Niin kuin maahan kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi joka ei päivänvaloa nähnyt.
Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon.
Siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.
Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin ilonsa on hauta.
Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.
Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään,
yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.
