IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 14.11.2008 16:42

poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

se aika päivästäMaanantai 03.11.2008 11:58

mä: mitä sä syötät mulle rasvasta ruokaaaa!? tilasinko mä sulta big maccii!?!??!?!?!?
isä: ?
mä: leikitään vammasii
isä: ei
mä: leikitään venäläisii turistei
isä: leikitään neuvostoliiton jäseniä
mä: -.-''''''''''''''''''

mä: paapaaaaa tuleeko löysää paskaa!?!?!?!
isä: ei

mä: mikä toi on?
isä: muffinssi
mä: -.- ei vaan toi juttu siel sisäl?
isä: vaemaa kärpänen
isä ja mä: ahahahahahhahaha

isä: mä katon koko yön näit turvallisuusohjeita
mä: ahahahahahhahahah

mä: paapa kato mun huulet on taas ihan turvonnu
isä: nii joo sori mä potkasin sua yöllä
isä ja mä: aahahhahahhahhahahhahahahah

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 08:42

Ala-asteen opettaja kysyi oppilailtaan mikä ympyrä voidaan asettaa toisen
ympyrän sisään?

Tuomo (opettajan lempilapsi) viittasi ja sanoi, että laitetaan etusormet ja
peukalot yhteen ja asetetaan suun ympärille. Opettaja oli tyytyväinen
vastaukseen ja kysyi: mitkä kolme ympyrää voidaan asettaa yhden ympyrän sisään
ja jälleen Tuomo sai vastausvuoron: laajennetaan sormien tekemää ympyrää
siten, että myös nenä mahtuu sen sisään. Jälleen opettaja kehui Tuomoa ja
kysyi: No mitkä viisi ympyrää voidaan asettaa yhden ympyrän sisään.

Nyt myös Petri heräsi ja viittasi, mutta opettaja antoi kuitenkin
vastausvuoron Tuomolle: laajennetaan ympyrää niin, että myös silmät mahtuvat
sen sisään. Ja taas opettaja kehui Tuomoa, mutta kysyi sitten mitä Petri
olisi vastannut.

Petri kysyi mitkä yhdeksän reikää voidaan asettaa yhden reiän sisään. Nyt
luokan lisäksi myös opettaja jäi sanattomaksi. Petrin vastaus: otetaan
nokkahuilu ja työnnetään se Tuomon perseeseen.

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 11:04

pikku-eetu: mitä tehään
nora: ei me tiietä
pikku-eetu: mä keksin, leikitään hippaa!
nora: ei me oikee jaksettais..
pikku-eetu: hmh, no mitä tehään?
nora: ei me nyt oikee tiietä
pikku-eetu: no mä keksin, leikitään hämyhippaa

moi oon blondi...Tiistai 14.10.2008 23:31

...melkee

[Ei aihetta]Torstai 25.09.2008 19:47

KYSYMYS 1:

Jos tuntisit raskaana olevan naisen, jolla jo entuudestaan on 8 lasta, joista kolme on kuuroja, kaksi sokeita, yksi kehitysvammainen ja joista yhdellä on kuppa, suosittelisitko naiselle aborttia?

Lue seuraava kysymys ennen kuin katsot vastauksen tähän.

KYSYMYS 2:

On aika valita maailmalle uusi johtaja, ja vain sinun äänelläsi on merkitystä. Tässä ovat tiedot kolmesta ehdokkaasta.

Ehdokas A:
Seurustelee kierojen poliitikkojen kanssa ja pyytää apua
astrologilta. Hänellä on ollut kaksi rakastajatarta. Hän on
ketjupolttaja ja juo 8-10 martinia päivässä.

Ehdokas B:
Hänet on erotettu virastaan kaksi kertaa, hän nukkuu puoleen päivään asti, käytti oopiumia yliopistossa ja juo viskiä joka ilta. Oli nuoruudessaan etsitty sotarikoksista.

Ehdokas C:
Hän on palkittu sotasankari. Hän on kasvissyöjä, ei tupakoi, juo toisinaan oluen eikä ole koskaan pettänyt vaimoaan.

Kenet näistä ehdokkaista valitset?


Vastaukset:
Ehdokas A on Franklin D. Roosevelt.
Ehdokas B on Winston Churchill.
Ehdokas C on Adolf Hitler.

Ja muuten, mitä tulee ensimmäisen kysymyksen vastaukseesi: jos vastasit KYLLÄ, tapoit juuri Beethovenin. Se nainen oli Beethovenin äiti.

Mielenkiintoista, eikö vain? Laittaa miettimään, ennen kuin
arvostelee muita.

Älä koskaan pelkää uuden kokeilemista.
Muista:
Amatöörit.... rakensivat arkin.
Ammattilaiset....rakensivat Titanicin.

Ja lopuksi, voisitko kuvitella työskenteleväsi yrityksessä, jossa on vähän reilu 500 työntekijää, joista:

29 on ollut syytteessä puolison pahoinpitelystä
7 on pidätetty petoksesta
19 on ollut syytettynä katteettomien sekkien kirjoittamisesta
117 on suorasti tai epäsuorasti aiheuttanut vähintään 2 yrityksen konkurssin
3 on ollut vankilassa pahoinpitelystä
71 ei voi luottorikkeiden takia saada luottokorttia
14 on pidätetty huumerikoksista
8 on pidätetty myymälävarkaudesta
21 on tällä hetkellä haastettuina oikeuteen
84 on pidätetty rattijuopumuksesta viimeisen vuoden aikana

Arvaatko mistä organisaatiosta on kyse?

Vastaus:
Nämä ovat Yhdysvaltojen kongressin 435 jäsentä. Sama ryhmä joka säätää satoja lakeja joka vuosi pitääkseen muut kurissa....

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 19:57

pakene vuorille