IRC-Galleria

Grantas-bar nuo akmenu ruzos 30.4.2005 - 18.12.2008


Paaperoinen halvaantui yllättäen ja tutkimuksissa syyksi selvisi välilevyntyrä.
Suruksemme leikkausennuste oli niin huono välilevyn painaessa selkäydintä, että luultavasti koskaan enään ei olisi pallopelit onnistuneet samallatavalla. Tuskin edes käveleminen.
Paavo oli pallokoirista hienoin ja urhein viimeiseen asti.
Jouduin tekemään vaikean päätöksen saattaessani pikkuisen viimeiselle matkalleen.
Surua tuskin pystyy sanoin kuvaamaan saati sitten pienen bulldoggin merkitystä minun elämässäni.
Paavo pysyy sydämessä aina eikä muistot yhteisistä hetkistä katoa milloinkaan.

Elämä on julmaa!!

Mistä tämä outo tuntemus nyt yhtäkkiä tuli?
*omituisen mukavia perhosia*

Mä kuulen eteisestä askeleet sä viereen kaadut tilaa siihen teet
Et sano sanaakaan tuijotat mun niskaa vaan samalla kun mä leikin nukkuvaa
Liian usein kaipaan niitä hetkiä et saisin yksin nukahtaa ja herätä
EI tarvis jännittää ja sisintänsä selvittää kun ei sitä ymmärrä itsekkään

Mä tiedän sun on vaikee ymmärtää haluan sun lähelle mutten että kosket
Ja voi kun se riittäisi sullekkin niin tää kaikki vois jatkuu paljon
helpommin

Mulle tämä syvä hiljaisuus on parempi kuin huono valhe uus
En voi sanoo suoraakaan et joo edelleen ahdistaa kun me sitä jäätäis
sitten kelaamaan

Mut hei ei tää oo helppoo mullekkaan mä en vaan pysty sanomaan
mikä mieltä painaa
Joo ja mä tiedän ettet jaksa kovinkaan kauaa, tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa


Irina

Pieni ihminen suuressa maailmassa..

kohtalo kulkee omia teitään
eilinen jää ei odottamaan

vieläkö muistat miltä maistuu jääpuikko talven ensimmäinen
tai miltä tuntuu
aamukaste alla varpaiden

päivästä, päivään vuodesta toiseen mietit ootko nyt onnellinen
lapsena aika ei riittänyt moiseen
täytyi ehtiä elää

vielä kaste laskeutuu
ja lapsuudelta tuoksuu
vielä pitkän talven alta
elämä paljastuu

kohtalo kulkee omia teitään
eilinen jää ei odottamaan
turha on tuskaan tuhlata öitään
kun ehtisi vielä rakastamaan

helposti kai sitä ovia sulkee
ulos kiirehtii muistoistaan
jotakin jää mitä mukana kulkee
etkä huomaakaan

ja mitä siitä jos astuit harhaan
suoraa tietä ei ollutkaan
sun polkus vie luokse timantin parhaan sen kun poimit vaan

jos ei joskus virheitä tee
ei tee kai muutakaan
menneisyyden raunioilta
aarteet nostetaan

mustaa ja valkoista elämä antaa
valoa varjoineen
ota vain se minkä jaksat kantaa matkalla huomiseen

- Kaija Kärkinen & Ile Kallio -