IRC-Galleria

"Hyvää yötä, pikkuveli", se sanoi. Niinpä, pikkuveli. Mua vitutti olla sen veli. Miksen mä voinut saada veljekseni ketä tahansa muuta, tai olla ainoa lapsi?
"Nähdään aamulla", se jatkoi.
"Aamulla", mä toistin. Mua alkoi taas pelottaa. Aamulla. Mitä jos ei nähtäisikään? Se ehkä näkisi mut, mutta mä en näkisi sitä. Mä en näkisi sitä enää koskaan, en sitä, en ketään, en mitään. Vain loputonta pimeyttä.
Gerard poistui huoneesta ja sulki oven perässään. Mä hautasin kasvoni tyynyyn ja purskahdin itkuun sitä vasten. Painoin sen kasvojani vasten lujaa, tukahdutin ääneni. Kyyneleet eivät tuntuneet loppuvat koskaan.

Happi tuntui loppuvan, mun keuhkojani alkoi painaa. Yritin haukkoa henkeä, mutta enhän mä pystynyt kun naamani oli tyynyssä. Enkä tietenkään tajunnut ottaa sitä siitä pois. Silmissäni alkoi sumeta enkä saanut henkeä. Mä yritin nousta seisomaan, mutta kaaduin lattialle ja löin pääni. Painoin yhä tyynyä vasten kasvojani, en tajunnut siirtää sitä siitä pois. Gerard ilmeisesti kuuli kolahduksen, koska kohta mä kuulin oven avautuvan ja kauhistuneen henkäisyn.

"Mikey, mitä sä teet?!" Gerard huusi. Mä yritin yhä epätoivoisesti saada henkeä, siinä onnistumatta. Gerard ryntäsi luokseni ja veti tyynyn pois kasvoiltani. Mä en edelleenkään saanut henkeä. Olin kuin kala kuivalla maalla, auoin suutani ja yritin saada happea keuhkoihini.
"Mikey, rauhoitu!" Gerard huusi, mutta en mä pystynyt rauhoittumaan. Mä tunsin tukehtuvani, eikä Gerardin huudot auttaneet mua yhtään. Koko huone pyöri mun ympärilläni, kun mä haukoin henkeäni epätoivoisena.

Kohta kaikki pimeni, taas vaihteeksi.