IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 15:19

<suru>

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! Kiitos.

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 14:02

11:44 Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 13:24



Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi"

[Ei aihetta]Lauantai 12.04.2008 19:16

Kirjoita viiden kaverisi nimet alle, ja mene sitten tänne:
http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/ ja katso mitä kaveristasi sanotaan ja katso vielä lopuksi mitä itsestäsi sanotaan.

1. Siiri on tuoksahtava pieru.
2. Katri on oudonhajuinen rattopoika.
3. Miriza on lahjaton pahis.
4. Kirsi on kastroitu mokkeri.
5. Ahmed on kykenemätön kirjastotäti.

Tuula on homohtava dataaja. ;DDD jepp

plaah.Lauantai 12.04.2008 15:37

Ketä/mitä sinulla on?

nyt kotona? - isukki, äippä, minä, koira, kilppari :D
onlinessa mesessä? - 24 henkilöä
ikävä? - ei ketään just nyt :p
luokallasi? - uusii ihmisii:\
koulussasi? - kaikkee
taskuissasi? - ei mtn
hiuksissasi? - ei mtn
sängyssäsi? - laturi :D
saapuneissa viesteissä? - vaikka mitä :D


Oletko?

ihastunut? - juu
tai jopa rakastunut? - noup
seurustelusuhteessa? - noup
polttanut tupakkaa? - juu hyi
kipeä nyt? - noup
lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - jepp!
särkenyt jonkun sydämen? - kai :\
satuttanut itseäsi? - noup
katunut jotain tekoa viikkoja? - jepp!

onko?

joku ihastunut sinuun? - kai ;p
joku särkenyt sydämesi? - jepp!
joku ystäväsi pettänyt sut? - jepp!
ollut mukava päivä? - juu
sinulla salaisuutta jota et ole kertonut kenellekkään? - jepp! montaki :p
sulla paljon kavereita? - juu <3
joku lyönyt/läppäissyt sinua? - ei tosissaa :)
kivaa? - juu

Millainen/millaiset?

vaatteet sulla on päälläsi? - pyjama
sukat sulla on? - ei oo sukkii :p
hiukset sulla on? - brune
kynnet sulla on? - rumat täl hetkel :D
laulutaito sulla on? - nojaa ;DD
kielitaito sulla on? - nojaa
huoneesi on? - sotkuinen just nyt.
ripset sulla on? - sopivan pitkät :)
todistuksesi on? - 6.9
talo sulla/teillä on? - 2 kerroksinen rivitalo
silmät sulla on? - sinivihreet

[Ei aihetta]Perjantai 11.04.2008 01:52

Thanks McDonald's for pimpin` my body!

hhhahahaha :DDDDKeskiviikko 09.04.2008 02:02

Kalat

Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja Menee tanssi lattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

totta on :))Perjantai 04.04.2008 13:53

ALKOHOLIN KÄYTTÖ

- Saattaa saada sinut
ihmettelemään, mihin
helvettiin jätit
alushoususi.

- Saattaa saada sinut
uskomaan, että kuiskaat,
vaikka todellisuudessa
huudat kitarisat lepattaen.

- Alkoholin käytöllä
on suuri merkitys siinä,
että näytät idiootilta
tanssiessasi.

- Saattaa saada sinut
jankuttamaan kavereillesi,
kuinka paljon heistä
välität.

- Saattaa saada sinut
ajattelemaan, että osaat
laulaa.

- Saattaa saada sinut
uskomaan, että
exäsi kuolee,
ellet soita hänelle neljältä
aamuyöllä.

- Saattaa saada sinut
luulemaan, että sinulla on
ihmeellisiä kung fu -voimia
johtaen siihen, että tulet
itse piestyksi.

- Saattaa saada sinut aamulla
pyörähtäessäsi ympäri
näkemään jotain todella
kauheaa.

- Alkoholin käyttö
on suurin syy
selittämättömiin
asvaltti-ihottumiin otsassa
ja polvissa.

- Saattaa aiheuttaa
harhaluulon, että olet
kovempi, fiksumpi, nopeampi
ja paremman näköinen kuin
muut ihmiset.

- Saattaa saada sinut
luulemaan, että olet
näkymätön.

- Saattaa saada sinut
uskomaan, että ihmiset
nauravat kanssasi.

Olen heinäkuu (:Tiistai 01.04.2008 01:50

Olet helteinen heinäkuu! Kesän lapsi tai luontovilli nainen, joka ei paljon keinovaloista innostu. Heinäkuun ihminen on aito, sensuelli ja estoton. Naturalistinen elämänkuva johtaa heinäkuun ihmisen suurten kokemusten äärelle, vaikka hän saattaakin vaikuttaa tasaisempien talvi-ihmisten silmissä pintaliitäjältä ja toisaalta ihasteltavan ikinuorelta haihattelijalta. Kesäihmisenä heinäkuutyypit eivät kykene muuttamaan sirkaadista rytmiään kovin helposti, ja sängystä nouseminen saattaa talviaamuisin tuntua tavallista vastenmielisemmältä. Jotta aurinkoikävä talttuisi, kannattaa heinäkuutyypin ottaa kaikki irti pimeän ajan sosiaalisista tapahtumista, juhlista ja hyvästä seurasta. Heinäkuun tyyppi nauttii lämpiminä kesinä myös elokuun helteistä.

tylysää.Maanantai 31.03.2008 02:03

1. Seurustelu:
[ ] En ole ikinä seurustellut.
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele.
[ ] Seurustelen
[x] Olen ihastunut.
[ ] Olen rakastunut.

2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. Lävistykset:
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Silmienväli
[ ] Unicorn
[ ] Huuli
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. Tupakka ja alkoholi.
Parasta tupakkaa on / Itse poltan:
[x] L&M
[ ] Smart
[ ] Bonus
[ ] Marlboro
[ ] Chesterfield
[ ] Camel
[ ] Swing
[ ] Jokin muu, mikä?
[ ] Mitä väliä merkillä?
[x] Vanhempani tietävät että poltan.
[ ] Eivät tiedä.
[ ] En polta.
[ ] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitää/kaikkea tapahtumia.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[x] Vanhempani tietävät että juon.
[ ] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[x] Vanhempani antavat minun juoda.
[x] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[ ] eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[x] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[x] Olutta.
[x] Viinaa.
[ ] Juon sitä mitä tarjotaan.

5. Hiuksesi:
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[x] Brunette
[ ] Muu, Mikä?


6. Ystävät
[x] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävää, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

7. Perhe
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli
[ ] Velipuoli

8. Tietokoneet
[ ] Oma kone.
[x] Perheen yhteinen kone.
[ ] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[x 2000 :D] Windows 2000 tai vanhempi.
[ ] Windows xp tai uudempi.
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä,
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Koneella käyn kavereilla.
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

10. Asuminen
[ ] Omakotitalo.
[x] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?


11. Musiikki:
[x] Omistan mp3 : sen.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x]Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit? - äiti
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - miriza
*Henkilö jota halasit? - joonas :D varmaanki
*Henkilö jonka kanssa tekstailit? - haba
*Kappale jonka kuuntelit? - en muista

TÄNÄÄN
*Mitä teet nyt? - koneella ja katon lefaa
*Mitä teet myöhemmin? - nukkumaan:)
*Mitä olet tehnyt tänään? - syöny,kattonu leffoi, muumei, datannu :p
*Mitä olet syönyt tänään? - muussii ja karjalanpaistii :)

HUOMENNA
*Millainen päivä huomenna? - kouluu ja pitää lukee enkkuu:(
*Mitä suunnitelmia huomiseksi? - no samaa
*Mistä et pidä huomisessa? - kouluu:(

TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketään? - perhettä ja kavereita.
*Kaipaatko ketään? - juu
*Mikä fiilis? - väsyny

KYLLÄ/EI
*Olen halailija - kyllä
*Olen aamuihminen - ei
*Olen perfektionisti - ...
*Olen tällä hetkellä raskaana - ei tietääkseni :D
*Olen toipumassa sydänsuruista - ei
*Olen vasenkätinen - ei
*Olen ihastunut tällä hetkellä - kyllä
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - kyllä
*En pidä kenestäkään - ei
*Pidän puhelimessa juttelusta - kyllä
*Minulla on paljon opittavaa - kyllä
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - kyllä joskus joo :DD
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - ei
*Minulle on sanottu että olen viisas - ei :D
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - joskus onhan mulla :D
*Minulta on murtunut luu - ei
*Olen vaihtanut vaipan - kyllä
*Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana - kyllä
*Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - kyllä