IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htmKeskiviikko 07.02.2007 20:02

Tiia uudestisyntyi maailmaan eräänä valkeana aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli rienattu ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä hän oli pidetty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään keräilykortit, niinpä viihteeksi tuli kalat.

Tiia kehittyi kuudennellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä tummat silmät.
Koulutuksesta seuraten hän oli aika pikkumainen. Lempiruokaansa fluoritabletteja hän sai työskennellen ruutujentäyttäjänä.

Tiia tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo sohvalla.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

apua!!Keskiviikko 31.01.2007 03:57

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan

- Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.


Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)

kiinni

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)

suorakaide

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)

tyhjä

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)

lasista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä

8

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä

5

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)

Vanha

Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)

Ei

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)

kyllä

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?

Keskikokoinen

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)

puuta

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)

Puusta

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkoinen/harmaa/ruskea/musta)

valkoinen

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa
ympäriinsä)

syö ruohoa

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois

C



**********



**********


Tulkinnat

1. Ovi
->AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään

2. Pöytä
->PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
->TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
->LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
->6-9 korkea seksuaalivietti
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
->6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
->VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
->KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen

9. Raha
->KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
->KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
ISO- vahva isetunto

11. Laatikon materiaali
->PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
->PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi

13. Hevosen väri
->VALKOINEN- olet hyvin rakastunut.
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi

14. Hevosen toiminta
->HILJAA PAIKOILLAAN/SYO RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa.

Olis sittenkin pitäny!!Lauantai 01.04.2006 05:29

Niin olis sittenkin pitäny lähtee viihteelle niin olisin ensinnäkin päässyt suoraan mörököllini kaikkuun ja aamulla kumminkin saa nukkua pitkään,paitsi koira pitää välillä herätä käyttämään..no mut onhan tänään taas uus päivä ja kohta pääsen nukkumaan...aamulla sitten "aamutoimien" jälkeen voisin keksiä jotain kehittävää tekemistä!!mayaaalle terkkuja kummipojilta!!jos tänä yönä se kolmas sais alkunsa heh heh ketä sen tietää!!

taas uudet kujeet!!Sunnuntai 19.02.2006 00:20

No niin tuli sitten pitkästä aikaa lähdettyä viihteelle mutta kuskina perjantain vietin ja sitten tänään tulee tässä samalla otettua...ja lopuksi sitten vähän ehkä humallutaan..
Niin perjantai vietettiin ensin pelikentässä kattoen pändejä ja sitten klubille...
Niin ja tänään sitten vihdoin juomaan onhan siitä aikaa kun viimeksi olinkin...tää on vähän vaika'eeta kun on vähän tullut otettua ja lisää uppoaa...täytyy kattoa mihin tästä nyt päädytään....hihiii

no joo...Perjantai 17.02.2006 00:49

Tänään oli taas niin tylsä päivä että oksat pois....sain tänään uuden puhelimen kylläkin kun vanha olikin jo joku sen kuukautta vanha...tulihan sellanenkin taas hankittua...

haaste!!Torstai 09.02.2006 17:49

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

tässä viisi oudointa tapaani

1. Puhelen ja vastailen usein yksikseen itselleni,niin että suu vain liikkuu =)

2. Autoa ajaessa alan usein kuulemaan puhelimeni soivan ja alan etsiä sitä joka paikasta.

3.Aina lähtiessäni luulen jättäneeni esim.hellan,kahvinkeittimen..ym ja käyn moneen kertaan tarkistamassa asian

4.Lastani syöttäessä avaan aina oman suun samaa aikaa

5.Hukkaan aina auton-avaimet ja etsin niitä koko ajan ollessani muualla kuin kotona

haastan:
Ultimate2005
saryta
Bikkanen86
Sorcerer
henzuliini
- Vanhemmat »