IRC-Galleria

JälkitreenitPerjantai 22.06.2007 02:54

Tänään tein Tessallekin pienen jäljen, ja ihan hyvin meni, ottaen huomioon että edellisestä jäljestä mahtaa olla aikaa ainakin kaksi vuotta. Tein vaan 50m suoran johon makkaraa, ja vauhdilla yllätys yllätys mentiin, mut päästiin päähän saakka :D Vähän uutta tuolle mammallekin :)

Rialle treenikaveri teki 300m pitkän jäljen, kolme kulmaa, 7 keppiä, ei juurikaan makkaraa, alussa vain. Vanheni 1,5h ja jana oli 10m.
Ria suoritti janan hyvin, vaikka olikin tähän asti tehdyistä pisin. Jäljelle lähti hieman hutiloiden ja selvisikin syy, toisella oli kaamee kakka hätä :D Siinä alku hutilointien jälkeen ja kakkimisien, jatkettiin jälkeä, mikä menikin mallikkaasti loppuun. 5 keppiä Ria nosti suuhun. Yksi jäi sinne kakkimisien piikkiin pois ja yhden kiersi puun väärältä puolen.. Mutta erittäin hyvin kaikkiaan meni.

Esine etsinnässä otin Tessalle kolme esinettä. Kaikki valmiina, ja nyt joutui mamma hommiin oikeasti, olikin sen verran vaikeet paikat, mut löytyihän ne sit viimein.
Rialle näytettiin yksi ihan takarajalla. Kaksi esinettä nostatin, ja hienosti meni, ja tällä kertaa toi peräti suoraan mulle ilman niitä peristeisiä ralleja :D


Mie oon löytäny Tessalle jo neljä uros vaihtoehtoa.. Ja ne on vasta suomesta.. Pitäis laajentaa tuota etsintää tuonne rajojen ulkopuolelle, vaan hittolainen tuo netti on aikasta laaja paikka, tullut taas huomattua :D

ONNEA RAKAS TESSUKKA TÄNÄÄN 5V !!Keskiviikko 20.06.2007 18:05

Tessalla onkin tänään synttärit :)
Lähettiin aamupäivästä kaverin kans koiria juoksuttamaan tuonne rantaan missä aiemminkin ollaan käyty. Koirat sai juoksennella vapaana, ja Tessan kans käytiin uimassa. Paisteltiin makkaraa ja juotiin kaffea. Muutama tuntihan tuolla mukavasti vierähti. Tulomatkalla käytiin vielä syömässä muurinpohja letut tuossa levikkeellä, nam :)

Kotiin kun tultiin niin tekaisin Tessukalle oman synttäri kakun, ja ai että oli namia :)

Kuvia otettiin koirista jonkin verran, ja sankarista varsinkin, niitä tulee sitten jossain vaiheessa tännekin varmaan.

Tottis treenitTiistai 19.06.2007 21:57

Meni ihan kivasti :)

Tessalle kokeen omaisen kaavion otin, kun saatiin ampumisiakin kentällä. Tosin eteenmenon otin erikseen kun se edelleen vähän tökkii.. heti kun pallo on kaukana, niin maahan meni käsky kaikuu kuuroille korville.

Rian otin bh-koekaavion, ja kaik meni hyvin. Eteen menoa treenasin Riallakin ja kokeilin jo maahanmenon kanssa, ja ensikertalaiselle ihan hyvin meni sekin.


Ihanaa, huomenna oli vihdoin ja viimein ansaittu vapaapäivä sitten aikoihin taas.

Eiliset hakutreenitTiistai 19.06.2007 18:52

Nyt on aika kökkö mieli. Päätin että ei tarvia mennä Tessan kans hakukisoihin tänä vuonna.. korkeintaan ihan loppuvuodesta... Jo muutamalla kerralla on treeni menny huonosti, ja eilen meni sit kaikkein huonoiten, ja nyt mie tiedän sit mistä se johtuu, missä vika...

Harmittaa tosi paljon, mut ei voi mitään... Treenaamassa silti kovasti käydään ja yritetään parhaamme.

Mut hyvät on suunnitelmat silti seuraavalle kerralle jo valmiina.


Kohta tottistelemaan :)

Heinäveden näyttelySunnuntai 17.06.2007 18:54

Olin sitten ihan pikkuisen liian ajoissa paikalla.. Kymmenen aikaan jo törötin kehän laidalla, ja kehä oli vielä pahasti myöhässä, oliskohan 13 aikoihin alkanut. Siinä kerkisi nuutua kuumassa auringossa sekä koira että omistaja :D

Tuomarilla oli tosi tiukka linja, vain yksi koira sai ERIn. Myö Rian kanssa saatiin EH1, mistä olen erittäin tyytyväinen, sillä tämä täti jakoi myös H:ta ja T:tä kehässä.

Ria reppana on aivan väsynyt, tosi rankka viikonloppu takana, mutta on se niin mainoa kun mamamn mieliksi jaksaa aina tsempata uusiin haasteisiin :)

NäyttelyynSunnuntai 17.06.2007 11:44

Ihanaa kun kehä alkaa vasta myöhemmin, sai nukkua rankan treenipäivän jälkeen hyvin :) Kohta rupeen valumaan tuonne heinävedelle päin. 9 dobberia ilmoitettu, kattoo nyt miten siellä menee.

Purutreenit jatkuuLauantai 16.06.2007 20:57

Taas aamulla suuntasin tuonne kennel Taikaviitan treeniviikonloppuun :) Otettiin purutreenejä kolme kierrosta, ja lapsonen on aivan väsy :D

Ekalla kierroksella maalimies otti tyynyn. Perus haukuttamista, purua ja hallintaa. Tuota hallintaa ei olla otettu koskaan aiemmin, eli kesken haukun koira sivulle, ja siinä pysyttävä ennen käskyä. Voitettuaan Ria vei tyynyn suoraan maalimiehelle. Irroituksissa ja saalisrauhassa mulla vielä paljon opittavaa, ja paljon opinkin. Oma vietti kun pitäisi pitää matalalla, ja antaa sen koiran toimia, kun irrotusvaiheessa jos Ria yritti napata tyynyn heti uudestaan, niin komensin sitä ihan kovin, mut ei siitä ollut oikein hyötyä, ja siitä sainkin palautetta ja oikein hyvää ohjeistusta eteenpäin.
Toisella kierroksella otettiin hiha, ja hemmetti miten hyvin kävi hihaan kiinni, ja piti kiinni :) Irrotuksissa edelleen ongelma, ja sain vielä lisää ohjeistusta mitä tarkalleen liike liikkeeltä tehdä, vaikka jo olevinaan olin rauhallinen, mutta nyt pitää olla ihan yli-rauhallinen, kun Ria kuitenkin käy kovilla kierroksilla, eikä sitä miun häseltämisellä tarvii enää nostattaa :)
Kolmas kierros otettiin taas tyynyllä, jotta rauha tilanteita pääsee helpommin harjoittelemaan. Ja kun rauhavaihe tuli, menin tietty alle, ja sit koira maahan. Siinä oltiin pitkä tovi ihan kaikessa rauhassa, ja tyyny pysyi leuoissa. Sit irti käskyn jälkeen tiputti mutta yritti hamuta heti uudelleen, joten maalimiehen ohjeistuksesta räppäsin ja kielto, ja koira rauhoittui kuin seinään :D Otettiin sitten vaativampi hallinta harjoitus, ensin haukutusta maalimiehellä, ja siitä seuraamista maalimiehen ympärillä. Joitain kertoja yritti karata maalimiehelle, mutta oon erittäin yllättynyt miten hyvin kuitenkin toimi!

Oli erittäin antoisa treenipäivä tänäänkin, ja paljon jäi hyvin vinkkejä ja oppeja päähän, mitä aletaan nyt omissa treeneissäkin soveltamaan :)

Kuvia tulee jossain vaiheessa sähköpostiini, niin näen vähän itsekin toisesta näkökulmasta Rian työskentelyä.

PurutreenitLauantai 16.06.2007 02:43

Tänään menin mukaan kennel Taikaviitan järjestämään treeniviikonloppuun :) Rian kanssa otettiin pelkkiä puruja. Ei keritty kuin yksi kierros ottamaan, kun tuli jo myöhä ja immeiset lähti saunomaan, mut huomenna sitten lisää.
Maalimiehenä toimi Aki Kallatsa, ja ihan hyvä maalimies olikin, osasi hyvin tehdä koirakohtaisen treenin. Ria lähti hyvin mukaan saalistamaan, ja purikin hyvin, mutta voitettuaan ei halunnutkaan viedä maalimiehelle patukkaa takaisin, ja tämä kuulema osoittaa jonkin asteista pidättyneisyyttä, mutta kuulema pieni pidättäytyvyys taas parantaa monesti itse purua. Tiedä häntä, mutta tällaista palautetta tuli :) Kehui Rian purua, hyvä ja pitävä ote, taistelee. Saalisrauhasta pitäisi tehdä vieläkin rauhallisempi, eli siis mie säädän jotain omaani siellä välissä :D Otettiin pientä hallinta treeniäkin, hyvin pientä, niin että Rian piti istua miun vieressä heti irrotuksen jälkeen.
Jostain syystä maalimies halusi ottaa patukalla tämän treenin, vaikka kerroin että tyynyyn jo käy ihan hyvin. Mutta huomenna sitten viedään treeniä vähän eteenpäin :)

Oikein mukava ilta oli, ja kiva oli nähdä uusiakin naamoja ja koiria :)

JälkitreenitPerjantai 15.06.2007 00:47

Tänään oli taas josepan jälki treenit. Treenikaveri teki Rialle 300m pitkän jäljen, kolme kulmaa, makkaraa vain jokunen, ja useampi täysin makkaraton pätkä. Jana oli noin viisi metriä. Meillä on nyt ollu 2-3 viikkoa taukoa jälkeilystä, ja sen kyllä huomaa, Ria ei oo ikinä tehny jälkee näin hyvin!!! Jälki vanheni noin 1,5h. Lähetin janalle, ja ekaa kertaa Ria työskenteli kunnolla janalla ja etsi jäljen ja lähti vieläpä oikeeseen suuntaan. Jäljellä oli kuusi keppiä, ja mikä mainiointa, Ria otti joka ikisen kepin suuhun ja antoi mulle :) Eli nyt oon tosi ylpeä Pimpilasta, 300m, 6 keppiä, 3 kulmaa :D

Välissä kaffeteltiin ja sit esineruutua. Yksi esine näytettiin vietävän. Metsässä useampi valmiina. Kolme esinettä nostatin, ja hienosti meni :) Tosin Ria kun löysi esineen, niin ensin piti aina käydä koko alueen kattava kunniakierros, ja sitten vasta tultiin mamman luo :D

Tosi antoisa treeni oli, ihan paras :D

TottistreenitTorstai 14.06.2007 01:05

Käytiin tottistelemassa taas vaihteeksi. Tessa oli alussa vähän huuhaa, kun oltiinkin uudessa paikassa reenimässä, mutta patukkaa kun vähän vilautin niin sit alko homma luistamaan. Seuraamisia, liikkeestä istumista ja maahanmenoa, luoksetuloa, noutoa ja vähän eteenmenoakin. Ihan ok. Mikään ei ollut ihan perfektoa, mutta ei myöskään mitään kummempia korjaamisia, vähän semmonen tasapaksu reeni.

Rialle seuraamisia, liikkeestä mahaanmenoa, istumista ja seisomista, luoksetuloa, noutoa, hyppyä.. Ihan kivasti meni Riallakin, vaikka kerran lähti hypyssä painelemaan, kun Narsoni treenasi siinä lähellä, niin olis pitäny päästä moikkaamaan, mutta äkkiä tuli sit takasin.

Treenien jälkeen käytiin kaverin kanssa kaffella, ja sit menin tuohon äitin luo käymään, ja herranjestas mikä sääilmiö taas iski. Hirvee tuulen myräkkä, ukkosta ja satoi ihan taivaantäydeltä vettä ja RAKEITA!!! Ja mie nauroin kippurassa kun äiti juosta pinkoi pihalla kesäkukkia pelastamassa rakeilta, en suinkaan voinut mennä auttamaan, kun pissat meinas tulla housuun ku niin kovin piti nauraa :D Oon miekin aika kamala, mut ei mahda mitään :)