IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 00:55

Viime yönä tai siis tänä aamuna oon menny nukkuun viideltä, ja lähtenyt töistä kolmelta yöllä, kun työaika päättyi klo. 23. Oltiin sitten työkavereiden kanssa siihen kolmeen asti tyhjentämässä sitä tilaa ja siirtämässä tavaroita. Silloin oli niin väsy, et oli aika hauskaa, nauroi vaan, mutta tänään olin vapaapäiväni siellä. Nyt alkaa oleen jo aika vittuuntunut olo, enkä halua kuulla koko työkavereista hetkeen mitään, kaikella kunnioituksella... Tänään oli ehkä vielä väsyneempi olo mutta nyt ei enää ollu hauskaa, vaan meinasin jo irtisanoa itseni... Yks työkaveri sanoi, kun lopetettiin puhelua tuossa hetki sitten, että ei soitella ja nähdään joskus... Jos halutaan pysyä väleissä, on ehkä hetki hyvä olla ihan hissukseen kaikkien kanssa. Ollaan kaikki hengattu töissä nyt viikon aikana aivan liikaa, ihan joka päivä ja vapaapäivät ja joka illat... Kaikki on tehny aivan tajuttomasti hommia ja kaikki muut vielä opiskelee samalla ja kun on joka päivä töitä niin alkaa oleen aika väsynyttä porukkaa... Huoh. Onpahan nyt ainakin uusi hieno lattia jos ei muuta.

Nyt nukkumaan, on pää jo aika hajalla, ei voi muuta sanoa.

[Ei aihetta]Torstai 18.01.2007 00:56

Hyvä päivä. Erilainen. Katkaisi työputkea kivasti :) Huomenna taas arki palaa ja töihin... Oon tänään saanut aika paljon aikaiseksi. Kävin kirjastossa kopioimassa todistuksiani ja naureskelin, kun siinä kopiokoneen päällä luki, että "muistithan ottaa alkuperäisen version mukaasi" tai jotain vastaavaa... No, ei siinä mitään, jätin sitten niinkin "vähän" tärkeän todistuksen sinne kun kasvatustieteen pedagogisista perusopinnoista... :) Näin meillä. Blondi. Sillä saan kaiken selitettyä. Nyt nukkumaan.

Nalle Puhin Pieni kirja Viisaudesta.Keskiviikko 17.01.2007 00:25

"Puh", sanoi Kani lempeästi, "sinä olet älytön."

"Tiedän sen", sanoi Puh nöyrästi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.01.2007 16:41

Minkäköhän ihmeen takia on viimeks ollut vaan argh? Ei voi muistaa... Ilmeisesti yöllä on ollut huono fiilis, niin voisi päätellä.

Lunta sataa. Vielä on mahdollisuus päästä lautailemaan tämän "talven" aikana. Kaks kertaa pitäis mäkeen päästä.

Täytyypä tästä taas vähän ajan päästä töihin lähteä, tuplapalkalla tänään niin se menee vaikka päällään seisten. 12 päivän työputkea tässä elelen, sit on ens viikonloppu vapaa ja sit vielä seitsemän päivän putki. Sosiaalinen elämä ehkä on aika heikkoa tällä hetkellä mutta ei auta valittaa. Mä oon sosiaalisempi sitten ens kuussa :)

[Ei aihetta]Lauantai 13.01.2007 03:19

Argh...

[Ei aihetta]Perjantai 12.01.2007 01:14

Ja muuten, eilen kuulin päivällä sen Somebody told me-biisin... :D En kuule sitä vain öisin, niinkuin olen tänne kirjoittanut...

[Ei aihetta]Perjantai 12.01.2007 00:50

Edelleen olen kunnossa. Pikkuhiljaa menen elämässä eteenpäin ja irrotan vanhasta.

Teen tuhat-palaista (kirjoitetaanko se noin?) palapeliä ja päätin, et sit kun se on valmis, mun elämäkin on taas kasassa. Siihen ihan hetki vielä menee mutta koko ajan parempaan suuntaan ollaan menossa. Sitten ei ole enää elämässä irrallisia palasia vaan kaikki on yhtenä kappaleena.

[Ei aihetta]Torstai 04.01.2007 01:58

Olen kunnossa, vaikka ei ole mua näkynyt täällä. Tulen myöhemmin ajan kanssa taas, haluan vielä hetken leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa... Miettiä asioita rauhassa.

[Ei aihetta]Lauantai 30.12.2006 01:29

Tää lähtee hetkeksi muille maille, pieneksi hetkeksi pois täältä. Tulee takas maanantaina. On tavoittamattomissa pienen hetken.

Yöllä.Torstai 28.12.2006 03:18

Elämässä on keskusteluja, joita ei koskaan uskoisi käyvänsä. Tänään kävin yhden sellaisen. Aika antoisaa.