IRC-Galleria

Missikisat ovat eugeniikkaa.

Se on fakta, jota harvoin muistetaan. Nämä jokavuotiset kauneusgaalat, jotka hölmöjen juontajien, rennon musiikin ja yleisen prameuden peittelemänä pyrkivät esittelemään meille maamme kauneimpia ihmisvartaloita, ovat vanha jäänne ajoilta, jolloin korkea-arvoiset lääketieteelliset tahot elättelivät toiveita uuden super-rodun luomisesta naittamalla keskenään ihmisrodun valioyksilöitä. Missikisojen tehtävänä on ollut löytää sopivin naispuolinen valioyksilö. Tästä muistona missikandidaateilta vaaditaan edelleen naimattomuus ja lapsettomuus, vaikkei näillä suoranaisesti olekaan mitään tekemistä kauneuden kanssa.

Vielä vähän aikaa sitten oli harvinaista, jos tummahiuksinen nainen valittiin Suomen kauneimmaksi. Täydellinen missi on lähes poikkeuksetta ollut pitkä, hoikka ja vaalea, eikä tämä ihanne ole ilmeisesti mihinkään kadonnut. Viimeksi Iltalehden "Kaikkien aikojen missi" -äänestyksessä suomalaisten sydämen vei tätä ihannetta täydellisesti edustanut Armi Kuusela. Sinänsä voimme olla onnellisia maustamme, sillä sitä ovat arvostaneet muutkin: pärjäsihän pohjoinen rotu aikoinaan myös Miss Universum -kisoissa.

Nyt kun eugeniikan huippukausi on yli 60 vuotta sitten laantunut, mitä missikisat meille enää tarjoavat? Onko se kateutta, jota naiset voivat tuntea katsellessaan itseään kauniimpia neitosia? Onko se silmäruokaa, johon kaikenikäiset miehet kerran vuodessa yhtyvät? Vai onko se kenties pieni aikuistunut pala niistä prinsessaunelmista, joita jokainen länsimaalainen nainen on joskus päässään pyöritellyt? -- Luultavasti kaikkea tätä. Vaikka instituutio on vanha ja kadottanut tarkoituksensa, kiehtoo se edelleen kummasti valtavaa määrää ihmisiä. Vähän vastaavalla tavalla kuin tangomarkkinat, jotka kiinnostavat aidosti enää vain todellisia hardcore-faneja.

Mutta minkäs sille teet, kai niitä on vain alettava taas katsomaan. Historiapohjan tiedostaneena kisoille kun avautui taas uusi mielenkiintoinen konteksti.