Olen lukenut Liikkuvan linnan aiemminkin, itse asiassa varmaan sellaiset kaksi tai kolme kertaa, ensimmäisen kerran jo ennen kuin katsoin Miyazakin siihen perustuvan leffan, ja joka kerta kun kahlaan tämän opuksen läpi pidän siitä vain enemmän.
Kirja on parempi kuin leffa, joten jos ette ole sitä lukeneet niin suosittelen. Tosin riippuu tietysti varmaan ihmisestä - mutta mulle kirja on juuri sopivan kiero. Ensinnäkin siitä puuttuu Miyazakin leffojen liika söpöisyys. Toiseksi siinä on aika makaaberiakin settiä (mm. päätön ruumis! 8D), vaikkei tietenkään liian yksityiskohtaisesti kuvailtuna. Kolmanneksi velho Howl ja vanhan naisen ruumiiseen kirottu Sophie ovat ihan täydelliset päähenkilöt kaikessa sairaudessaan.
Siinä missä leffaversion Hauru on sellainen pikkupojanpärstäinen ylisöpö outolintu, kirjan Howl on kuvailtu kolmeakymppiä lähenteleväksi keikariksi, joka liihottelee kylillä päivät pitkät vokotellen tyttöjä tai sitten passauttaa itseään, koska on turhamainen laiskimus. Ja Sophie taas on yliutelias ja nenäkäs eikä paljon ajattele ennen kuin tekee. Naljailua ja piikittelyä on kivaa lukea näiden kahden välillä.
Ja vaikka loppua kohden käykin yhä selvemmäksi, että nämä kaksi päätyvät yhteen kirjan päätteeksi, sekin on toteutettu juuri sopivan kierosti ja ei juuri tippaakaan romanttisesti, mikä passaa mulle. Olenhan suuri romantiikan vihamies - paitsi mitä tulee fanfictioniin.
Howl sanoi: "Minusta meidän pitäisi elää elämämme onnellisina loppuun asti", ja Sophiesta tuntui, että Howl oli aivan tosissaan. Hän tiesi, että elämän eläminen onnellisena loppuun asti olisi Howlin kanssa koko lailla vaiheikkaampaa kuin satujen perusteella saattoi kuvitella, mutta hän oli päättänyt yrittää parhaansa. "Siitä tulee varmasti sietämätöntä", Howl lisäsi.
XDDD Muhun tuo ainakin uppoaa ihan täydestä. Etenkin kun nuo suuret rakkaudentunnustukset lausutaan kera ajamattoman parran ja verestävien silmien.
Mainittakoon myös, että juoni on kirjassa sen verran moninainen, että välillä saa oikein pysähtyä pähkäilemään. Ja naureskelin mä myös ääneen kirjaa lukiessani, etenkin siinä kohtaa kun Howl palaa pikku ryyppyreissultaan ja örveltää pitkin kämppää tuhannen tuubassa törmäillen seiniin ja yrittäessään heittäytyä sänkyynsä heittäytyykin lattialle - useaan kertaan.
Miyazakin elokuvaversiossa moista ei olisi voitu nähdä. Sääli. :'D
Suosittelen kyllä tätä kirjaa lämpimästi kaikille. Ainakin kaikille, joihin uppoaa kyseisenlainen kirjoitustyyli.
