IRC-Galleria

Tenacious D and the pick of destiny oli peruskomedia, sellainen mitä esitetään lauantaina maikkarilla vaikkakin siinä sanottiin "fucking" jokaisen adjektiivin edessä.

Mutta voi että tykkäsin siitä alusta, se pieni Jack Black oli ihan loistava sen ensimmäisen kappaleen aikana. Myöhemmin huoneessa lauleskellessaan se lipsynkka sun muu oli vähintäänkin laihaa. Mut se oli ihan pieni ja ihan Jack Black ja sit nauratti.

Olihan tuo sen verran viihdyttävä että sen jaksoin katsoa vaikka kortisoni heittikin verenpaineet kattoon. Oli hieman levoton fiilis mutta onnistuin zone outtaamaan JB:n yltiöpäisen ärsyttävyyden. Ajattelin jo että luoja tuo mies on ärsyttävä, kunnes illalla katsoin Liar Liarin ja se Ventura Carrey vasta ärsyttävä onkin.

Onneksi Jim on ottanut opikseen ja rauhoittunut vuosien mittaan, elokuvat kuten Man on the Moon, How the Grinch Stole Christmas, Bruce Almighty, Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events olisi voinut jäädä kokonaan kokematta. Onhan sitten tämä perinteinenkin genre ollut paljon parempaa, tarkoitan siis Yes Mania ja Fun With Dick And Janea, ehkä jopa Me, Myself & Ireneäkin mutta Venturoita ja muita naamanvääntelyelokuvia ei jaksa katsoa. Tai no poikkeuksena ehkä Mask jossa juttu kuuluu kuvioon. Odotan innolla Carreyn elokuvaa A Christmas Carol.

Niin ja eilen keskiyön jälkeen Puksussa soi ainakin vartin jokin hälytysääni, sekä auton torvet tööttäilivät. Samoihin aikoihin kuoli Michael Jackson. Aika hassua. En ole koskaan kuullut sellaista hälytysääntä, ihan kuin sellainen telkkaripiiiiiiii-vinkuna mutta ulkona ja tosi lujaa. Ja ne tööttäilyt oli epätasaisin välein, ehkä joku istui parkissa, kuunteli Jackoa ja tööttäs aina strategisissa kohdissa kunnioittaakseen edesmennyttä.

Nyt vaan jää nähtäväksi kuinka moni fani musertuu itsemurhaan asti. Olen pahoillani siitä että Jacko kuoli, mutta vielä enemmän olen pahoillani niille, joiden unelma musertui.