Aamusta kävin tekaisee taidehistorian kokeen, enkä oikein vois sanoo jottako hyvin olis menny :/
Koulusta kotiin ja koirat ja kamppeet kyytiin, kaveri oli jo tekemässä jälkiä. Saavuin metsään, niin siellä olikin jo jäljet ja esineruutu valmiina :D
Tessalla jostain syystä meni alku ihan juoksenteluun, nenä ei ollut käytössä yhtään. Tosin johtunee siitäkin kun viimeksi sunnuntaina ollaan Tessan kanssa mitään tehty, joten saattoi olla pikkuisen virtaakin. Tavallaan tahattomasti tuli treenitauko, tosin ei ollu kyllä pahitteeksikaan. Sitten kun nenä aukesi, löytyi esineet hienosti.
Ria löysi melkein heti esineet, mutta tuossa luovuttamisessa on vielä ongelmia. Noudon se osaa, mutta "lelua" ei ole kiva antaa heti mammalle :D Mutta muuten meni oikein hienosti.
Sitten jälki, kaveri oli tehny ihan hyvän mittaisen jäljen, olisko ollu joku vajaa 400m ja jäljellä oli neljä keppiä. Kaksi löytyi, kolmannenkin Ria löysi, mutta en taaskaan kerinnyt mukaan, vaan Ria sitten jatkoi matkaa jäljellä merkattuaan kepin yksin.
Pari tuntia huilia, ja toisen kaverin kans Rialle purutreeniä. Menin kentälle ja otin eka pienen pätkän tottista. Sit purut. Ja mie taas vaan olin suu auki ja kattelin liinan päästä tuon pennun työskentelyä. Painosti maalimiestä ihan kunnolla hyvällä haukulla, ja nyt jopa asettui eteen istumaan ja haukkua paukutti. Maalimies valehyökkäsi Riaa kohti tarkoituksena testata säikähtääkö, niin Ria oli vaan käymässä päälle :D Että on tuo ipana tosiaan pikkuisen kehittynyt alkuajoista :)
Huomenna olis näyttely leppävirralla.. Jännittää :/