IRC-Galleria

terrierit on viety paimenkoirien kanssa kotiin,kun on isännän tai emännän kunnonpitoaika.silloin puetaan päälle vaatteita,joissa ainoa vaatimus lienee,jotteivat oo kovin reikäiset,jos sattuu käymään tilanne,että ei saa peitettyä sitä koinsyömää taaskaan.

no laittautumista jatkellaan,välillä koiria hellien ja välillä suitaan hiuksia ja katsellaan kelloa,että keretään varmasti,enne kuin alkaa suomalainen pakkoviihde mtv-kanavilta(mikä on aivan pakko nähdä)

viimeinen silmäys kokonaisuuteen,jossa peilistä kurkistaa komea tummatukkainen sutjakka mies,punaiset pitkät kiharat kehystävät naisen kuulaita kasvoja,joita hymyn vaaleus täydentää.

kuinka ollakkaan,nämä kaksi tapaavat lähipuiston penkillä,molempia yhdistää sama asia,kumpikaan ei ole päässyt yhteenkään baariin,eikä kukaan suostu sen enempiä selittelemään,mitä suotta,juopoille,jotka eivät aamulla muista koko illasta enää mitään.

mies osoittaa olevansa herrasmies ja kyselee,josko nainen tahtoisi nauttia olutta tässä ulkotuolissa,kauppojakin kun näkyy olevan useampi jopa kokeilla!

nainen ilahtuu hetkeksi,toive siitä,että hän voisi juoda itsensä humalaan,antaa hänelle syytä jatkaa oleilua miehen seurassa,vaikka tämä ei muuten muistutakkaan kuin etäisiä muistoja naisen nuoruudesta.hän katsoo viereensä.laihaa kättä,joka kiertyy pullon ympärille,liian isoja vaatteita,joissa on reikiä,epämuodostunutta nenää ja silmiä,joissa ei ole oikein minkäänlaista väriä.

nainen miettii hetken,miltä näyttää itse,kunnes päättää humaltua nopeammin.asiaa nopeuttaa se,ettei hän ole syönyt kahteen päivään ja hän tuntee,kuinka zorbaksen kitkerä kuumuus alkaa polttaa hänen rintaansa ja hetken ajan hän muistaa,että se on keuhkosyöpä,mikä aiheuttaa poltetta,kipuja,unettomia öitä.

mies pyörittää pulloa laihoissa sormissaan.hän aloittaa verkkaisesti kertoa,kuinka on juuri viikon ollut viinamäellä.pari viikkoa oli ollut selvääkin aikaa,kun hänen lapsensa sanoivat hänen puhuneen omiaan ja tappaneen rottia poikansa edessä.hän muistaa vieläkin ne rotat,kuinka se muka voisi olla luulosairautta?koska hän ei näe vastausta,hän kallistaa päätään ja ottaa kunnon kulauksen tuisketta,että viima ei paleltaisi niin takin ohuen kankaan läpi.

he istuvat hiljaa,välillä juoden,välillä palaa sätkä.sanaakaan ei vaihdu,mitä suotta kauniita sanoja pilaamaan hetken,jonka he kummatkin ymmärtävät.he ovat hiljaa,koska se tuntuu oikealta,eikä kumpikaan olisikaan tarinatuulella.katsomatta toisiaan he arvelevat,että toinen ei välitä,vaikka toisen silmät katsovat pullon tyhjyyttä hetken ja tarttuvat sanaakaan sanomatta myös toiseen pulloon,jonka otti esille,koska tilanne vaatii sen,vaikka kumpikaan ei virka mitään.kummatkin kaatavat kylmää juomaa huulilleen,riutuneitten kasvojen ympäröidessä kelmeänä sen hetken,minkä kumpikin tajusi.

pian oli juomat loppu,eikä rahalla ollut vaikutinta juomien loppuun.kuin sanomattomasta käskystä,he molemmat nousivat hitaasti kompuroiden ylös penkiltä,toivottivat illanjatkot toisilleen ja aloittivat kulkunsa siihen suuntaan,mistä olivat penkille asti löytäneet.

nainen tietää aikansa loppuvan,joten hän yrittää pyytää muutamaa kolikkoa,että saisi pullon.koska hän on tunnettu,hän saa rahansa,käy pikaiseen kaupassa ja yskien kiireestä kantapäähän hän katsoo kyynelsilmien läpi pulloa,jonka aikoo juoda,jahka paha kasvi antaisi hengittää..hän kakoo hetken henkeään,yskäisee verta pyyhkeeseen,vaikka paperi olisi ajanut saman viran.

silmät kyynelissä hän muistelee miestä aiemmin illalla,mukava ihminen,ainoa,joka ei käännyttänyt pois.nainen itkee,koska häneen koskee.koskee liikaa,jotta hän voisi enää parantua.
hän juo pullon tyhjäksi,polttaa tupakat loppuun,sulkee silmänsä ja näkee unta kukista,kesästä,hengittämisestä ilman kipuja.

ensimmäistä kertaa moneen vuoteen,hän nauraa unessaan.hän nauraa ja hän on kuin uusi,ainakin nuori hän on,eikä hänellä ole reikiä.hän on iloinenja hän näyttää sen,sillä hän tajuaa,on tajunnut jo kauan,että tämä on vain väliaikainen hetki,tunne,se,mitä hän on niin pitkään odottanut.unessa hän hyvästelee sen puiston miehen ja se mieskin hymyilee hänelle,hymyilee kasvoilla,joissa silmät tuikkivat,hampaat ovat kauniin valkoiset,miehellä on uusi puku päällä ja siinä neilikka.mies ojentaa neilikan naiselle ja he hymyilevät samaa hymyä,aika pysähtyy siihen hetkeen.

Yksikin pieni loukkaus saattaa saada olosi tuntumaan paskalta.

Loukkaa siis minua, miten vain tahansa, vaikkapa siitä, että kengännauhani ovat rumat. Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä merkintä muistiin, ja kun olet hyvällä tuulella mene vain katsomaan tätä merkintää ja se muistuttaa, kuinka paskaläpi oikeasti oletkaan!

hetken aikaa,me kuljemme samaa matkaa.tuulessa tukien,sateessa suojaten.ystävä kallis ei sua ikinä yksin kulkemaan jätä..

tommy hellsten on kirjailija,jonka sanoja en ollut uskoa todeksi!niin osuvaa kirjoitusta,ajatuksia,mielipiteitä siitä,mikä on tärkeää ja miten arvostaa itseään,arvottomuutta kokeneena lapsena,joka tekee mitä vain,saadakseen aikuisilta ja ylipäänsä muilta ihmisiltä arvostusta,tietämättä,että aikuisena hän tulee lukemaan,että hän on aina ollut arvokas,vaikka ei olisi tehnyt töitä sen eteen.
kirjaileva psykoanalyytikko kertoo kirjan muodossa,miten olla arvokas ja arvostaa itseään,ilman,että saadakseen arvostusta täytyisi osoittaa muille,että minäkin olen yhtä arvokas,kuin kuka tahansa muu,vaikka en olekkaan 6 ällän ylioppilas,vaikka en ollutkaan luokkani kaunein ja kiltein tyttö.
minä olen arvokas juuri sellaisena kuin olen ja minun on osattava arvostaa itsestäni löytyvää ihmistä,tunteitani,menneisyyttäni,arvostaa sitä,että ei ole vähemmän arvokas ollessaan myös heikko ja avuton.
olenko unohtanut sen,mitä on olla ihminen?inhimillinen ihminen

kysymysten löytäminen on arvokkaampaa,kuin vastausten löytäminen.

elämä on elämistä varten,ei ymmärtämistä varten.nämä sanat muunmuassa ovat uutta ja innostavaa itsetutkiskelun pohjaa.

aion löytää tällä matkalla kysymyksiä,sillä vastauksethan meillä jokaisella on,mutta oikeiden kysymysten löytäminen on avain meidän oman elämämme lukkoihin.

naiseksi kasvamnen on yleensä melkoisen hankalaa vaihetta kasvavalle nuorelle naiselle niin fyysisesti kuin henkisestikin.

pointtini on se,että pitkän laihan,poikamaisen kauden jälkeen olen alkanut saada naisellisia muotoja takaisin,kuin eläisin toista kertaa sitä vaihetta,kun ruumiini on muuttumassa naisellisemmaksi.tällä kerralla se vain tuntuu monin verroin pahemmalle henkisesti.on kuin osa minusta kapinoisi sitä vastaan,että olen alkanut saada kadotettuja kilojani takaisin,eikä pääni meinaa pysyä tässä kasvun vauhdissa mukana.

en muistanutkaan,että naiseksi kasvaminen oli näin vsaikeaa,vaikka vaikeaa se toki oli silloinkin,kun se nuorena alkoi,mutta nyt se on kuin haluamatta tapahtuva turpoaminen,kuin loinen minussa,jota en saa ppois itsestäni,muuta kuin palaamalla poikamaiseen ikilapsen ruumiiseeni takaisin.jostain syystä sekään ei ole enää minulle helppoa,eli voisin sanoa kamppailevani toisen puberteettisen kasvuiän kanssa.

kaikelle on aikansa,kaikelle on rajansa.jossain tulee raja vastaan,jossain loppuu vuorokaudesta tunnit.vain yhdelle asialle ei näytä olevan mitään edellämainituista ja se on ihmisten ilkeys!

se,joka tämän lukee ja tietää että hänelle tämän kirjoituksen olen laatinut,menkööt itseensä ja hankkikoon itselleen elämän,ei muiden,vaan ihan omansa,jos hän siihen kykenee,en tiedä,kun en häntä tunne,olen vain saanut huomata,ettei hänellä selvästikkään ole omaa elämää,tai sen laatu on sen verran heikko,että hän mieluummin yrittää parantaa egoaan muiden ihmisten elämän ruotimisella.

jos tunnistat itsesi tästä,niin kerro se toki minullekkin,niin tiedän minäkin sen.

muille sanon vain,että elämä on!

16.01.2009 16:07 <sx-canis_lupus> siten niin "ei näin", sillä sulla on ilmeisesti aisat aika vinksallaan. Sekopäisiä kuvia ja viel anorektinen. En hauku anorektiokkoja, mutta oikeesti. Hankkikaa nyt se elämä ja koittakaa psyykata ittenne hallintaan, ettekä riuduta itteenne hautaan

sano itsellesi juuri tänään.
juuri tänään olen peloton,ajatukseni ovat uusien ystävieni parissa,ihmisten,jotka jakavat kanssasi saman ongelman.
juuri tänään minulla on ohjelma,jota noudatan parhaan kykyni mukaan.
niin kauan kuin seuraan tätä tietä,minulla ei ole mitään pelättävää.

pelonsekaista ihastumista,odotuksen jännitystä..näkemisen ihanuutta ja kaiken päätteeksi ehkä uusi ihana ihmissuhde..ainakin hyvä ystävä..

sain eilen kaverini koiran hoidettavaksi yhdeksi päiväksi..mistään lamppuharjasta ei todellakaan ole kyse vaan isosta ja mustaruskeasta sekarotuisesta aikuisesta koirasta,jolla on aivan ihana luonne ja joka on piristänyt mieltäni huomattavasti,ottaen huomioon,että oloni ei ole ollut kovinkaan hyvä..

tämän koiran kun saisin itselleni,varsinkin sitten kun tilanteeni on parempi..pidän niin tämän koiran luonteesta ja siitä,miten hyvin koira vaistoaa erilaisia asioita,tunteita ja ajatuksia..

tänään joudun luopumaan ystävästäni,kun sen omistaja tulee hakemaan sen minulta,mutta vielä on monta tuntia ja yksi pitkä lenkki on jo tehty ja iltapäivällä tehdään toinen vielä pidempi lenkki,jonka aikana olisi tarkoitus leikkiä ja olla vain ulkona,ilman mitään aikatauluja...

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..