IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.05.2009 21:23

varmaa katoo dösä tsetti

Am I crazy or falling in loveSunnuntai 17.05.2009 15:00

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 15:56

i scream
you scream
we all scream
for ice cream

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 14:48

TEE SINÄKIN!
Hei, mia
Olen kiusannut sinua ja pappia, tiedäthän sen? Toivon, että muistat lähteä ajoissa bussipysäkille, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja vaarallinen.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä teollisuusalueelle ja näyttäisin sinulle sukulaiseni. Toivon,
ettet silloin nauraisit minulle, sillä tämä on todella tunteellinen asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun leikit eilen batmania.
Ai niin, muistin juuri, että olemme sisaruksia, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla äidilleni.
Rakkaudella
Samuli
PS. Hyppää kaivoon.

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
9-10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 12:01

lähden kesällä inter-rail:aa onko halukkaita mukaa? hinta: 1kk 399€

no nii nyt pahin on ohiKeskiviikko 29.04.2009 11:46

loppu on vaa läpimenoo ja en jaksa ees enää välittää haluun vaa et se loppuu

näin steisilläTorstai 23.04.2009 18:57

sry kaikilleMaanantai 13.04.2009 02:46

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 14:03

Muistatko, missä suutelit ensikertaa?
- no hämärästi

Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- joo

Onko sinua koskaan leikattu?
- on

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- harvoin

Oletko soittanut pilapuheluja?
- nappulan tosi usein

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en mut haluisin

Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- joo!

Laulatko suihkussa?
- no totaa...

Uskotko ihmeisiin?
- riippuu mut joo

Tykkäätkö juhlista?
- no daa

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- en

Kutiatko helposti?
- aika helposti

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- en kai

Koska ärsyynnyit viimeksi?
- eilen

Koska viimeksi löit jotakuta?
- on siit jo kauan

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- joo

Missä maissa haluaisit käydä?
- kaikissa

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- äiskä

Onko Titanic hyvä?
- on

Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- no riippuu

Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- montaki kertaa. kerran menin väärään junaan ja jouduin keravalle :D

Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla?
- joka päivä julkisil ja joskus taksil ku on fygyy

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- katson

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- en kyl muista

Mikä oli parasta kesässä -08?
- pikkukoski

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en ikinä!

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- joo

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- emt

Voisitko osallistua idolsiin?
- voisin

Pidätkö hiuksistasi?
- en

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- en

8 Viimeisintä:

Viimeisin tupakki: joku tunti sit
Viimeisin alkoholijuoma: 2 pv. sit
Viimeisin autoajelu: viime kesäl
Viimeisin nähty elokuva: walle
Viimeisin soitettu cd: ei mitää hajuu
Viimeisin itku: en kerro
Viimeisin huuto: eilen


Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? en
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? joo
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? en kerro
Oletko koskaan uinut alastomana? joo
Oletko koskaan ollut TV:ssä? joo
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? joo
3 Valintaa:

1. Musta vai valkoinen: musta
2. Kuuma vai kylmä: kuuma
3. Suklaa vai vanilja: suklaa

Oletko ikinä?

2. Oletko ikinä luntannut? - joo
3. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - joo
4....pussannut suulle poikaa? - en
5....ollut kännissä? - joo
6....polttanut tupakkaa? - joo
7....lintsannut? - joo
8....valehdellut pahasti? - joo
9....karannut kotoa? - joo
10...ollut nälkälakossa? - en
11...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - joo
12...mennyt ala-ikäisenä baariin? - joo
13...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - joo
14...lyönyt ketään turpaan? - joo
15...varastanut? - joo
16...tehnyt ilkivaltaa? - joo
17...oksentanut tahallisesti? - joo
18...ollut masentunut? - joo
19...vihannut ketään? - joo