IRC-Galleria

on aika huba päivä ollu tnää :DD

mut yks asia vitutttaaaaaa.......

Aino on NIIIN kulta <3
ollaa vähä kuvailtu ;=)
Ja konstaki oli vähä nam <3
Rkastan sitä :)) <3
huuhhuh
Huomenna AINOLLE yöks !
Tehää kaikkee kivaa ja on hubaa ja kaikkee ;))

PS. SAIN kotsan kokeest 8 ja matikan kokeest 6 !!!! <3<3
Oon ylpee itestäni ::)
<3<3<3<3<3<3<3<33

Jeesushan on kuulemma ainut tie Jumalan luokse. Miten kävikään sitten sen maya-intiaanin, joka eli hyvän ja rakastavan elämän, kuoli vuonna 985, ikinä kuulematta Jeesuksesta? Entäpä kaikki muut maailman ihmiset, jotka ovat kuolleet ikinä kuulematta Raamatun sanaa? Joutuvatko he helvettiin, koska he eivät olleet ikinä kuulleet Raamatusta, Jumalasta yliluonnollisuuden käsitteenä, taikka Jeesuksesta eivätkä sen takia siihen uskoneetkaan?

Oikea vastaus ei ole automaattisesti, että "Kyllä he silti pääsevät taivaaseen, koska Jumala ottaa sen huomioon / he elivät hyvin / tms." Tahdon vastaukseksi suoraan Raamatusta tekstiä, joka selvästi osoittaa, että Jumalalla on looginen, toimiva suunnitelma näiden ihmisten varalta. Olisihan erittäin oletettavaa, että Jumala sisällyttäisi pyhään kirjaansa suunnitelmansa osan, jota ilman Jumalan toiminta vaikuttaisi meille epämoraaliselta ja suorastaan pahalta. Ainakin itse uskovaisenakaan en pitänyt tästä ideasta, ja nyt ateistina koko ajatus kuvottaa yhä enemmän.

Näin viime yönä yhden elämäni hienoimmista unista. No ainakin efektien puolesta.

Olin kävelemässä kavereiden kanssa nurmikolla ja muisteltiin juuri keskuudestamme poistunutta kaveriamme. Kävelin varjossa yhden näyteikkunan ohi, kun näin ikkunassa sinihohtoisen kuvajaisen. Se oli kyseinen hiljattain kuollut kaverini, tai joku hänen eteerinen heijastus. Sitten hän näkyi hetken selvempänä ja huusi jotain minulle, aivan kun varoittaen. Lähden hämmentyneenä kävelemään oudon tunteen kanssa, kun jäin sitten auton alle.

Kuolin välittömästi.

Seurasi putoamisen tunne yhdistettynä outoon repivään alipainetuntemukseen. Vatsassani pyöri. Heräsin metallisesta kellarista joka hehkui punaisena. Kellarista lähti metalliset portaat ylöspäin. Kaverini jonka äsken näin tuli vastaan ja kehotti seuraamaan häntä portaita ylös. Lähdin menemään. Matkalla portaissa näin masentuneen näköisen miehen, jolla oli enkelin siivet selässä. Menimme muutaman kerroksen ylöspäin ja sitten poistuimme ovesta. Tulin huoneeseen. Tämä huone oli normaali ilman punahehkua. Huoneessa oli muutamia tuttuja kasvoja. Mm. ukkini. Kaikki kuolleita.
Juttelimme hetken jonka jälkeen menimme viereiseen huoneeseen. Huoneen yksi seinistä oli lasinen, ja lasisen seinän keskellä oli ovi. Ulkopuolella oleva maisema liikkui oudosti. Hahmot siellä kävelivät vaihtelevalla nopeudella, aivan kun aika nopeutuisi ja hidastuisi hetkellisesti tietyissä kohdissa. Samoin heidän läpinäkyvyytensä muuttui samoin kun revontulet liikkuu ja niiden valoisuus voimistuu ja heikentyy.

Minulle selitettiin että tuossa on ovi väliulottuvuuteen. Se on todellisen maailman ja henkimaailman rajapinta. Se maailma jossa aaveet liikkuu. Voisimme mennä sinne, mutta tarvitsimme mukaan rannekkeen jolla pääsisimme ovesta takaisin sisään. Ilman ranneketta, sen lisäksi ettemme pääsisi takaisin sisään, emme myöskään pysyisi tässä välitilassa, vaan katoaisimme kadotukseen. Voidiin. "Kadotuksella tarkoitetaan yleensä helvettiä, mutta myös täydellistä katoamista tai joutumista vaeltamaan maailmassa tai tyhjyydessä (iäti)" -Wikipedia

Sen lisäksi pystyisimme liikkumaan koko planeetan pinnassa siten että kun astumme ovesta, voimme halutessamme teleportata itsemme haluamaamme paikkaan. Tässä paikassa ihmiset eivät näkisi meitä, emme pystyisi vaikuttamaan mihinkään, paitsi... Jos saamme itseemme tarpeeksi energiaa, voimme voimistua niin että näymme hetken elävien puolella, ja voimme jopa vaikuttaa fyysisesti siihen ulottuvuuteen. Sen kaverini oli tehnyt, kun yritti varoittaa minua.

Sain rannekkeen ja astuin kavereideni kanssa ulos. Siellä tuuli ja tuntui kun olisi kävellyt jossain energiakentässä. "Ilma" itsessään joka oli siellä, tuntui liikkuvan lävitseni kun neste. Se tuntui aluksi pahalta, ja tuntui kun en olisi pystynyt hengittämään. Tosin sitten tajusin etten edes hengitä. Hengityksen tarpeen tunne oli vaan jäänne elämästäni. Ilma väreili aivan samoin kun kuuma ilma asfaltin pinnassa horisontissa. Kun menin kauemmas lasista, "rakennus" josta poistuin tuntui vaihtavan aikakautta jossa se oli. Se oli välillä ränsistyneempi ja välillä täysin tuhoutunut ja välillä ehjä. Samoin käyttäytyi kaikki muu ympärilläni. Kaikki ympärilläni tuntui käyttäytyvän kun lippu joka lepattaa ulottuvuuksien ja ajan tuulessa. Ymmärsin miksi minut tuotiin tänne vaan kävelemään ensin. Mielellä on tietty käsitys ajasta ja paikasta, ja tässä kaikki ne säännöt rikkoutui. Ensin nämä kaikki tuntemukset jä näyt aiheutti henkistä pahaa oloa. Tähän täytyi totuttautua. Lopulta minun totuttautumisretkeni alkoi olla päätöksessä ja palasimme takaisin sisälle.

Tämän jälkeen teimme reissuja ympäri palloa. Pari pelastusretkeä ym. mutta ne on jo toisia tarinoita, jotka ehkä laitan myös tänne. Vähitellen minulle selvisi mikä outo rakennelma se oli johon jouduimme aina palaamaan. Ja mitä ne ovet olivat sen korkean punahehkuisen rapputornin reunoilla. Olin kuolemani jälkeen herännyt helvetin nurkkauksessa. Ja sekin enkelisiipinen kaveri joka tuli vastaan rappusissa oli juuri se. Enkeli.

Langennut enkeli.

Uni tuntui erehdyttävän todelliselta. Kaikki tuntemukset ja näyt niin todelliselta että voisin luulla oikeasti käyneeni jossain. Sekin on myös outoa että muistan kaiken. Ja sitä muistettavaa on usealta, ehkä jopa usealta kymmeneltä tunnilta. Kiehtova maailma, toivottavasti menen taas käymään siellä ensi yönä.

EDIT:
Kirjoitin reissusta myös kakkos ja kolmososan. Löytyvät seuraavina merkintöinä.

Väitän, että jos tietäisit sydämessäsi kuinka paljon Jumala rakastaa sinua, heittäisit kaiken muun pois pystyäksesi keskittymään Jumalaan, joka niin rakastaa sinua.
Matt.13:45-46 "Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen."

Väitän, että minä itsekään en tunne kuin osin sen, kuinka Jumala minua rakastaa. Mutta haluan oppia tuntemaan yhä paremmin.

Taivas on paikka, jossa kaikki esteet kokea Jumalan rakkautta ovat poistuneet. Sen vuoksi se on taivas.

Poista sinä kaikki esteet päästä kokemaan Jumalan rakkautta jo täällä maan päällä, jotta saisit kokea Jumalan estottoman rakkauden ikuisesti. Synti on este Jumalan kohtaamiselle.

Jumala on valmistanut kaiken, meidän tehtävä on tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark.1:15

Vietti tosi kivan viikonlopun Tampereella, oli kiva käydä mm. come home-illassa yms. Ja oli kivaa jutella ystävän kanssa pitkästä aikaa! Ens kuussa uusiks, luultavammin ens kuun viimenen viikonloppu =)

Siihe asti saa olla täällä mehtän keskellä, ja aikaa kuluttaa koulun parissa, mut iha hyvähä se on että opiskelee kunnolla, saa hyvät numerot ja ens vuonna pääsee hyvään jatko-opinto paikkaan! =)

---

By the way, Jeesus on sairaan kova äijä! Se jaksaa olla meijä vierellä aina,tapahtu mitä vaan, kuha me vaan annetaan meijän elämä kokonaan Jeesuksen käyttöön! Suosittelen lämpimästi!

aik upee kuva must (;;


ja mellu piirs !!!! rispektii




joo en oo jaksanu vaihtaa jotai mesen taustakuvaa

On se jännä miten eri yhteisöissä pyörii aika ajoin samat teemat kaikissa, yhtä aikaa. Viime aikoina on tullut eteen yhä uudelleen ja uudelleen kysymys, miksi olemme täällä? Laitetaan tänne nyt se mitä itse ajattelen aiheeasta ja samalla vähän elämänfilosofiaa, ja kun tämä kerran tulee lähinnä vastaukseksi Jeesuksen fanikunnalle, niin kirjoitetaan sitä silmällä pitäen.

Lainaan itse itseäni suurelta osin kommenteistani jotka kirjoitin yhteisöön Jeesus on ainoa tie pelastukseen
Miten itse koen olemassaoloni? Vastaus löytyy biologian puolelta pitkälti. Ihminen kun on lopulta biokemiallinen kone. Mielettömän hieno sellainen, mutta kuitenkin vaan sitä. Kaikki mitä tunnemme on lopulta vaan kemiaa sisällämme. Kyse on enemmänkin siitä mikä sen laukaisee, ja miten siihen reagoi. Tämä ei tee tunteista mitenkään merkityksettömiä, se oikeastaan kertoo mitä ne käytännössä on, mutta me annamme sille kemialle lopulta merkityksen.
Kun tutkin olemassaoloani, tutkin lähinnä sitä miten näen maailman toimivan. Katson siis enemmän ympäristöäni, ja suhdettani siihen. En niinkään pelkästään itseäni. Minulla ei ole mitään merkitystä. Olen vaan yksi väläys tässä maailmankaikkeudessa. Olen olemassa vaan tätä maailmaa varten, ja lopulta vaan sillä on väliä mitä teen tällä planeetalla sinä aikana kun elän. Olen vaan väline, jonka tehtävänä on vaikuttaa kokonaisuuteen omien rajojensa puitteissa.

Eli ainoastaan sillä on väliä, miten kannan korteni kekoon tässä maailmassa.

Onko taivas päämäärä tai syy olemassaoloon? Miksi olisi? En taida olla tarpeeksi itsekäs välittääkseni taivaspaikasta... Sitäpaitsi minulle taivas kuulostaa lähinnä helvetiltä.
Pitäisikö minun syljeskellä kattoon jossain pilvilinnassa kykenemättömänä auttamaan jälkeläisiäni maan päällä kun he kohtaavat ongelmia? Pitäisikö minun katsoa pilvistä kun maailma palaa sodissa, täysin kykenemättömänä tekemään mitään asialle? Ei kiitos.
Parempi tehdä kaikkensa maailman eteen kun on vielä elossa ja kykenee tekemään edes jotain. Siksi katseeni ei ole kuolemanjälkeisessä elämässä (jos sellainen on) koska silloin käteni ovat sidotut. Parempi luoda katse tähän päivään ja huomiseen, ja aloittaa niistä.

Kuolemanjälkeisen elämän pohtiminen on minusta merkityksetöntä. Ei sillä ole merkitystä. Tällä elämällä on merkitystä! Tämä on seikka jonka liian moni tuntuu unohtavan, kun ajattelee vaan että "Jee mä pääsen taivaaseen!!" Jos kuolemanjälkeinen elämä on, ja siellä on toinen maailma jossa elää ja johon vaikuttaa niin Ok, ei siinä mitään, mutta... Hoidetaan nyt tämä ensimmäinen kuitenkin pois päiväjärjestyksestä, eikä mennä asioiden edelle. Kun se kuolema tulee kohdalle, niin sitten on aikaa huolehtia siitä kuolemanjälkeisestä elämästä. Siksi uskonnoissa minulle on enemmän ollut merkitystä niiden elämänfilosofialla ja asenteella, ei niinkään sillä mitä ne sanovat kuolemanjälkeisestä elämästä.

Mikä sitten on elämäni tarkoitus? Pitkälti se minkä minä annan sille tarkoitukseksi. Minua ei ole luotu tänne mistään erityisestä syystä. Elämä on seuraus. Seuraus siitä kun aine tottelee luonnonlakeja. Sillä ei ole perimmäistä syytä, sen syyn luomme itse itsellemme. Oma syyni elämälle on oppia tästä maailmasta, ja nauttia sen ihmeellisyydestä. Siinä samalla pyrin luomaan maailmasta vähän paremman paikan, vaikuttamalla ihmisten asenteisiin, lähinnä yrittämällä saada ihmiset ajattelemaan. Sekä tietty... oman ammattini kautta. Siinä tekemistä tarpeeksi tälle elämälle. Seuraava tulee jos on tullakseen, mutta sen aika on sitten.