IRC-Galleria

Jatkoa edelliseen.Torstai 25.01.2007 18:06

Siinä tilanteessa missä perheemme oli, ei äiti osannut olla äiti.
Meistä lapsista jokainen olisi tarvinnut tukea ja tietoa kaikesta siitä mitä se kaikki oli.
Olisimme halunneet puhua mutta asioista vaijettiin ja kaikki pidettiin sisällä.
Äiti kielsi meitä puhumasta kenellekään, sillä eihän meidän perheen asiat kuulu muille ja täydellinen perheidyli mitä perheemme ei koskaan ole ollut menisi piloille. Meillä ei saanut käydä kavereita. Syrjäytyminen. puhumattomuus. Kaikki se söi minua ja varmasti myös sisaruksiani.
Äiti osasi myös syyllistää jos jotain emme suostunut tekemään niin äidin suusta kuului " ilmankos isänne on tuossa kunnossa, kun ette tee mitään." Äidiltäni voisin kysyä: mitä sinä teit? et mitään.
Tietysti meille tai ainankin minulle tuli kauhean syylinen olo, on minun vikani, että isäni on sellaisessa kunnossa, kun oli.
Joka päiväinen pelko oli isästä, eihän hän vielä kuole? eihän?. Lintsasin koulusta paljon, jollain tapaa syrjäydyin mutta minulla oli huoli isästäni.
Onneksi sain pitää isäni. Nyt hän voi paremmin. onneksi.
Äidin lähtö helpotti meitä kaikkia mutta olen kovin pettynyt äitiini, sillä sain mummolta kuulla, että hän olisi lähtenyt jo silloin, kun isäni tarvitsi apua jokapäiväisissä toimissa, silloin kun isäni ei olisi pärjännyt yksin. Mummoni ei antanut äidin silloin vielä lähteä. Olen niin pettynyt.
Mutta nyt on kaikki suhtkoht hyvin, tietenkin meissä jokaisessa elää pieni pelko, että isäni sairastuu uudestaan mutta hän ei ole yksin. Me pidämme tai ainankin yritämme pitää hänet "koossa". Menköön siihen vaikka kaikki voimat mitä minulla on mutta hän pysyy "koossa".

Isäni on paras <3

purkaus.Torstai 25.01.2007 14:17

ISÄNI EI OLE HULLU!! monet eivät ole ymmärtänyt sitä, liian monen suusta olen kuulut väitteen, että isäni on hullu. Se satuttaa.
Ne ihmiset ovat saaneet vastaukseksi kaikkea mahdollista.
Edellinen tunti oli raskas minulle, palasin aikaan jolloin kaikki meistä oli väsyneitä. Olin kuitenkin koko tunnin paikalla enkä lähtenyt.
Kyllä minä hieman itkinkin mutta en paljoa, kaikki se purkaantuu sitten kun olen yksin, en pidä itkemisestä muiden nähden. Jos minua sattuu niin sitten sattuu, ei se kuulu kenellekään.
Olen eristäytynyt kavereistani silloin joskus ja olen oppinut pärjäämään itse, on ollut pakko.
Tänäänkin otan etäisyyttä muista. Muistoja joita en välttämättä haluaisi muistaa ovat mielessäni voimakkaina tänään.
Palaten vielä isääni, olen onnellinen siitä, että hän voi nyt melko hyvin, hän on selvinnyt kokemuksistaan ja hän tulee selviämään monesta asiaasta. Isälläni on ihmisiä ympärillään jotka välittävät ja jotka auttavat. Minä olen onnellinen omasta isästäni.
Perheemme on kokenut mitä on kokenut mutta yhdessä olemme selvinneet kaikesta niistä, meidän rikkonainen perheemme on nyt yhtä ja meistä on tullut entistä vahvempia ja ymmärtäväisempiä. Osaamme arvostaa pienenpieniä asioita ja iloitsemme pienenpienistä asioista.
Kyllähän meillä jokaisella on pelko menneestä, siitä mitäs jos kaikki se uusiutuu.
Muistot, niiden kanssa on elettävä.

rakastan isääni<3

TodiiTorstai 25.01.2007 03:21

Näin humalassa rupean keräämään voimia huomiseen ja aamulla selvinpäin teen sen myös. Perheen kriisit tunti tulee olemaan saatanan vaikea enkä uskokaan, että olen koko tuntia paikalla vaan häviän pois itkien. Joten ne ihmiset jotka tietävät olevansa minulle tärkeitä varautukaa, että soitan joillekin teistä 10- 11.30.

SilmäniKeskiviikko 24.01.2007 23:01

Minulle sanottiin eilen, että minulla on väsyneet silmät,
tänään katsoin peilistä (nukuin viime yönäkin vain muutaman tyhmän tunnin) enkä huomannut
mitään eroa mutta taidan olla tottunut jo väsyneisiin silmiini joten en huomaa niiden olevan mitenkään "erilaiset".

Ihmisen laittaa jaksamaan..Keskiviikko 24.01.2007 22:24

hellyys ja läheisyys eikä siihen tarvita ihastumista ei rakastumista, sillä sitä voi saada ihan kaveriltakin.

päiväni koostuu näistäKeskiviikko 24.01.2007 18:41

- väsymys
- stressi
- ahdistus
- vitutus
- surku
- muutama hymy
- ripaus naurua
- kylmyys
- nälkä
- poissa *
- halauksia
- pusuja

Yksinäinen susiTiistai 23.01.2007 16:09

Ja olen ihan tyytyväinen siihen.

Nuku alle neljä tuntia.Tiistai 23.01.2007 11:59

Halvan "humalatilan" saat nukkuessasi vähän.
Kävellessäsi askel heittää hieman.
Pääsi on sekava eikä suustasi tule mitään järkevää
ja puheesi saattaa olla möngertävää.
Jos sinua epäillään koulussa siitä, että olet humalassa voit hyvin mielin puhaltaa
alkometriin ja tulos on varmasti nolla.
On kivaa olla sekaisin.
Nukkukaa alle neljä tuntia.

a-h-d-i-s-t-u-sMaanantai 22.01.2007 12:03

Opinnäytetyö ahdistaa minua

Näen punaista!!Sunnuntai 21.01.2007 23:40

Hei, me ei tulla toimeen.. Minä yritin tulla mutta sinä et edes yrittänyt joten ok. no big deal!
Saat olla puolestani mitä tahdot jne mutta minullakin menee raja jossain ja olet astunut sen rajan yli nyt kaksi kertaa, viimeeksi pahemmin. Ja minä en pidä siitä. Olet minun reviirilläni. Poistu äläkkä tule takaisin. voisin kuristaa sinut. Älä enää tule rajan yli. Kauaan en katso sormieni lomitse vaan annan samalla mitalla takaisin. Pysy rajan sillä puolen.