IRC-Galleria

Tuscha ilmestyi maailmaan eräänä säkkipimeänä yönä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli piskuinen ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei tönitty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan kasvikset, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli miehet.

Tuscha kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kekseliääksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä punaiset silmät.
Humanoideista huolimatta hän oli suuresti sekava. Lempiruokaansa kalakeittoa hän sai työskennellen kuminpesijänä.

Tuscha tupakoi ja käyttää nuuskaa perjantaisin. Alkoholia hän juo juhlissa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.



Olen myös Huuhkaja.. joten..

Huuhkaja päätti herätä maailmaan eräänä pilvisenä iltana. Välittömästi näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli sekalainen ja he soivät vain luonnonantimia. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä kiusattiin rumista isovanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan mursut, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli laivat.

Huuhkaja kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä tummat silmät.
Marssisimesta johdatellen hän oli aika paha. Lempiruokaansa kauriinmaksaa hän sai työskennellen naisasiamiehenä.

Huuhkaja tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo höpötellessään sekavia.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

>:/Sunnuntai 19.03.2006 18:56

argh!! Minä vihaan teitä!!
Menkää pois!!
Kuolkaa!!

ei vielä mutta kohta.Sunnuntai 19.03.2006 17:08

heh, en jaksanukaan olla vielä ahkera.

ahkeraahkera..Sunnuntai 19.03.2006 16:44

Koulutehtävien tekeminen jatkuu..
Voisin olla huomenna kipeä, vituttaa muutenkin kouluun meno ja sitten, kun pitää seilata edes-takaisin.
*haukotus* väsyttää..
Mennäkkö vai eikö mennä huomenna äidinkielentunnille, siinä vasta pulma, nimittäin kyyti pulma.
Mutta jos nyt lähtisin niitä tehtäviä tekemään..

Ahkerako?Lauantai 18.03.2006 19:11

Päätin olla ahkera ja tehdä koulutehtäviä mutta äsken se into lopahti :D
Mutta nyt jos juomaan vettä menisin ja sen jälkeen tupakalle ja sitten ahkeraksi taas rupeisin, kynäkäteen ja koulutehtävien kimppuun..
Saas nyt taas nähä jaksaako sitä mutta yrittänyttä ei laiteta.

:DPerjantai 17.03.2006 18:18

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan!
Tulipa juhlittua.. Hauskaa oli ja oli myös vähemmän hauskaa..
Tanssin onnelan pöydillä tyttöjen kanssa juu.
Nyt kyllä väsyttää kun nukuin vaa jotain kaksi ja puoli tuntia.
Joo, oon saanu hyvät naurunaiheetkin tänään.. voiko joku olla niin......
No näköjään voi.
Nyt lähden kuitenkin tupakalle ja tunnille, heips.

joo, taas mennään ja vauhdilla.Keskiviikko 15.03.2006 14:14

tunti koulua ja sitten pois, jes.
Illalla juhlimaan..
Mutta nyt pitää lähteä takasin juoksemaan asuntolaan ja hakea tupakat ettei jennin tarttee taas oottaa miuta, ku käyn asuntolassa..
Huomenna kykenen kyllä kouluun.. kykenin viime viikollakin.
nyt hei.
Isi tulee hakemaan ja aamulla pääsee Jennin kyydissä pois.
Huomasin tänään, että Jennin vieressä on joskus hiukan vaarallista istua.
On ollu tänään hiukan hervottomat jutut ja vasta tiistaipäivässä ollaan menossa.
Huomenna sitten Riikan synttäreitä juhlimaan, on se kyllä outoa lähtee luokkakaverin kanssa,kun yleensä ei vapaa-ajalla nähdä mutta pitää sitä kokeilla.
Enää puutöitä ja sitten pääsen puf.
Ei kyllä innostaisi yhtään tehdä sitä voiveistä, se on yllättävän vittumaista hommaa.
Mutta nyt lähden tunnille. hei.

kaikki on päin pyllyä.Maanantai 13.03.2006 16:18

Heh, tää päivä on menny vähän niin ja näin..
Kävelen koulun käytävillä aivan, kuin olisin unessa.
Se leiri vei viimeiset energiat miusta ja nyt tuntuu siltä, että voisin nukkua koko viikon putkeen.
Vielä olisi matikkaa sitten koulu loppuu mutta, kun ei jaksaisi täällä kökkiä.
onko ketään vapaaehtoista, joka toisi miut koululle kaheksaan? eipä taida olla.
Tästä tulee siis kärsimysten viikko.. ei kiva, ei ollenkaan.
*huokaus* nyt lähden jo istumaan luokkaan ja odottamaan tunnin alkua...