IRC-Galleria

mietin tässä sekavassa hetkessä ihmisen sietokyvyn rajoja.kuinka paljon pitää tapahtua ja millä aikavälillä ennenkuin kuppi tulee täyteen ja kaatuu lopulta..aika paljon kai ja sillä aikavälillä ei taida olla merkitystä, varsinkaan jos ihminen on jo valmiiksi sisältä hyvin rikki.oli virhe luulla että minä koskaan saisin itseäni kuntoon ja korjattua kokonaan,niin paljon pahaa maailmaani mahtuu jo, mutta syyt yrittää korjata edes sen pienen vähän verran eivät onneksi ole täysin ehtyneet.mun ystävistä koottu perheeni ja kotini on yhä jäljellä, vaikka jätin sen toviksi taakseni kootakseni suojamuurini paremmalle mallille.tai ainakin niin on tarkoitukseni.

yksinäisyys on jännä asia.kaikki seura maailmasta ei sitä kykene poistamaan.itse ainakin koen tarvitsevani sen yhden spesiaalin ihmisen jonka pelkkä läsnäolo hiljaisuudessa saa jo oloa korjaantumaan.yksin ollessani en välttämättä tunne itseäni yksinäiseksi.suuressa joukossa joskus kylläkin vaikka kaikki paikalla olijat olisivat nimeltä tuttuja.joskus joutuu katsomaan sellaisia ihmisiä silmiin jotka yrittävät ymmärtää, muttei heillä ole mitään hajua koko ongelmasta ja vaikka sitä puhumalla koittaisi kuinka selittää se ei siitä muutu viikkojenkaan jaarittelun jälkeen.ammattilaiset asiana erikseen,he näkevät ongelman mutta ymmärryksestä ja kyvystä helpottaa sitä en mene aina niin takuuseen..

voihan sitä niinkin sanoa että olen onnekas omatessani paljon ystäviä.itse en aina nää sitä niin.kaikki ovat tärkeitä,muutama ylitse muiden.vain se muutama lopulta merkitsee kun olo on kurjimmillaan.ikävä huomata sillä hetkellä olevansa jälleen täysin yksin.niinkin on aina joskus käynyt.täytyy vaan yrittää ymmärtää etteivät kaikki ajattele ystävyyttä kuten minä itse.itselleni se menee kaiken muun edelle.asia joka on kaikista tärkein,jonka eteen pyrin tekemään kaiken minkä vain voin.jonka suojelemiseen käytän valtavasti aikaa ja energiaa.se on se ainoa asia johon voi tukea kun ei vaan enää jaksa ja silti toisinaan ei ole ketään kelle soittaa ja kertoa kuinka kamalaa tää kaikki on ja miten se tekee kovin kipeää.aina ei ole syliä johon paeta kaikkea,ei olkapäätä jolle itkeä.

onnekseni itsestäni löytyy jotain sellaista joka tekee muihin vaikutuksen.niin suuren että mua ja mun uuvuttavaa kamppailuani oman elämäni eteen jakseetaan tukea ja kestää.eräänä päivänä ehkä joku kertoo mikä se piirre on.siihen asti se olkoon salainen voimavara jonka ansiosta moni näkee minussakin jotain sellaista jonka puolesta kannattaa taistella.jotain jonka puolesta mun kannattaa elää.en ole kovinkaan hieno ihminen jos mut laitetaan äiti teresojen kanssa riviin mutta teen ainakin kaikkeni omalla tavallani.aina ei voi voittaa mutta tarvitseeko edes?ja jos multa kysytään niin väitän lopulta voittavani joka kerta,jos ei muuta niin tärkeän opetuksen elämästä josta voi olla joskus hyötyä.ei rankka,luja luonne voi olla maailman huonoin asia..joskin omani kanssa elettyäni en jaksa enää ymmärtää miksi kukaan viitsisi sitä tavoitellakkaan.minunkaltaiseni tekevät kilttien luonteiden elämästä helvetin,mutta loppupeleissä ne kiltit ihmiset saavat kaiken ymmärryksen,tuen ja säälipisteet.enkä silti aio sulkea suutani jos haluan jotain sitä kautta maailmalle julkaista.mä en vaan syntynyt kynnysmatoksi olemaan hiljaa susien joukossa.