Olipa kerran kaukaisessa maassa suuri ja karvainen karhu, jolla oli suuri salaisuus. Hän eräänä päivänä päätti jakaa sen parhaan ystävänsä kanssa.
Karhu tallusti höyhenistä pöyhkeän undulaattiystävänsä luokse tammilehtoon. Karhulla oli tullut matkalla kylmä mutta onneksi undulaatti oli keittänyt heille kuumaa kahvia ja kaatanutkin sen jo valmiiksi thaimaalaisiin mukeihin. Thaimaalaisissa mukeissa olevien juomien äärellä ystävykset pääsivätkin yhteisymmärryksessä jakamaan mielipiteitään. Kaappikello raksutti uurteiseen tammiseinään nojaten, pienistä ikkunoista näkyi vain lumituiskua ja tulisija loisti keltaista lämpöään huoneeseen.
Karhulla oli ilmavaivoja mutta pystyi pidättelemään pieruansa ainakin tovin. Karvainen karhu päätti suorittaa paineentasauksen miestenhuoneessa, minne hän oitis suunnistikin suuresti pahoitellen. Undulaatti jäi keittämään lisää teetä. Karhun käydessä käsien pesuun. Karhun harmiksi undulaatin kotikolo ei ollutkaan niin hääppöinen, seinätkin niin ohuet että karhun aimopaineentasaustuokio kuului ruokasaliin asti mihin undulaatti oli jäänyt odottelemaan karhua thaimaalaisten kuppiensa kanssa. Höyhenistä pöyhkeän undulaatti repesi nauramaan, minkä myös karvainen karhukin kuuli ja punastui.
Karhun palatessa vessasta huvittunut undulaatti lohdutti: "Älä huoli Lärvi. Minä tapaan piereskellä niin että kotipuuni alimmat oksat kuihtuvat." Karhu punastui hieman lisää mutta päätti sitten huijata undulaattia. "Ei Pasi. En minä suinkaan pieraissut, se ääni kuului luultavasti vessan tuuletuspropellista. Se taitaa olla vähän epäkunnossa."
Undulaatti ei kuitenkaan uskonut ystäväänsä, sillä hän oli hyvin kokenut paineentasaaja. Varmemmaksi vakuudeksi undulaatti Pasi veti taskustaan Paineentasaajan -käsikirjan ja luki ääneen sivulta 49 mikä ero on tuuletuspropellin ja aimopaineentasauksen äänellä. Undulaatti luki artikuloivalla äänensävyllä: "Paineentasauksesta kuuluu järkähtämätön mutta suoranaisesti sanottuna tumman basuunan laimea törähdys, esiintyy usein puussaroikkuvan etelänauringon mädännyttämän banaanin haju. Kun taas tuuletuspropellin ääni on varsin yksikertainen, kuin telkkä aamuvarhaisella sivallus korpikuusta ja taipaluksen suusta tullutta melua."
Karvainen karhu nolostui hieman ja pyyteli anteeksi, mutta undulaatti ei moisesta masentunut vaan taputti ystäväänsä hellästi olalle antaen samalla esimerkin oikeaoppisesta paineentasauksesta. Vaikka seinillä olevat tapetit alkoivat sulaa hajun voimakkuudesta, ystävykset vain nauroivat ja jatkoivat jutusteluaan kupposen ääressä karhu koko ajan lähestyen varsinaista asiaa, tulonsa syytä, kaihertavaa yksityiskohtaa, suurta salaisuutta.
Karhua alkoi hieman taas ujostuttaa, mutta hengähti syvään, otti undulaattiin intensiivisen katseen ja alkoi kertomaan. "Syvällä sisimmässäni olen aina tiennyt etten ole elänyt niinkuin kaltaiseni karvaisen eläimen kuuluisi, vaan minun on aika tulla ulos kaapista!" aloitti karhu. Undulaatti kuunteli tarkkaavaisesti jännittynyttä ystäväänsä. Karhun mesikämmenet hikosivat. Hän piti epäröiden pienen tauon ja jatkoi: "Tunnustan tämän sinulle koska olet paras ystäväni, voi sinä Höyhenistä pöyhkeä undulaatti ystäväni, en tiedä kuinka pystyn tätä sinulle kertomaan." Karvainen karhu alkoi itkeä. Mutta kasasi itsensä nopeasti ja silitti undulaatin oranssia nokkaa. Nyt hän tunsi että oli aika tulla kaapista ulos.
"Olen käynyt jo kuukausien ajan vieraiden larppausporukoiden kanssa lähimetsässä telmimässä", aloitti karvainen karhu tunnustuksensa. Hän jatkoi: "Olen siis leikkinyt ritaria, merirosvoa ja tähtialuksen kapteenia monien eri eläinten kanssa. Halusin kertoa tämän sinulle itse ennen kuin kuulet siitä muualta." Undulaatti kauhistui kauhistumistaan. Ja kysyi havahduttavalla äänellä: "Miten sinä saatoit? .. ja minä kun luotin sinuun"
Karvainen karhu, aivan kuin nähden ennalta undulaatin reaktion, alkoi huomaamattomasti hivuttautua kohti ovea mutisten samalla matalalla äänellä latinankielisiä sanoja. Undulaatti sanoi nopeasti: "Älä lähde." Karhu kääntyi ja katsoi undulaattia niin kuinka parasta ystävää katsotaan. Undulaatti oli ehtinyt jääkaapille, hän otti sieltä kermakakun ja heitti sen suoraan karvaisen karhun karvaiseen naamavärkkiin ja huusi:"Senkin niljainen karvakasa, olet pettänyt minut enkä enää halua nähdä sinua kotonani!" Karhu asteli rivaksti ulos ja käveli kotiaan kohti uhmakkaana kertaakaan taakseen katsomatta. Undulaatti meni vihaisena irc-galleriaan ja perusti karhut haiskahtavat -yhteisön.