Se tapahtui JÄLLEEN. Se väistämätön, itseään toistava, aina vain oudommin ilmenevä syvimpään perseeseen kirottu arpaonni!
Toissapäivänä minulle tuli puhelu:
NAINEN LUURIN TOISESSA PÄÄSSÄ: Täällä Sirpa Nastolan Robin Hoodista!
MINÄ: No moi (voi vittu mitäköhä oon menny taas tekemää)
NAINEN: Sä oot....
MINÄ: (en kai oo hakenu tonne töihin? tappakaa mut)
NAINEN: ...osallistunu...
MINÄ: (VOI JUMALAUTA)
NAINEN: ...tälläsee arvontaan ja voittanu tälläse serlan oravatuolin!
MINÄ: (VOI VITTU) No sehä on kiva! En ookkaa pitkää aikaa taas voittanu mitää.
NAINEN: Joo mä vien tän toho infopisteesee nii voit hakee sen siitä. Muista vaa henkkarit mukaa.
MINÄ: Minäpä tulen noutamaan sen. Voikun kiva. Joo kiitti, moi.
Eilen sitten sain aikaiseksi lähteä käymään siellä Nastolan ostarilla.
Mun mielessä pyöri kaksi skenaariota.
1: Keskiverto baden-baden-tuoli, jossa on oravan kuva
2: Oravan muotoinen jätti-pehmolelu-tuoli, jossa on mahdoton istua
ETTE ARVAA KUMPI NÄISTÄ AJATUKSISTA SITTEN TOTEUTUI!