Nutan asukas ilta oli tänään, ja se meni hyvin vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Toisaalta paljon asioita selvisi mutta myös paljon jäi harmaan peittoon. Vastuuta sysättiin vaan muille mutta onneksi annettiin mahdollisuus vaikuttaa, jos tämmöinen työryhmä perustetaan alueen asukkaista , nuorista sekä yhteistyö kumppaneista se on hyvä asia, itse toivoisin pääseväni siihen mukaan mutta pää-asia on että siellä on porukkaa joka haluaa vaikuttaa oikealla tavalla. Itse sain hyvän mielen siitä että pääsin puhumaan nuorten näkökulmasta, sekä siitä että yksi vanhemmista tuli puhumaan ja kiittämään jälkeen päin sekä erityisesti Mll puheen johtajan kiitos ja kättely. Mutta kaikki on vasta alussa. Tämmöiset asiat saa minut unohtamaan omat ongelmat ja voimaan paremmin.