mutta älkää olko huolissanne. kaipaan sitä vanhaa minua joka ei koskaan tutustu keneenkään.
tuo meni opiskelemaan jälleen eikä tapaamisia ole tiedossa pitkään aikaan ja olen aika helpottunut koska mieleni tekisi vain painaa pääni tyynyyn ja nukkua pois tämä ahdistus (tällä kertaa se vain ei taida olla niin helppoa). itkettää, haistan syksyn.
kaikki tuntuu vähän todemmalta kun olen taas alkanut kirjoittamaan. onko se sitten hyvä vai huono? ne hyvät asiat haluan todemmiksi, huonot haluan muuttaa tai unohtaa.
voisin vaikka syödä pääni tai jotain muuta yhtä mukavaa.
tunnen itteni typeräksi kun yritän saada ihmiset vakuuttuneiks siitä etten oo millään tapaa mielenkiintonen tai muutenkaan sellanen jonka kanssa vois olla mukava viettää aikaa, ja kuitenki just sellanen haluun olla ja haluun viettää ihmisten kanssa aikaa. mut jos aina annan itestäni ihan väärän kuvan tai yritän antaa ni eihän mikään koskaan mee sitte oikein. teen tästä kaikesta vaikeempaa ku mitä tää oikeesti edes on. haha, oma vika tyttö!
näinhän täällä käy. tai, mistä näistä tietää?
Sinun kuvasi kaikkialla mihin ikinä katsonkaan.
nähdä unia vaikkei edes nuku. mennä sekaisin ajassa ja paikassa jonkun helvetin takia.
odotas, menee hetki ennenku tajuun.
joka tapauksessa tänään parasta, huomenna ehkä jo kuollut.