Piiitkän tauon jälkeen on aika palata Ninjan tielle. Lähes tuhouduttuani viime kerralla olen häpeällisesti vältellyt velvollisuuksiani, mutta se loppuu nyt.
Viime kerralla siis jouduin KAUHISTUTTAVAAN demoniulottuvuuteen, jossa hirveä demonikeisari(vai mikä olikaan) pakotti minut taistelemaan inhoja joukkojaan vastaan. Taistelu tosin oli lasten leikkiä verrattuna hirmuiseen labyrinttiin johon jouduin seuraavaksi menemään. Se oli mitä hermoja raastavin kokemus, ja olisinkin rääkynyt tuskaani kovaan ääneen ellei naapuri olisi istunut sohvalla ihmetellen menoani.
Onneksi hän lähti ennen kuin pääsin labyrintin loppuun, jossa odotti kammottava haamusamurai, tähän asti oikeasti pahin bossi. Olin tallentanut viimeksi ennen labyrinttia, joten oli pakko irvistää ja yrittää kestää kauheat haamuhyökkäykset, joista yhdellä samurai palautti omaa healthiaan juuri kun olin saada hänet hengiltä!
Vaan sainpa lopultakin ukon tuhottua, ja joka ikinen parannusjuoma siinä meni. Tämän jälkeen areenalle ilmestyvät haamukalat melkein imivät lopun elämäni, ennen kuin pääsin pakoon ja tallentamaan.
Niinpä niin, tämän takia olen pitänyt hieman taukoa ja lepuuttanut hermojani Burnout Revengen ja GTA - San Andreasin kaltaisten rattoisten rymistelyiden parissa. Mutta nyt en voi enää sivuuttaa Ryun epätoivoisia huutoja pelihyllyn hämäristä.
"Tule takaisin!" hän kutsuu. "Mahtavista lihaksistani ja ninjataidoistani ei ole mitään hyötyä ilman sinun viisasta ja oikeamielistä johdatustasi!" No hyvä on kun kerran noin anotaan.
Harjoitus on paikallaan, joten kierrän Taironin ympäristön vihollisia mestästäen, ja tietysti farmaten essenceä parannusjuomia varten. Matkani käy kaduilta viemäreihin ja luostarista katakombeihin, ja kohtaan fiendejä, lepakoita, jättiläiszombeja, niitä inhoja supersotilaita, sekä tietysti vanhoja rakkaita ystäviäni Mustia Hämähäkkininjoja. Mokomat hilpeät veikkoset saivat minut yllätettyä luostarin arkistossa ja räjäyttivät perseeni taas kerran. <3
Vielä yksi taistelu Pleasure Streetillä Han's Barin edustalla... Ja sitten vielä yksi, ja vielä yksi...
Vaan lopulta velvollisuus kutsuu, on aika lähteä. Hyvän aikaa kuluukin kun etsin tietä takaisin labyrinttiin. Pysähtyessäni tappelemaan supersotilaiden kanssa matkan varrella huomaan mystistä hohdetta erään talon sisällä. Pakkohan se on mennä tarkistamaan. Siellä on teleportti joka heittää minut takaisin demoniulottuvuuteen! Tavallisten (super)demonien lisäksi siellä hönkii jonkinlaisia supersuperdemoneita, isoja korstoja joilla on saksikädet ja jotka ampuvat silmistään laseria. :O
Parikymmentä otusta tapettuani minulle alkaa selvitä että kyseessä on uusi 60 demonin haaste. Sen päätyttyä olen hengästynyt kuin fyysisen taistelun jäljiltä. Kenties tämä oli Ninja Gaidenin tapa toivottaa minut tervetulleeksi pitkän pelitauon jälkeen. En voisi kuvitella parempaa tapaa. :)
Pitkän harhailun jälkeen pääsin takaisin labyrinttiin. Olin unohtanut miten ärsyttäviä siellä leijailevat haamukalat oikein olivatkaan, mutta nunchakulla ne hoituivat. Ja nyt edessäni kohoaa kauhea palatsi. Pelottaisi, mutta jyhkeä musiikki valaa minuun rohkeutta.
Puolta tuntia myöhemmin...
Vapisuttaa. Kurkku on taas vaihteeksi käheä, en voinut estää itseäni karjumasta muutaman otteeseen. Vähän ajan jälkeen en saanut enää muodostettua sanoja, vaan "Perkele!" ja "Kuole!" huudahdusten tilalle tuli "arrrraaaarraaaaaaaa!" primitiivisten vaistojeni herätessä henkiin.
Vaan olen taas askeleen lähempänä tieni päätöstä. Ninjan tien! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.
En aikonut tänään kirjoittaa, mutta nyt on pakko vähän tuulettaa itsetuntoa! Hakkasin tänään kolme 60 demonin haastetta ja kaksi bossia. o_o
Jälkimmäinen bossi oli FAQin(luin vasta jälkeenpäin) kirjoittajan mukaan vaikein tähän asti. Hähää! Ensimmäisellä yrittämällä läpi ja vain yhden ison parannusjuoman kulautin.
Tällä pelikerralla olen muutenkin päässyt valtavasti eteenpäin. Eilen vain kolusin koko illan vanhoja pelialueita.
No, eipä muuta tänään. Voisin tietysti kuvailla yksityiskohtaisesti jokaista sankarillista taistoa ja Ryun virheettömien lihasten täydellisiä liikkeitä, mutta sitä olen tainnut jo tehdä tähän asti aika paljon.
Joten offtopicia kaikesta muusta mistä piti tänään kirjoittaa mutta en jaksanut.
Ensinnäkin, makaroni ja raejuusto sopivat perhanan hyvin yhteen. Ketsuppia tai tomaattisosetta en tällä kertaa käyttänyt, olivat niin hyviä ilmankin. Vähän margariinia sulatin makaronin joukkoon ennen raejuuston lisäämistä.
Kolmanneksi, minulla on uusi peliprojekti josta innostuin luettuani yhden innokkaan pelaajan irc-galleriablogia. Tott
Heppu pelaa vauhdilla läpi vanhan polven konsolipelejä, ja muistin pari klassikkoa omasta lapsuudestani jotka ansaitsisivat uudelleenpeluun.
Neljänneksi, kun nyt kerran ryhdyin mainostamaan niin mainittakoon myös kaverini juuri aloittama blogi http://vihrealuola.blogspot.com/
En vielä tiedä mistä hän aikoo kirjoittaa, mutta olen varma että se tulee olemaan mielenkiintoista.
Ja ninjan tie lähenee päätöstään... Päättyykö se pelin läpäisemiseen vai korkeasta verenpaineesta johtuvaan sairaskohtaukseen, sen saamme pian tietää.
Pidettyäni viikon ajan taukoa on taas aika palata Ninja Gaidenin maailmaan. Heti ensimmäisenä tuli vastaan kolmas 60 demonin haaste. Tämä oli kaikista nopein koska ötöt kuolivat helposti, mutta heillä oli myös todella raivostuttavia hyökkäyksiä jotka söivät melkein kaiken Ryun healthin yhdessä hujauksessa. Hermo tietysti meni kovin. Varsinkin kun siinä menivät viimeiset parannusjuomani, eikä kauppoja ole näkynyt pitkään aikaan.
Tai näin ainakin luulin, kunnes huomasin oven jota en ole aiemmin kokeillut, ja siellä olikin kauppa. -__-
Pelin ehdottomasti ärsyttävimpiä hetkiä koin taistellessa typeriä sähkömatoja vastaan. Hyökkäyksiä tuntuu olevan melkein mahdoton torjua, ja tekevät ihan vitusti vahinkoa. No okei, tarkistin tietysti FAQista miten näitä pitäisi hakata, mutta ohjeet olivat tietysti hyödyttömiä.
Minun täytyisi muuten vakavasti opetella itsehillintää. Tämä alkaa olla aika ärsyttävää jo. Noh, en sentään enää aikoihin ole hajottanut seiniä raivopäissäni, mutta edelleen pakko se on jotenkin purkaa joten käytän ääntäni. Liikaa. Jos kuuntelitte tuon PA:n nauhoituksen, niin sama äänensävy mutta kymmenen kertaa kovemmalla voimakkuudella. EN PERKELE VOI SILLE MITÄÄN.
Tai voisin. Voisin sulkea pois kaikki raivoa aiheuttavat tekijät, kuten esim. Ninja Gaidenin. Mutta mikä perkeleen ratkaisu se muka olisi?
Peli jatkuu. Pitäisi kai keksiä jotain uutta kirjoitettavaa, varmaan nimittäin on tosi kiinnostavaa lukea joka kerta "tänään tapoin näin monta vihollista." Haha, joka tapauksessa, taas yksi 60 demonin haaste. Hermo ei mennyt tällä kertaa.
Bossi, joka oli PALJON mukavampi ja vähemmän ärsyttävä kuin ne typerät sähkömadot.
Okei, seuraavassa tehtävässä pitää uida. Mikä taas on hyvin ärsyttävää. Tasohyppelyn lisäksi uiminen ja sukeltaminen ovat kohtia joissa kontrollit mättävät todella pahasti.
Olen tottunut että peleissä Y-akseli on käänteinen uidessa tai lentäessä, eli sauvan painaminen alas saa hahmon menemään ylös yms. Ei tässä, eikä sitä voi säätää. Ainakaan pelin aikana. En jaksa käynnistää uusiksi nähdäkseni hoituuko se päävalikosta.
Toisekseen herra mestarininja ei kai millään osaa uida suoraan eteenpäin, ei, pienikin sauvan kääntäminen saa hänet menemään hyvin jyrkästi ylös tai alas. Yritäpä päästä johonkin vedenalaiseen putkeen kun tämä osaa vain törmätä altaan pohjaan tai nousta suoraan pintaan.
Ja vedessä pitäisi vielä tapellakin, hyvin kömpelösti ja hyvin rajoitetulla liikevalikoimalla.
Hyvin paljon uimista.
Pelkäsin kamalasti että bossia vastaan joutuisi tappelemaan uidessa, mutta ei onneksi. Mukavan tilava areena jossa kamerakin sai liikkua vapaasti. Health oli vähän vähissä joten ryntäsin suoraan bossiin tarkoituksena ottaa selvää hänen taktiikastaan jotta pärjään myöhemmin paremmin. No ei, ukkohan kaatuikin helposti ekalla yrittämällä. O__o Ehkä helpoin bossi tähän mennessä? Tästä jäi hyvä fiilis.
Nojaa. Ilmeisen menosuunnan lisäksi on mahdollista palata tutkimaan vanhoja alueita, minkä tietysti teenkin. Suureksi ilokseni kohtaan vanhoja kunnon hämähäkkininjoja. Hekin ovat tapaamisesta oikein iloissaan ja osoittavat sen räjähtävän riemukkaasti.
Nyt siis vedellään tosiaan paikoissa joissa käytiin aiemmissa tehtävissä. Jostain syystä tykkään tämmöisestä vanhojen alueiden koluamisesta peleissä aina valtavasti. Äh, en osaa selittää.
Sama fiilis oli Half-Lifessa aikoinaan, kun onnettomuuden jälkeen mentiin taas läpi tuttujen paikkojen jotka nyt olivat vähän erilaisia.
Sekä tietysti Silent-Hill peleissä, jossa maailma on erilainen kun ollaan "pimeällä" puolella.
Zeldoissa kävin myös aina rymyämässä jo kertaalleen kolutut temppelit. Minulle on tärkeää että peleissä on mahdollista tehdä niin, vaikka siitä ei olisi mitään suoranaista hyötyä.
Meni hermo kun käytin vahingossa ninpoa. En vieläkään muista mistä nappuloista se tulee, mutta näköjään ihan liian helposti. Onneksi olin tallentanut pelin juuri ennen sitä.
Yritän keksiä jotain järkevää sisältöä tähän. Aion kuitenkin kirjoittaa kunnes olen pelannut tämän läpi, ellei sydämeni ensin petä raivokohtauksen takia.
Viikko peliä takana ja ninjailu sujuu kuin tanssi. Kävelen Taironin kaduilla huolettomasti ja pätkin raskaasti aseistautuneita sotilaita ihan ohimennen. Tosin taisteluhelikopteri meinasi olla minulle liikaa, mutta onneksi sen hyökkäyksiä piti vain väistellä kunnes se meni pois.
Nyt on taas menossa hermo typerään tasohyppelyyn. Kamera ei ole ainoa syy, vaan huomasin että jostain syystä Ninja Gaidenissa on hyvin vaikea erottaa etäisyyksiä. Vähän kuin katselisi yhdellä silmällä. Se on outoa, koska grafiikka on kuitenkin todella hyvää, ja rumemmissakin peleissä yleensä syvyyksien erottaminen on onnistunut vaivatta.
Muutenkin nämä tasohyppelyt ovat todella rasittavia. Ei tule edes tyydytystä niissä onnistumisesta, ainoastaan helpottunut olo että typeryys on takana.
Taisteltuani paria panssarivaunua vastaan kurkku on käheä huutamisesta, ja rintaa puristaa. Muistelen että sydän ei hirmuisesti tykkää stressistä, ja päätän ottaa vähän rauhallisemmin.
Heh. Helikopteri. Arvatkaa otinko rauhallisesti.
Vaan upeita välianimaatioita katsellessa kyllä hermo lepää. :)
Tänään on kyllä liian ärtynyt olo jotta jaksaisin kirjoittaa muuta kuin kuivaa selostusta pelin tapahtumista, mitä aiemmat osat ovat sisältäneet jo ihan liiaksi. En jaksa edes miettiä nimeä tälle osalle. Lisään sen myös myöhemmin jos keksin.
Tänään olen paremmalla tuulella ja selvisin inhasta siltakohtauksesta ensimmäisellä yrittämällä. En muistanutkaan viimeksi kertoa että selvitin toisenkin 60 demonin haasteen, mutta se olikin toisaalta ihan helppo, demonit kun olivat vain PARIMETRISIÄ ZOMBEJA jotka heiluttivat VALTAVIA MOUKAREITA ja KIRVEITÄ. Ja muutama sellainen tyhmä jousimies. Aikaa siinä kyllä meni, mokomat kun olivat perhanan kestäviä.
No, uusi päivä uusine haasteineen. Tapoin hirveän lonkerömörkin joka olisi ollut naurettavan helppo ilman idioottimaisesti poukkoilevaa kameraa jonka takia en nähnyt milloin hyökkäys oli tulossa. >:|
Tavattuani vähän vanhoja ystäviäni hämähäkkininjoja, tuli ehkä tähän asti paras bossitaistelu: pinkki liskonainen Alma. Taisin ihastua häneen, siitä huolimatta että hän veteli minua pahasti turpaan ja heitteli kivipilareita päähäni. Tai ehkä juuri sen takia. :)
Ekalla yrittämällä meni läpi. Tosin saatoin ehkä ihan hitusen vakoilla FAQ:ista miten hänen hyökkäyksiään voi väistää... ja saatoin ehkä käyttää melkein kaikki parannusjuomani.
MUTTA en käyttänyt yhtään ninpoa, enkä sitä erikoishyökkäystä joka faqin mukaan tehoaa häneen parhaiten! (koska en osannut)
Haluaisin myös huomauttaa etten ole tähän mennessä kertaakaan käyttänyt ninpoa. Tämä tosin ei johdu niinkään korkeiden pisteiden tavoittelusta, vaan laiskuudesta. En ole jaksanut selvittää mitä nappeja painamalla se tehdään.(no äsken selvitin sen bossia varten, mutta ei sitten tullutkaan käytettyä)
Siis: (pelissä) ninpo merkitsee mahtavia loitsuja joilla pitäisi vihollisten ja bossienkin kaatua helpommin. Peli kannustaa olemaan käyttämättä niitä antamalla enemmän pisteitä jos selvittää tehtävän ilman ninpoa. Pisteitä!! Space Invadersin aikaan peleissä oli kyse pisteistä, minä haluan vain hienoja kokemuksia. Ja, tässä nimenomaisessa tapauksessa, haastetta.
Joten ei ninpoa, kunnes on ihan pakko.
Jatkan pelaamista.
Uusia vihollisia! Konetuliasein varustettuja sotilaita, jeah. Tämä on ensi kohtaamiseni heidän kanssaan joten saivat verotettua ihan kivasti terveyttä.(huono tekosyy kyllä :I)
Selvitin vielä joukon singoilla ja konekivääreillä varustautuneita sotilaita ja pari panssarivaunua. Pikkujuttu ninjalle.
Pienen harjoittelun jälkeen soltutkin kaatuvat kuin mummot Carmageddonissa.
Takaisin lempipaikassani Pleasure Streetillä, jossa aion nyt harrastaa vähän häpeämätöntä farmausta(respawnaavien vihollisten toistuvaa tappamista) koska massit ovat ihan vähissä.
Haha. :D On näillä kranaattejakin! Mahtava tunne kun luodit, raketit, kranaatit ja VERI lentävät ja miekka viuhuu!
Jotkut pelaajat ovat varmaan tympiintyneet kun ninjamaailmassa on edistynyttä teknologiaa, tai että teknologiamaailmassa on mystiikkaa ja taikuutta, mutta minä pidän tästä sekoituksesta.
Okei, farmasin ihan perkeleesti. Tuplasin massini, niin että sain puumiekan viimeisen tason päivitettyä, ja se muuttui parhaimpaan muotoonsa. Nyt se on jättimäinen mela, joka saa Ruyn näyttämään tuulettimelta hyppiessään voltteja. Kannatti käyttää yhteensä 100 000 essenceä tähän? :D
Toisaalta tuota rahamäärää farmatessa olen saanut arvokasta kokemusta, ja minulla oli kaiken aikaa mahtavan hauskaa. Eli kyllä se kannatti.
Selvisi myös että sinkomies on TYHMÄ PELLE joka ampuu vaikka olisin ihan hänen nenänsä edessä. ;( Tietenkään hän ei itse vahingoitu räjähdyksessä, grrrr.
Ja perussolttujen lempipuuhaa on näemmä lävistää minut pistimellä ja ampua vielä päälle. Kiitti.
Tästä huolimatta soltut taitavat jo olla melkein lempivihollisiani. Hämähäkkininjat kyllä vievät yhä ykkössijan, olivat ehkä ninjamaisimpia ukuleita tähän asti. Ilmestyivät tyhjästä ja katosivatkin välillä, ja olivat vain niin perhanan tyylikkäitä.
Harmittaa etten käyttänyt aiempia spawnauspaikkoja hyväkseni ja harjoitellut heidän kanssaan ihan kunnolla. Ainoa mistä heissä en tykännyt olivat ne räjähteet, mutta hei, kumppanien pieniä vikoja on siedettävä jos he ovat muuten ihan mahtavia.
Ja mahtavuudesta puheenollen, Alma oli kyllä ihan ykkösbossi. Ehkä olisin tykännyt hänestä vähän vähemmän jos hän olisi ollut mies, tai vanha, tai ruma, tai väärän värinen, tai puhunut väärällä korostuksella, mutta hän oli juuri täydellinen. Pelitiimi ei ollut edes mennyt överiksi rintojen kanssa, kuten tekivät Rachelin(tissinainen) kohdalla.
EI NYT SILLÄ että se olisi haitannut. Pahasti. Höm. Myöskin harmittaa että tallensin vanhan tallennuksen päälle, niin en pääse tapaamaan Alma-kultaa ennen seuraavaa pelikertaa. Mutta sitä kannattaa odottaa. :)
Tiedostan että alan kuulostamaan vähän levottomalta, mahdollisesti tuntikausia kestäneen pelaamisen takia.(etenen hitaasti koska kirjoitan, mesetän ja irkkaan samalla.) Lienee siis aika lopettaa(kirjoittaminen) tältä päivältä. Jos pelissä tapahtuu vielä jotain kiintoisaa, kerron siitä seuraavassa merkinnässä. Ellen tuhoudu!
(ainiin, yritän välttää spoilereita mutta huomauttakaa silti jos kerron mielestänne liikaa pelin tapahtumista)
(lukekaa mieluummin blogspotista kun gallerian tekstinmuokkausmahdollisuudet ovat ihan perseestä http://mikropop.blogspot.com/)
Tänään olen äärimmäisen väsynyt joten en jaksa pelata.(eli aika perkeleen väsynyt) Joten sen sijaan mainostan teille muuatta upeaa nettisarjakuvaa: Mutant Ninja Turtles Gaiden
Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on Teenage Mutant Ninja Turtlesin maailmaan sijoittuva fanfiction-sarjakuva. Suosittelen erityisesti alkuperäisen tuotteen faneille, mutta myös kaikille muillekin hyvän sarjakuvan ystäville.
MNT Gaiden on paljon vakavampi ja synkempi kuin kumpikaan alkuperäisistä sarjakuvista. Kilpikonnat ovat nyt paljon inhimillisempiä hahmoja heikkouksineen; Raphaelista on tullut vihainen alkoholisti ja Donatello on sulkeutunut omaan itseensä, alkaen osoittamaan hullun tiedemiehen merkkejä.
Yleensä inhoan kaikenlaista draamaa, mutta tämä sattuu osumaan juuri suoneen. (ehkä se johtuu ninjailusta)
Eikä tämä pelkkää synkistelyä ole, mahtuu mukaan lämpimiäkin hetkiä.
Olen myös koko päivän nauranut(ja kurkun käheydyttyä ensin örissyt ja sitten vinkunut) Halolz-huumorisivustolle. Tässä muuan tämänpäiväistä aihettani sivuava pala: http://www.halolz.com/2008/09/24/marios-mistake/
Tänään meni ensimmäistä kertaa oikein kunnolla hermo Ninja Gaideniin, tarkemmin sanoen sen tasohyppelyosuuksiin.
Ensimmäisessä merkinnässä vertasin peliä Prince of Persiaan. Ninja Gaidenin kontrollit ovat hienostuneemmat ja monimutkaisemmat, mikä on erinomaisen mukava asia taistelukohtauksissa, mutta tasohyppelyssä todella vitun ärsyttävää.
Prince of Persiassa kun hyppäät kielekkeeltä tai jonkun tolpan päältä, prinssillä on yleensä yksi tai kaksi mahdollista suuntaa mihin hypätä. Se toimii, siinä ei kovin helpolla sählää ja mene väärään suuntaan. Ninja Gaidenissa voit hypätä ihan mihin tahansa suuntaan, mikä on perseestä koska hienostuneisuudestaan huolimatta kontrollit eivät ole TÄYDELLISIÄ.
Myöskin kameran sijainti vaikuttaa siihen mihin suuntaan ohjainsauvan kääntäminen sankariamme vie. Kamera on kyllä keskimääräistä vähemmän ärsyttävä, mutta silti aivan vitun mahdoton kun et näe mihin hypätä mutta on PAKKO hypätä ja äkkiä, koska luurankojousimiehet ampuvat sinua jättimäisillä nuolilla jotka tiputtavat sinut takaisin kuilun pohjalle. Ei voi edes yksitellen tappaa näitä jousimiehiä, koska he respawnaavat JOKA KERTA kun tiput pohjalle.
No, tuohon kohtaukseen ei mennyt hirveästi hermo kun pääsin sen lopulta puoliksi tuurilla. Tänään olen ehkä tavallista kireämpi koska taisin juuri herättää koko tienoon karjunnallani.
On siis tämmöinen pitkä huone jossa on kolme typerää jousimiestä, ja heidät täytyy ampua. Jokaiseen uppoaa 4 nuolta, ja maksimissaan voit kantaa 5 nuolta. Jos ammut huti etkä saa kaikkia tapettua, on pakko mennä toiseen huoneeseen hakemaan lisää nuolia, ja arvatkaa ovatko nämä paskiaiset respanneet kun palaat? Kyllä.
Kun on heistä selvinnyt, täytyy ylittää silta jonka yläpuolella heiluu jääkaapin kokoisia piikkimoukareita, ja itse sillalla on piikkiansoja joiden yli täytyy hyppiä.
Ei se oikeastaan ole ihan mahdottoman ärsyttävää tarkemmin ajatellen, mutta kuten totesin, tänään on hermo sangen kireällä ja niinpä en jaksanut yrittää enää neljättä kertaa tuota.
Pahoittelen kirosanojen paljoutta. Syytän tästä James Rolfea jonka videoita katsoin aiemmin: http://www.cinemassacre.com/new/?page_id=13
Tänään selvitin 60 demonin haasteen(Sixty Fiends Challenge). Tosin viisi parannusjuomaa siinä meni, mitä häpeän.
Vaan nyt on aika pitää tauko pelaamisesta, ja lähteä kentälle harjoittamaan käytännön ninjailua! Mukaan otan muutaman parannusjuoman(kuvassa) ihan kaiken varalta.
Juoman sivuvaikutuksena on todettu ilmentyvän koordinaatiokyvyn heikkenemistä, joten jätän aseet pois matkasta. Pois jää myös naamio, jotta viholliseni eivät tunnista minua ninjaksi.
Tulen kirjoittamaan harjoituksen sujumisesta mikäli selviän hengissä, ja mikäli en ole aivan sekaisin liiallisesta parantamisesta.
Koska tämä merkintä jäi niin lyhyeksi niin mainostan yhtä lempisarjakuvistani: The Adventures of Dr. McNinja http://drmcninja.com/
Se on nettisarjakuva, eli kaikki seikkailut ovat luettavissa ilmaiseksi tuolla sivustolla.