IRC-Galleria

u_m

u_m

eteenpäin pohtien tavoitetta elämälle

Sumeaa matematiikkaaLauantai 19.04.2008 23:27

Omistan kaksi puhelinliittymää (molemmat Soneran liittymiä), ja viimeisimmän laskun yhteissumma oli 26 euroa ja risat (ei yleensä paria kymppiä enempää). Eli karkeasti yhdelle liittymälle tulee tällöin laskua 13 euroa (26 : 2 = 13). Yleensä yhteenlaskettu summa on lähempänä 20 (-> laskua ~10€/puhelin).

Tänään puolenpäivän aikoihin soitti puhelinkauppias liittymäasioissa. Yleensä kysyvät paljonko lasku yleensä on, totuuden mukaisesti vastaan kahden liittymän *yhteenlaskettu* lasku on 20-25 euron molemmin puolin. Sen jälkeen kauppias alkaa kauppaamaan YHTÄ liittymää, jonka maksu on tyyliin 15-20 euroa/kk. Eli lasku nousis, ööö, kympin luokkaa...

Mikä siinä viiraa, etteivät usko sen 20 euron laskun olevan KAHDESTA puhelimesta, eikä vain yhdestä!

Toivottavasti sumean matikan selitykset aukesivat muillekin kuin vain mulle =D

Laskelmia:
26 : 2 = 13 (yhden puhelimen lasku)
13 + 19.90 = ~33 (uuden tarjouksen mukainen yhteenlaskettu summa kahdelta puhelimelta)
Kävin tänään kaupungilla, kiinalaisessa syömässä ja kaupassa, siinä välissä kävin nauttimassa virvokkeita Hemingwayssa.

Kaikkihan tietävät tän rämäpääryhmän (Extreme) Duudsonit sekä heidän kollegansa Bam Margeran Viva la Pam -ohjelmasta? No Hemminkiveissä ollessani paikalle ilmestyi kameraryhmä, ja ihmettelin(kin) mitä on tekeillä. En sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta vessassa poiketessani huomasin nämä aiemmin mainitsemani henkilöt selittämässä jotain englanniksi ryhmälle tv-kameroita... =D No istuttuani pöytään alkoi nurkan takaa kuulumaan äijien karmee kakominen ja yrjöäminen =S

Mutta eräs asia askarruttaa:
Kuka ihme voi pitää idolinaan ryhmää, joiden suurimpiin pravureihin kuuluu oksentaminen (ja muu vastaava itsensä 'kiduttaminen')? Ei voi tajuta. Kertokaa toki minulle mikä siinä viehättää?

Tomaatteja, tomaatteja!Sunnuntai 13.04.2008 04:30

Eli ravintola/baari Comicossa järjestettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (alkoi la 12.4. klo 22:30) stand up tapahtuma Tomaatteja, tomaatteja! Esiintyjinä nähtiin Teemu Vesterinen, Mika Eirtovaara ja Niko Kivelä. Mukavaa ja nautittavaa kuulla stand up -komiikkaa livenä, en olekkaan aiemmin livenä nähnytkään ;D

YouTubesta löytyy koomikkojen aiempia töitä, ja seuraavista linkeistä löytyy lisää infoa:
¤ Comico Bar
http://www.comico.fi
¤ Tomaatit 2008
http://www.tomaattejatomaatteja.com/


BTW: taisin nähdä laskettelija Tanja Poutiaisen kyseisessä tapahtumassa yleisönä =)

Hanaremppa...Torstai 10.04.2008 21:23

Nyt on uudet hanat ja suihkut... Uusivat nimittäin nuo suuttimet =) En tiedä kyllä mikä 'energiatehokkuuskamppanja' on menossa, mutta uudet hanat ovat nyt paikoillaan.

No toisaalta talo on rakennettu vuonna 1991, joten on kait se jo aikakin hieman huoltoa tehdäkkin. Pintaremppaa ainakin =D DA-säätiöhän remppas tässä vuosi sitten keittiön uuteen uskoon (ja maalas seinät)... =)

Seuraavana vuorossa lienevät ovet, tai tarkemmin sanottuna lukot.

Hyvää lauantai-iltaa...Lauantai 05.04.2008 22:23

Alkukevennyksenä:
Mikäli mielit pikaisen kertauksen jonkun tietyn (klassikko)elokuvan juonesta katsomatta koko leffaa, niin kannattaa käydä osoitteessa
http://www.angryalien.com/

¤¤¤

Kauko Röyhkä esiintyi Rovaniemeläisessä irkkupubissa (Irish Times) la 5.4. / pe 6.4.08 välisenä yönä. Perinteitä kunnioittaen pyysin nimmarin, mun perinteisiin kuuluu se että pyydän nimmarin suht erikoiseen paikkaan, tässä tapaukseen pääsylippuun...

Tarkennus lienee paikallaan nimmareiden osalta:
¤ PMMP:n nimmari löytyy Scanburgerin leimakortin takaa
¤ Laura Birnin (mm. Helmiä ja sikoja -elokuva) hotelli Sodankylän pääsylipun takaa [kävi Sodankylän elokuvafestareilla, eli Midnight sun Filmfestival -tapahtumassa kesällä 2007]

Irkkupubin kotisivujen osoite löytyy aiemmista päiväkirjamerkinnöistä (duo Jharis -merkintä) =)

Kauko Röyhkän kotisivut:
http://www.avenet.fi/www30016/

YodaLauantai 05.04.2008 01:04

Selasin tässä hetki sitten tuota KuvatON.com -sivusta, ja eräs kuva herätti huomioni positiivesti. Nimittäin kuva Yoda-koirasta, herätti muistoja kaukaa menneisyydestä ja eräästä käymästäni keskustelusta =)

Kaikkihan tietävät ja muistavat tuon pienen vihreän jedi-hahmon Star Wars -elokuvista. Kuvan nähdessäni muistin erään käymäni englanninkielisen keskustelun. Keskustelin jossain chatissa englanniksi jonkun henkilön kanssa, jossain vaiheessa kanssakeskustelija totesi 'You sound like a Yoda'... =D


Linkki alkuperäiseen kuvaan:
http://kuvaton.com/kuvei/yoda-dog.jpg

Wikipedian artikkeli Yoda-hahmosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yoda

Aikuistumisen merkkejäPerjantai 04.04.2008 18:01

1. Huonekasvisi ovat elossa. Et myöskään polttele niiden lehtiä.
2. Seksi 60 cm leveässä sängyssä ei tule kysymykseenkään.
3. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.
4. 06.00 on heräämisaikasi, ei nukkumaanmenoaikasi.
5. Kuulet lempikappaleesi hississä tai kaupassa.
6. Kannat mukanasi sateenvarjoa, ja seuraat säätiedotuksia.
7. Ystäväsi menevät naimisiin ja eroavat kimpassaolon ja bänksien sijasta.
8. Sinulla on lomaa 30 päivää entisen 3 kk sijaan.
9. "Pukeutuminen" ei enää tarkoita farkkuja ja villapaitaa.
10. Soitat poliisille naapurin penskoista, jotka soittavat musiikkia liian kovaa.
11. Vanhemmat sukulaisesi kertovat sinulle seksiaiheisia vitsejä.
12. Et enää tiedä mihin aikaan McDonald's menee kiinni.
13. Autosi vakuutusmaksu pienenee samaan aikaan kuin sen osamaksuerä kasvaa.
14. Syötät koirallesi Pedigreetä lihapiirakoiden sijaan.
15. Sohvalla nukkumisesta tulee selkä kipeäksi.
16. Et enää nuku päiväunia puolesta päivästä iltakuuteen.
17. Treffien määritelmä on illallinen ja elokuva sen sijaan että niillä vain aloitellaan.
18. Kananugetit kolmelta aamulla pikemminkin sekoittavat vatsasi kuin rauhoittavat sen.
19. Ostat apteekista Buranaa ja närästyslääkettä kondomien ja raskaustestien sijaan.
20. Viiden euron viinipullo ei enää ole "hyvää kamaa".
21. Syöt aamiaisruokia aamiasaikaan.
22. Toteamus "Nykyään ei enää pysty ryyppäämään niikuin ennen" korvaa kliseesi "En enää koskaan juo noin paljoa"
23. Yli 90% tietokoneen äärestä viettämästäsi ajasta kuluu oikeasti työasioihin.
24. Et enää ota pohjia kotona ennen baariin lähtöä.
25. Puhelinmyyjät kauppaavat tuotteitaan sinulle sen sijaan että pyytäisivät äitiäsi puhelimeen.
26. Äitisi purnaa ennemmin seurasi puutteesta kuin myöhäisestä kotiintuloajasta.
27. Luit kaikki ylläolevat etsien kohtaa joka ei pitäisi paikaansa.


Lisäsin pari kohtaa, jotka olin jostain toisesta versiosta lukenut... =)

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 18:30

Niin, tänäänhän on aprillipäivä...

Morjens taas... =)Lauantai 29.03.2008 05:14

Kävin tässä paikallisessa irkkubaarissa (Irish times), ja oli eräs suomalainen bändi soittamassa irkkumusaa. Kyseessä oli Duo Hjary's... (en ole varma kirjoitetaanko oikein)

Mutta enemmän informaatiota sitten myöhemmin =)

##
Duo Jharys (anteeksi aikaisempi väärinkirjoitus), kotisivut:
http://jarie.com/

Irish Times -pubin kotisivut, jossa lisää info kyseisestä duosta:
http://www.irishtimes.fi/tapahtumat.htm
http://www.irishtimes.fi/arkisto.htm
(tapahtumissa uusin, arkistossa aiemmat tapahtumat/bändit)

Digiajan ihmeitä...Torstai 27.03.2008 15:05

Eli julistan itseni suvereenisti täysin digitalisoiduksi vyöhykkeeksi. Eli kaikki oleellinen kodin tekniikka on nykyään digitaalista: känny, töllö, tietokone, kamera...

Varsinaiseen asiaan:
tänään tuli postissa digikamera (HP Photosmart E217, 4 Megapixels), kiitos M. =)

¤¤¤

Pieniä muutoksia tein kansioihin; eli yksi kansio lisää, ja sitä rataa kuvat (tarkemmin?) omiin kansioihin aiheensa mukaan.