IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Mahtava päivä! osa 1Keskiviikko 16.09.2009 01:58

Tästä alkaa päiväkirjamerkintäsarja "Mahtava päivä!". Alotan ykkösellä ja numerot etenevät kronologisen järjestyksen mukaisesti. Ykkönen siis on kakkosen jälkeen, koska tapahtui ennen kakkosta. Osa 1 mahtui facebookin profiilitekstiin, mutta kakkonen ei joten kirjoitin sen tänne. Innostuin siitä sitten, joten laitan tänne ykkösenkin.

Lauantai
Aamulla herään 9:30 herätyskelloon (treenit kymmeneltä) ja totean että mahtava ilma ulkona, haluaisi tehdä jotakin. Treeneissä sitten kävin ja viimeistään niiden jälkeen teki mieli uimaan. Kotiin päästyäni äiti ehdotti, että mitäs jos mentäisiin nuuksioon. Kävin suihkussa ja totesin ajatuksen hyväksi. Kenties tapaisin Eetun ja Nissen (edellisenä iltana lähteneet sinne)?

Matkaan lähdettiin ja puolisattumalta päädyttiin oikeaan suuntaan ja kyselin loput ohjeet mobiiliteknologian avulla. Parkkeerattiin auto ja lähdettiin matkaamaan kaverien leirin suuntaan. Olin hieman äitiä ja katskua nopeampi ja kun paikalle pääsin, oli siellä uusia nuuksio-tuttavuuksia.

Paikalle olivat uudet kaverit pystyttäneet pressutelttasaunan ja juuri lämmittelivät kiukaankiviä nuotiolla. Pääsin liittymään seuraan ja kokemaan pressusaunan ihanuuden keskellä Nuuksion raikasta luontoa. Päädyinpä lopulta myös sinne raikkaseen veteen (suomalaisilla ei ole kylmä, se on raikasta)!

Uinnin jälkeen täytyi laittaa bokserit kuivumaan, joten improvisoin laudasta, kameran 3-jalasta, parista kepistä ja rautalangasta mahtavan KKT:n (kalsarinkuivatustelineen, kuva ohessa) nuotion yläpuolelle! :D
Hetken aikaa sitten (toisten) liekkien ääressä syötiin ja vietettiin aikaa.

Nuuksiosta lopulta lähdettiin takaisin kotio päin, vaan itsepä jäi espoon keskusessa Syystäräykseen! Täytyy sanoa, että yksi parhaista täräyksistä, joihin olen osaa ottanut ja siihen vaikutti mm "Kaaospeli". ;) Illan lopuksi sain vielä (pummattua Kalmarilta Cyli-kyydin kappelille ja) toimia kanttorina messun Sunan kappelilla, mahtava kokemus ja antoi hieman uutta näkökulmaa.

Messun jälkeen vielä otin CYLillä kaverit kiinni Kirkonkympin kohdalla ja siitä jatkui taivallus kohti tuntematonta. Bemböle-skolan kohdalla Elmeri tuli pyörällä vastaan ja lopulta päätimme yrittää Tuurelle saunomaan, eihän perinteistä täräyssaunaa sopinut ohittaa liian helpolla. Emppu nappas pyörällä herkkuja bensikseltä ja muut jo käveltiin Tuurelle. Mukava saunailta vietettiin ja lopuksi vielä yöksi kotiin 270N:llä.

Tähän päättyni (y3.pers.pot.impf). Mahtava päivä! osa 1.

Mahtava päivä! osa 2Keskiviikko 16.09.2009 01:26

Osa 2, koska oli aikasemmin tossa just toinen. Enpä tänne kirjottanu, mutta facebookiin kylläkin mainitsin.

Tänään oli mahtava päivä. Heti aamulla herätessä katoin ulos, että "hieno ilma". Ennen koulua päivittelin iPodin vielä musiikkeja myöten.
Kymmeneksi sitten Kaitaan lukioon (Keran aseman vieressä) filosofia03-tunnille. Opettaja ilmoitti, jotta nyt on pistari :D Shokki oli suuri, vaan itselleni tyypillisesti tuntui, etten tiedä mistään mitään, istuin 15-30min tekemättä mitään ja sitten kynä sauhusi vimmatusti lopputunnin ja pari sivua ihan mukavaa juttua tuli. Tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen.

Kunkkuun päästyäni oli vuorossa uskonnon tunti ja mitäs muutakaan kuin toinen pistari! :D
Taas tuli tunne, jotten mitään osaa, ja enpä täydellisesti osannutkaan, mutta taas tyytyväinen ja toinen tehtävistä meni jopa erityisen hyvin. Yli maksimin ei pisteitä vaan voinut saada.
Aluksi tunne oli, etten mitään tästäkään osaa, mutta silti mahtava fiilis vaan jotenkin päällä! Seuraava aatos oli, että jipii, pian pääsee syömään ja sitäkään ei pilannut se, että tiesin kunkun ruuan tason olevan hieman alhaalla. Ihmettelin, että miksikäs mulla nyt on tässä hyvä mieli, vaikka syyt kyllä on jo muuhunki ja meinasin revetä sille, että olin niin iloinen :D Mitäköhän sieniä vahingossa syönyt...

Ruokaa sitten ajan koittaessa söin ja istuinkin pöydässä koko ruokatunnin kavereiden kanssa.

Lopuksi sen verran kiinnostavahko biologia02-tunti kuin vaan nyt on realistisesti mahdollista, perinnöllisyyttä ja periytymisgeenejä. Tunnin jälkeen 270 tuli sopivasti myöhässä, sillä pääsin himaan etuajassa. Datasin ja söin hetken, kunnes Leon kanssa lähdettiin kerhoa vetämään (p.O) ja sehän meni yllättävän mahtavasti, vaikka edellisellä kerralla ei niin paljoa edistyttykään. Eri kerholaiset ja soiteltiin (kitaraa) oikein mukavasti.

Kerhon jälkeen isko, joka meni vakiosti.

Iskon jälkeen vielä aftergamet, joihin pari kaveria lisää saapuikin (muista iskoista?) ja oikein mukavat juttutuokiot tuli illalla vietettyä. Nyt tässä selittämässä mahtavasta päivästä.
Nyt eve jotai viestittelee ja täytyy sanoa, että olisin halunnu tänää tavata ja tehä jotaki kivaa, mut eipä ollu aikaa missään välis! Ja olis kiva saada tähän lisätyks kuva maisemasta ja tän aamun auringosta, mutta eipä ole sellasta, joten pärjätään tekstillä.

Hyödyllinen päiväLauantai 29.08.2009 00:44

Tänään oli ehkä kuukauden hyödyllisin päivä! : D
Siivosin huoneen, merkittäköön se historiankirjoihin jne.
Ja tein sen aika täydellisesti, olis voinu tehdä huonomminki. Nyt on hieno tunne ja tulee ehkä läksytki tehtyä ja kivaa on! ^^.

ElohovinTiistai 04.08.2009 14:25

Ripari:
Elohovi P

Aika:
27.07.09-03.08.09

Saanut aikaan:
"Penseä Usva",
"Salisboxin jatkumo",
"Puuhapete-ruokalaulu",
"Pokémon-..."

Kokemus:
"Penseän vastakohta"

matkapäiväkirja kolmårdenistaKeskiviikko 22.07.2009 12:25

Laivalla tuulee. Ruoka on kiinteää.
- Vanhemmat »