymyillään
sitten se kohtasi
peikkopoijan joka
sai peikkotytän
hymyilemään
ja siksi se
peikkopoeka on ihanin
ja muut on vaan
kivoja.
sarafanille osoitettu
teksti
******

tuscha: " hyvää
pikkujoulua,
saatana!!"
levotontuhkimo: "perkele,
niinpä"

********
"Ootteko työ nyt koviksii?"
"ei, myö ollaa pehmiksii"

********

linsii: miusta tulee isona
merihevonen
tuscha: miusta tulee isona
ihminen
linsii: vittu siusta ei tuu
ihmistä koskaan

(aika leiru serkku)
*********

xDSunnuntai 17.12.2006 02:09

googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin
10 ensimmäistä tulosta .näin saattietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
(muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.)

1.Riina on asunut enimmäkseen Intiassa äiti Amman ympärille
2.Riina on kennelimme toinen paimensukuinen lähtönarttu Irenen jälkeen
3.Riina on onnekas siinä suhteessa, että hänellä on jo valmiita kontakteja
4.Riina on vuonna 1999 syntynyt perhoskoira, eli papillon
5.Riina on sitten viikon minun kanssani lomalla
6.Riina on ammatiltaan mikrotukihenkilö ja hänen harrastuksiinsa kuuluvat Photo
7.Riina on Loviisan Sanomien pakinoitsija monen vuoden ajalta.
8.Riina on nyt 2 viikkoa sairaslomalla, eikä se ehkä riitä
9.Riina on tosi hyvä valmentaja
10.Riina on 29-vuotias kahden pienen lapsen äiti Espoosta.


lisää..Sunnuntai 17.12.2006 01:55

Oletko ollut...?

1. Leikkauksessa? - en mutta melkein olen.

2. Discossa? - onhan sitä tullu oltua.

3. Näytelmässä näyttelemässä? - tietysti!

4. Näytelmässä laulamassa? - sitäkin.

5. Näytelmässä tanssimassa? - Jep jep.

OLETKO KOSKAAN

1. Pyörtynyt? - olen, tai ainankin melkein.

2. Lyönyt ketään turpiin? - kyllä.

3. Ollut niin humalassa, ettet muistanut seuraavana päivänä yhtään mitään? - En.

4. Polttanut tupakkaa? - voisinkin taas kohta mennä.

5. Potkaissut ketään jalkojen väliin? - Toki.

AIOTKO JOSKUS

1. Muuttaa ulkomaille? - en.

2. Muuttua gootiksi? - tuskin.

3. Alkaa kirjailijaksi? - en mutta runoilijaksi kylläkin. (pitäisi vaan osata runoilla)

4. Hankkia piilolinssit? - oishan niitä hienoja.

5. Mennä naimisiin? - tuskin. en ainankaan halua. eli jos menen olen seonnut, minut on pakotettu tai minut on huijattu naimisiin.


OMISTATKO

1. Lemmikin? - omistan.

2. Asunnon? - En valitettavasti.

3. Auton? - tällä hetkellä vielä kyllä.

4. Paljon rahaa? - en ja se vitutaakin. jos omistaisin niin en taatusti istuisi tässä koneen ääressä.

5. Vaatteen, joka on maksanut yli 100 euroa? - en! mikään hullu ole!

6. Burberryn kaulaliinan? - täh?


PIDÄTKÖ

1. Kauhuleffoista? - onko sellasia?

2. Vaaleahiuksisista vai tummatukkaisista pojista enemmän? - mitä väliä hiustenvärillä muka on?

3. Sängystäsi? - kyllä.

4. Hiuksistasi? - olen tyytyväinen.

5. Koulusi opettajista? - osa on ihan jees osa taas voisi mennä pois.

kidutan itseäni näillä.Sunnuntai 17.12.2006 01:47

FAVORITE...
Väri: Jokainen on kai joskus. riippuu mielialasta ja päivästä. väri kuin väri.
Bändi: Apulanta, Kara, Nirvana (tämän hetkisiä.)
Hiusmalli: ei oo.. vaihtelee hiusmalli usein.
Jäätelö: sitruunalakritsi<3
Ruoka: Onhan noita. en ole kovinkaan nirso joten tykkään melkein kaikesta.

WHO...
Saa sinut nauramaan: Palas kamelini.
Saa sinut hymyilemään: Poika
Olet ihastunut: onko sellaista?

DO YOU EVER WANT TO...
Olla joku muu: minä olen hyvä ihan minuna.
Olla vastakkaista sukupuolta: joskus. mutta minä olen tyttöpoika, poikatyttö.


WHO WAS THE LAST PERSON...
Jota halasit: Teme (i think)
Jonka kanssa puhuit: Isä
Jonka kanssa keskustelit: Palas kameli.
Jota suutelit: No se oli sellanen ihme hihhuli :D
Jolle huusit: Palas kameli.
Jota ajattelit: taisin Temeä ajatella kun mietin jos menisin sitä kiusimaan.
Joka laittoi sinulle viestiä: Teme
Joka särki sydämesi: Hän
Joka kertoi, että rakastaa sinua: Varmaan isäni.. kyllähän vanhemmat rakastvat lapsiaan ja isäni myös kertoo sen.

MORE ABOUT YOU...
Hiusten väri: blöndit jossa hieman vihreän värin jämiä.
Tatuointeja: Ei ole vielä. keskiviikkona vasta :D
Lävistyksiä: kulmassa, kolme huulessa.
Sinkku/varattu: vapaa kuin taivaan lintu.


ARE YOU...
Skitsofreniinen: aina välillä xD
Paniikissa: no en.. en ole takakontissa!
Hämmentynyt: toisinaan
Stressaantunut: olen enkä etene sen poistamisessa yhtään :/